Maan ääni

Posti on tuonut Sampsa Oinaalalle suuren paketin ja kirjeen. Paketista löytyvät isän joululahjaksi ostamat huopavuoriset kumisaappaat. Kirjeessä tuli sitä, millä mies itsensä elättää: oman jutun sisältävä tuore lehti.

Perihelsinkiläinen Oinaala muutti Valtimon Rumon kylälle vuonna 2004. Seuraavan vuoden tunnot ja tapahtumat on dokumentoitu Sunnuntaisuomalaisen 13-osaisessa juttusarjassa. Nyt herkävainuisesti havainnoiva Oinaala paneutuu kertomaan paitsi omasta elämänpiiristään, myös laajemmin elämästä maaseudulla. Jutut sikiävät usein pienistä yksityiskohdista, jotka toimittaja näkee osana yhteiskunnan ja maailman suurta murrosta.

”Yksi idea Valtimolle tulossa oli tarkastella itseään ja ympäristöään työn kautta. Minulla on yhä se profiili, että pystyn tarkastelemaan asioita ulkopuolisen silmin. Haluan tehdä journalismia valtakunnan mediaan mahdollisimman pienistä aiheista, kiinnostavia tarinoita kertomalla. Jos pitää silmänsä auki ja unohtaa uutisvälityksen logiikan, havaitsee, että jokaisella ja melkein kaikella täällä on oma tarinansa.”

Paikallislehti Ylä-Karjalan päätoimittaja Pertti Meriläinen on seurannut ilolla vakiokolumnistinsa Oinaalan toimia Valtimolla.

”Hän tuo valtakunnalliseen tietoisuuteen asioita, jotka ovat täkäläisille itsestään selvää arkipäivää. Kun jutut tehdään Sampsan tyylillä, niistä tulee isoja tapauksia. Sitä paitsi Sampsa on luonteeltaan hyvin vaatimattoman oloinen kaveri, joka tulee kaikkien kanssa toimeen.”

Lateksi toimittajan rintamamiestalon ulkoseinissä on vähän rapistunut, mutta peltikatto on kunnossa. Ulko-ovi on myrkynvihreä. Sisäkuistilla väri vaihtuu antiikinvihreään. Eteisen rimapaneeleja verhoaa marjapuuron sävy. Tupakeittiön seinät ovat postinkeltaiset, vanha peltilavuaari pinkki ja iso tiiliuuni kuin varmuudeksi tiilenpunaiseksi maalattu. Lattialla ruplattaa kotiviinisaavi. Televisiota ei ole.

Suuren Maatilakirjan kahdeksas osa kertoo, että tämän Sampsa Oinaalan 10 000 eurolla ostaman talon rakensivat ja peltoa raivasivat 1950-luvun alussa Vilho ja Martta Suhonen. Heillä oli neljä lasta, lypsykarjaa ja lihotussikoja. Isäntä oli maamiesseuran puheenjohtaja.

”Kun muutin tänne, kaikki 50 vuoden aikana syntyneet kerrostumat olivat näkyvillä. Olisi hullua ryhtyä hävittämään niitä, sillä haluan kunnioittaa tämän paikan ilmettä ja henkeä. Korjaustyöt ovat erikseen. Kun navetan pääty uhkasi mennä kasaan, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa uudet seinät. Ikkunat sain jo kunnostettua ulkopuolelta, sisällä pitäisi tehdä sama työ.”

Pihapiirissä on lisää askaretta. Pienen pihasaunan rinnalle on tulossa toinen, jonka hirsikehikko odottaa kunnostusta ja siirtoa. Omenapuita ja marjapensaitakin pitäisi istuttaa. ”Minulle toimittajuuden rinnalla on tärkeää tehdä jotakin, josta jää jälki. Kirjoittaminen ei olisi läheskään niin antoisaa, jos vastapainoksi ei voisi tehdä oikeaa työtä. Jos yhdessä päivässä pitää myllätä perunamaa ja kirjoittaa juttu, kirjoitan vauhdilla jutun ja lähden sitten perunamaalle. Tässä auttaa, että valmis teksti syntyy nopeasti.”

Lähtö jutuntekoon Rumon Saarijoelta alkaa usein parin kilometrin pyöräilyllä valtatielle, jonka varressa kulkupeli vaihtuu bussiin. Aina ei tarvitse nähdä tätäkään vaivaa.

”Neljästä naapuristani olen haastatellut jo puolet. Aiheita ja ihmisiä riittää lähelläkin, mutta toimittajilla on maaseudulla vähän pelottava maine. On ikävää, jos haastateltava pelkää, että tekeillä on skandaali. Minun lähtökohtani on toinen: haluan mennä toisen pään sisään, mutta en repimään sieltä jotakin irti, vaan kertoakseni ihmisten tarinaa.

”Yliopistoissa ei taideta opettaa luottamuksen hankkimista. Täällä ollaan uteliaita ja halutaan tietää, mikä toimittaja oikein on. Siinä voidaan puhua puoli tuntia moottorisahoista. Kiirehtiminen ei kuulu näihin tilanteisiin ollenkaan.”

Koulunkäynti oli individualistiksi tunnustautuvalle Oinaalalle takkuisaa, eikä opintie jatkunut lukiota pitemmälle. Työhönsä hän on harjaantunut tekemällä sitä enemmän ja enemmän. Tietojaan voi kartuttaa lukemalla ja sivistämällä itseään jatkuvasti.

”On onni avustaa Seuran kaltaisia toimeksiantajia, jotka eivät vaadi puristamaan juttuja formaatteihin ja tiukkoihin merkkimääriin. Se ei sovi minulle ollenkaan, kuten eivät asiakaslehtijututkaan joilla moni freelancer hankkii tuloja. Aiheet ehdotan lähes aina itse. Sikäli olen järjestänyt itseni vaikeaan tilanteeseen, että hyvin moni juttu tehdään valmiiksi ja lähtee toimituksiin ilman sitoumusta julkaisemista.”

Suuren kiitoksen Sampsa Oinaala antaa kuvaajakumppanilleen, tamperelaiselle Tommi Taipaleelle, joka kuulemma on sopivasti yhtä hullu kuin toimittajakin.

Uusimpia Oinaalan aluevaltauksia on radiotyö. Ilmaisu on harvinaiseksi käynyt dokumentti, joita Oinaala on tehnyt Ylen Radio 1:lle muutaman vuodessa. Yhdessä uusimmista toimittaja kulki neljässä autioituneessa talossa selostaen havaintojaan mikrofoniin. Sitten hän haastatteli niiden entisiä asukkaita ja leikkasi näistä tarpeista 50 minuutin jutun, jonka tunnelma autenttisine äänikuvineen on ainutlaatuinen.

Joistakin Sampsa Oinaalan aiheista ovat idylli ja romantiikka kaukana. Teinivuosistaan asti yhteiskunnallisesti valveutunut mies tuo myös halukkaasti esille Vuotoksen ihmisten tuntoja, seuraa Talvivaaran kaivoksen rakentamista, arvostelee uutterasti tehometsätaloutta ja seuraa omaa antimilitaristin vakaumustaan.

Oinaala keskeytti aikanaan siviilipalvelunsa kahdeksaan kuukauteen ja sai siitä hyvästä vankeustuomion. Tämän luulisi olevan punainen vaate sodat kokeneille ikäihmisille.

”Kyllä hänet on täällä hyväksytty, vaikka ideologia ei kaikkia miellytäkään. Monasti luullaan, että maaseudulla ollaan ahdasmielisiä, mutta eipä ollakaan. Sampsalla on selvät näkemykset siitä, miten maailman pitäisi mennä. Tällaisia kantaaottavia kirjoittajia on kovin vähän”, Ylä-Karjalan Pertti Meriläinen tuumii.

Paikallislehti julkaisikin nikottelematta ison jutun pihapiiriä ja kylää myllänneestä sotaharjoituksesta. Siinä ei keskitytty sinisten ja keltaisten joukkojen sankaritekoihin.

Oinaala viljelee tontillaan porkkanaa, naurista, lanttua, perunaa, punajuurta, sipulia, hernettä ja kesäkurpitsaa. Lähistöltä poimittuja sieniä on kuivattuna kymmenen kopallisen verran. Ruisleipä syntyy omasta juuresta. Pihaan on hankittu traktori, koska toimittaja haluaa olla hieman suuruudenhullu ja viljellä rukiinsakin itse. Haussa on myös metsäpalsta, kunhan myyjä löytyy.

”Taustalla on ajatus siitä, etteivät nykyinen yhteiskunta ja tämä järjestys ole välttämättä ikuisia. Omavaraisuus liittyy pyrkimykseen elää mahdollisimman ekologisesti. Ja silti pystyn syömään parasta mahdollista ruokaa.”