200 poronkusemaa Kehä kolmoselta

Tunnelma Suomen pohjoisimman paikallislehden toimituksessa Ivalossa tihentyy kahtena päivänä viikossa. Tiistaisin ylimääräinen hyörinä tapahtuu sisätiloissa, kun Inarilaista viimeistellään painokuntoon. Keskiviikkoaamuisin vipinän synnyttävät ne ivalolaiset lukijat, jotka eivät malta odottaa kotiin ilmaiseksi tulevaa lehteä. He jonottavat ulkosalla Rovaniemeltä saapuvaa nippua.

Täällä paikallisuus merkitsee eri asiaa kuin etelän pikkulehdissä. Inarin ja Utsjoen kuntien muodostama 20 585 neliökilometrin reviiri on kaksi kertaa niin suuri kuin entinen Uudenmaan lääni. Inarilainen seuraa myös Norjan ja Venäjän puolta aina kun tekijät ehtivät.

”Mutta emme millään voi uutisoida kaikkea sitäkään, mitä kahden kuntamme alueella tapahtuu. Jos toimituksesta lähtee Utsjoelle, saa ajaa pari tuntia suuntaansa ja juttumatkaan kuluu koko päivä. Lähes saman etäisyyden takana on Sevettijärven kolttasaamelaisten kylä. Pitäisi pystyä liikkumaan enemmän, kun huomaa, että meitä kaivataan. Silti tämä lehti elää nimenomaan paikallisuudesta – on vaikea ymmärtää, miksi jotkut paikallislehdet julkaisevat STT:n uutisia”, päätoimittaja Jaakko Peltomaa sanoo.

Aukkoa paikataan avustajilla. Kaartiin kuuluvat muun muassa opettaja, entinen radiotoimittaja sekä eri harrastuksista kirjoittavat kansalaiset.

Inarilaisen lukijat täyttävät innokkaasti lehteään. Tärkeimmät puheenaiheet ylittävät valtakunnallisen uutiskynnyksen. Tänä talvena sellainen on ollut kysymys saamelaisten ja muun väestön oikeuksista. Paljon onkin pelissä, kun kirjoittaja tarvitsee tabloidsivun selvittääkseen omia saamelaistaustojaan koparan eli poronsorkan syöntiä myöten.

”Jostakin syystä aihe tuli aktuelliksi, vaikka itse asiassa ei ole tapahtunut mitään uutta. Kiista ei tunnu arkielämässä, mutta jos valtion päätöksiä asiassa alkaa tulla, silloin voi alkaa tapahtua. Kun kaksi osapuolta on mielestään oikeassa, toinen yleensä kokee jäävänsä mopen osalle. Täällä pitää yrittää kuunnella molempia leimautumatta mihinkään leiriin”, toimittaja Helena Sahavirta kertoo.

Tulenarka aihe on myös metsätalouden ja poroelinkeinon suhde.

”Kun Greenpeace teki Nellimiin metsäleirinsä, kyläläiset jakautuivat niin kahtia, ettei aina pystytty olemaan tappelematta. Joskus kummastuttaa, miksi huomiota ei voisi kohdistaa vaikkapa saamelaisten koulutuksesta huolehtimiseen – etelässä koulutuksen järjestäminen kaikille on arkipäivää”, sanoo Peltomaa.

Lehdellä on vahva sosiaalinen tilaus, joka realisoituu tekijöiden ja kustantaja Markku Arvelinin onneksi maksulliseen levikkiin. Rahalla lehden tilaa 2300 lukijaa. Heissä on pois muuttaneita pitkin maailmaa, muualla opiskelevia, pohjoisessa lomailevia mökkiläisiä ja etelän turisteja, kullankaivajia sekä muita lapinhulluja.

”Tämä alue elättää yhden paikallislehden ”, Jaakko Peltomaa sanoo.

Riittävää kassavirtaa eivät takaisi Utsjoen ruokakauppiaat eivätkä paljon isomman Ivalon taajaman marketitkaan. Niinpä Inarilainenkin on iskenyt Saariselän alueen kasvavaan matkailubisnekseen, josta tehdään kolme erikoisnumeroa vuodessa ja talven sesonkikuukausina myös teemasivuja.

Pari vuotta sitten tekijöitä kouraisi vatsanpohjasta, kun neljällä kielellä – suomeksi, pohjoissaameksi (Suomessa noin 2000 puhujaa) koltansaameksi (300) ja inarinsaameksi (300) ilmoittelevassa Inarin kunnassa virisi ajatus tiedotuslehden perustamisesta. Toimittajat tulkitsevat sen liittyneen lehden terävään linjaan kunnallisissa kysymyksissä.

Inarilainen jatkoi linjallaan, eikä uutta julkaisua perustettu.

"Poronkusema" on matka, jonka ajoporo kulkee pysähtymättä virtsaustaukojen välillä. Yleisimmin puhutaan 5–7,5 kilometristä.