Kieroja kilpailuja

Ihmisen työstä on maksettava. Paitsi jos älyää järjestää kilpailun. Silloin työn voi saada ilmaiseksi, erityisesti luovan työn tekijältä.

Näppärimmät mediayhtiöt ovat jo koonneet kuvapankkeja kilpailuillaan, joissa jokainen osallistuja luovuttaa kaikkien lähetettämiensä kuvien laajat tekijänoikeudet yhtiölle. Joku palkitaan, järjestäjä saa laajan kuvavalikoiman.

Sama järjestelmä toimii lehtien lukijakuvissa. Harva julkaistu kuva palkitaan muutamilla kympeillä mutta kaikki kuvat jäävät mediatalon vapaaseen käyttöön, usein myös jälleenmyyntiin.

Eikä tässä vielä kaikki. Joulukuussa saksalainen kauppaketju Lidl aloitti yhteistyön iltapäivälehti Bild-Zeitungin kanssa. Se myi halpoja videokameroita, joiden sisäänrakennetulla ohjelmalla kuvaaja pystyy lähettämään työnsä nappia painamalla Bildin toimitukselle.

Nyt kilpailuvillitys on saanut uusia huolestuttavia piirteitä. Asialla on EU:n komissio. Aprillipäivänä päättyi sen yrittäjyysvideokilpa, jolla komissio halusi kannustaa erityisesti pienyrittäjyyttä ja yrittäjyyden edellytyksiä.

Hienoa, sanovat kaltaiseni pienyrittäjät. Vaan mitä sanovat kilvan säännöt: ” ---Euroopan komissio voi käyttää videoita omissa tiedotuskampanjoissaan. Euroopan komissiolla on oikeus käyttää, levittää, esittää, muokata ja muuttaa videoita kokonaan tai osittain”. Tietysti täysin korvauksetta.

Tekijän pitää silti vakuuttaa, että hän kantaa kaikki videoon liittyvät tekijänoikeuskiistojen vastuut ja että esiintyjien lupa on saatu. Ennen palkinnon vastaanottamista tekijöiden on allekirjoitettava ”kunnian ja omantunnon kautta” vakuutus, etteivät he ole ”syyllistyneet ammatillisiin väärinkäytöksiin”.

Tämän tehtyään hän pääsee kilpailemaan ruhtinaallisista 3 000 euron pääpalkinnoista. Kuinka paljon komissolle maksaisi yhden yrittäjyysvideon teettäminen? Useita kymmeniä tuhansia. Nyt joku virkamies on oivaltanut, että yhdellä kilvalla voi saada jopa satoja elokuvia muutaman tuhannen euron sijoituksella.

Huikenta on, että tämä kaikki tapahtuu yrittäjyyteen innostamisen nimissä. Komissio tukee mielestään parhaiten mediayrittäjää viemällä korvauksetta hänen ainoan kauppatavaransa, tekijänoikeuden.

Tällaiseen uuskieleen eivät pystyneet edes Lidl ja Bild-Zeitung yhdessä.


Heikki Jokinen

Euroopan journalistiliiton EFJ:n freelancer-asiantuntijaryhmän puheenjohtaja