Eläkeläisten vakuutukset
Turvan vakuutukset eläkeläisille
Journalistiliiton jäsenilleen ottama matkustajavakuutus päättyy sen vuoden loppuun, kun jäsen jää pysyvästi eläkkeelle.
Matkalla sattuu ja tapahtuu. Reissaajan kannattaa pitää matkustajavakuutuksensa ajan tasalla. Monissa matkustajavakuutuksissa on ikärajoituksia ja voi olla, että 70-vuotiaalle ei enää myönnetä matkustajavakuutusta. Turvassa matkustajavakuutuksen edellytyksenä on kotivakuutusasiakkuus.
– Eihän matkailua tarvitse lopettaa, kun työura päättyy – päinvastoin, silloinhan on aikaa pidempiinkin reissuihin, muistuttaa Turvan vakuutuspäällikkö Riitta Yliviikari.
Jos et kuulu enää jäsenvakuutuksen piiriin, kannattaa hankkia erillinen matkustajavakuutus.
Jatkuva vai määräaikainen matkustajavakuutus?
Useamman kerran vuodessa matkustavan kannattaa ottaa jatkuva matkustajavakuutus. Silloin ei tarvitse erikseen muistella vakuutusasioita ennen matkaa vaan vakuutus on voimassa ympäri vuoden kaikilla matkoilla. Ulkomailla vakuutus on voimassa enintään 45 vuorokautta tai 3 kuukautta matkan alkamisesta. Jos matka kestää pidempään, täytyy yli menevää osuutta varten ottaa lisävakuutus.
Määräaikainen matkustajavakuutus on hyvä vaihtoehto, jos matkoja tehdään satunnaisesti.
– Määräaikaisen matkustajavakuutuksen voit ottaa kätevästi netissä (alle 70-vuotias), jos sinulla on jokin voimassaoleva vakuutus Turvassa, kertoo Riitta Yliviikari.
Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa ei ole varsinaisesti yläikärajaa, mutta vakuutuksenottajan ikä vaikuttaa vakuutusmaksuun. Samoin matkakohde saattaa vaikuttaa maksun suuruuteen.
Jatkuva matkustajavakuutus voimassa jopa 85-vuotiaaksi saakka
Turvassa jatkuvan matkustajavakuutuksen voi ottaa alle 70-vuotias, jolla on Turvassa kotivakuutus. Tällöin jatkuva matkustajavakuutus on voimassa sen vakuutuskauden loppuun, jonka aikana vakuutettu täyttää 85 vuotta.
Matkustajavakuutus korvaa matkasairauden ja -tapaturman hoitokuluja. Lisäksi vakuutus korvaa ehtojen mukaisesti matkan keskeytymisen ja peruuntumisen sekä matkalta myöhästymisen kuluja.
– Jos sairastut matkan aikana, voit ottaa yhteyttä SOS Internationaliin, joka palvelee Turvan asiakkaita suomen kielellä kaikkina vuorokauden aikoina. SOS:issa osataan yli 30 kieltä, mikä on hyvä etu, jos matkalainen sairastuu maassa, jossa tarvitaan tulkkausapua vaikkapa sairaalassa, Riitta Yliviikari opastaa.
Terveysselvitys yli kolmen kuukauden matkustajavakuutuksiin
Vakuutettavan henkilön terveydentila vaikuttaa matkustajavakuutuksen myöntämiseen, kun vakuutusta haetaan yli kolme kuukautta kestävälle matkalle. Tällöin matkustajavakuutushakemuksen yhteydessä täytetään terveysselvitys.
Matkatavarat ovat vakuutettuina usein kotivakuutuksessa
Matkatavaralla tarkoitetaan matkalle mukaan otettua omaisuutta ja matkalla hankittua koti-irtaimistoon rinnastettavaa omaisuutta sekä passia ja matkalippuja. Matkatavaravakuutukseen sisältyy matkavastuuvakuutus. Matkatavara- ja matkavastuuvakuutusten vakuutusmäärät ovat matkakohtaisia. Erillisissä matkatavaravakuutuksissa ei ole omavastuuta.
Matkavastuuvakuutus korvaa yksityishenkilönä toiselle aiheutettuja henkilö- ja omaisuusvahinkoja, joista vakuutettu on korvausvastuussa.
Jos sinulla on Turvan laajan tason kotivakuutus (kuten Isokoto, Kotiturva Plus tai Peruskotiturva Plus), et tarvitse erillistä matkatavaravakuutusta. Turvassa laajan tason kotivakuutus kattaa matkatavarat.
– Jos sinulla on joku muu, kuin laajan tason kotivakuutus Turvassa, voit hankkia jatkuvan matkatavara- ja matkavastuuvakuutuksen vaikkapa netistä (alle 70-vuotias). Yli 70-vuotias voi ottaa vakuutuksen Turvan toimipaikoissa tai soittamalla puhelinpalveluumme, Riitta Yliviikari neuvoo.
