Aikuisten satuja?

Birgitta Suorsa
Kirjoittaja on UP-uutispalvelun toimittaja.

Grimmin veljekset johdattivat lukijansa ja pienet kuulijat varovaisesti kohti kauhua. ”Olipa kerran” merkitsee porttia kohti tuntematonta.

Toisin alkoivat uutiset kaukaisella 1970-luvulla. Kuvaruutuun hyökyivät pommitukset ja itkevät vietnamilaiset, alkuun onneksi vain mustavalkoisina. Satuja ei tuolla maailmanparantamisen vuosikymmenellä juuri luettu.

Jotenkin homma on kääntynyt päälaelleen. Saduton ikäluokka tekee uutisia, joissa on sadun kaari. Alku, seikkailu ja paluu takaisin. Tämä osataan mahduttaa taitavasti miltei jokaiseen television iltauutisten pätkäänkin.

Minun on tullut ikävä edesmenneitä oppi-isiäni. Kun innokas kesätoimittaja vei tekeleensä konkarille, tämä otti paksuteräisen lyijykynänsä ja yliviivasi pitkän intron pois. Liuskan uutisesta jäi jäljelle puolet, jos tuuri kävi.

Kova oppi meni perille. Edelleenkin yksi suosikeistani on Puu kaatui – mies kuoli. Lukijaa ei kuljetettu ensin metsään ja osoitettu sen jälkeen onnettomuuspaikkaa. Puhumattakaan, että lukija olisi siirretty takaisin tuoliinsa lukemaan lehteä. Nasevaan yksipalstaiseen oli mahdutettu suru-uutinen, työsuojelun retuperä ja hitunen aatteen paloa.

Ehkä uutinen on jäänyt mieleen siksi, että saksimme sen opiskelijaryhmässä esimerkiksi siitä, kuinka lehteä ei pidä tehdä. Onnettomuusuutisen jälkeen oli mainos: Tilaa Hämeen Yhteistyö.

Lehtiin mahtuu toki kunnon lukujuttujakin, aikakauslehteen erityisesti. Draaman kaari ja klassisen kirjallisuuden opit kukoistakoon niissä. Lukijana odotan silti, että lehdissä ja sähköisessäkin mediassa on tarjolla erilaisia juttuja. Muutoin saamme kohta lukea naamavoiteiden tai kameroiden tuote-esittelytkin draaman kaareen ahdettuina.

Kenties printtimedian suosion hiipuminen ei juonnukaan netistä, vaan netin tavasta kertoa uutiset. Siellä uutisella on vielä kärki: mitä, missä ja milloin. Jos lukija kaipaa lisää, lopussa vastataan kysymyksiin: miksi ja mitä tästä seuraa.

Pohtiessani jo kuolinilmoitusta perinteiselle lehti-uutiselle otsikko yllättää: Autojätin perijätär käveli gigolon videoansaan. Yläotsikossa seisoo Huijarin ura päättyi pikatuomioon. Tämä koko Saksanmaata ravistellut skandaali kaksipalstaisena Turun Sanomissa.

Uutinen on pelastettu.