Luonto kaikessa

Kollega tuumi viisi Suomen Luonnon numeroa selattuaan, että onpa mukava katsoa vaihteeksi lehteä, jonka kannesta ei tuijota stailattu ihminen. Näin on, ja tottahan upea eläinkuva kannessa toimii aina.

Jos tällainen lehti haluaa vaikuttaa muutenkin kuin perin­teisen luontoharrastuksen kanavana, aihealueesta saa pian rajattoman. Luonto on läsnä kaikessa inhimillisessä – ja valitettavasti yhä enemmän myös epäinhimillisessä toiminnassa.

Kokonaisuutena Suomen Luonto on varmasti tasokkaimpia aikakauslehtiä Suomessa. Arvostuksesta kertoo, että muu media siteeraa sitä usein. Ydintoimituksella on vankka ote konseptiinsa, joka hioutui nykyiselle laatutasolle vuosi sitten tehdyssä lehtiuudistuksessa.

Ulkopuolisten kirjoittajien rooli Suomen Luonnon toimittamisen ravintoketjussa on tärkeä. He ovat erikoisalojensa asiantuntijoita ja kirjoittavat yleensä oikein hyvin – tällaista jälkeä ei synny pelkästään editoimalla. On myös harvinaista, että niin monen jutun tekijä on samalla taitava luontokuvaaja.

Suomen Luonto olisi paljon vaarattomampi, jollei se tekisi tietoisesti ympäristöpolitiikkaa. Tässä toimessaan lehti argumentoi perustellulla tiedolla tyyliä unohtamatta. Tyhjiä iskulauseita ei tarvita.

Taittaja saa operoida kadehdittavan hyvällä kuva-aineistolla. Heikki Laurila käyttää tarjotun tilaisuuden täysillä. Pieni reunamerkintä koskee ylenpalttista runsautta – voiko kuvien kokoa pienentää tai niiden määrää harventaa varsinkin jos ne eivät tuo sisältöön lisäarvoa? Tämä koskee esimerkiksi henkilökuvia silloin kun jutun päämaali on ilmiö eikä siitä puhuva henkilö.

Tälle lehdelle on tilaus.