Pelisäännöt selkeiksi

Kauhajoen tragedia herätti joukon kysymyksiä, joihin on kuukausien ajan haettu vastauksia monissa yhteisöissä. Viime perjantaina Tampereella aihetta pohdittiin lehtikuvaajien näkökulmasta. Esille nousi erityisesti kysymys kuvaajien ja poliisin yhteistyöstä sekä siihen liittyvistä kitkatekijöistä.

Tämä Suomen lehtikuvaajien mediavapaustilaisuus toimi eräänlaisena esipuheena vuoden 2008 parhaiden lehtikuvien palkitsemiselle.

Lehtikuvakilpailun palkittujen töiden joukossa on vain yksi kuva Kauhajoelta. Merkittävän uutistapahtuman kuvasto ei tallentunut lehtiin ja sähköviestinten kuvavirtaan niin voimallisena ja pysähdyttävänä kuin uutiskuvan ammattilaiset olisivat halunneet. Tulevat sukupolvet joutuvat hahmottamaan tapahtuman pääasiassa tekstien sekä niihin liitettyjen kuvituskuvien ja viranomaisten tiedotustilaisuuksista tallennettujen otoksien avulla.

Tapahtumapaikan laaja eristäminen piti kuvaajat loitolla. Järkyttyneet ihmiset olivat Jokelan koulusurmien synnyttämän tietoisuuden rohkaisemina haluttomia puhumaan medialla ja näyttämään kasvojaan kameroille. Tällaisessa tilanteessa ihmisten toiveita täytyy kunnioittaa.

Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Varmasti.

Äkillisen rajun joukkoväkivallanteon tullen kaikki osalliset – poliisi, pelastustyöntekijät, kriisityöntekijät, journalistit – toimivat äärimmäisen paineen alla. Kaikilla on omat, ensisijaiset tehtävänsä. Toisten toimijoiden roolin ymmärtäminen ja tarpeiden huomioon ottaminen on sitä tärkeämpää, mitä vaikeammasta kriisistä on kysymys.

Ymmärrys ei synny omia aikojaan, ilman määrätietoista pyrkimystä ja työtä. Pelisäännöt selkiytyvät ja eri toimijoiden työtavat tulevat tutuiksi yhteistyön kautta. Tampereen tilaisuudessa yhteistyön instrumentiksi esitettiin journalistien osallistumista suuronnettomuusharjoituksiin.

Harjoituksien kautta kriisitilanteiden toimijat tulevat tutuiksi, mutta siitä on vielä matkaa niihin arjen paineistettuihin tositilanteisiin, joiden olemusta ei voi ennustaa.