Kahden rintaman sota

Sanomalehdistö käy kuluttavaa kahden rintaman sotaa. Akuutti lama kuristaa ja uuden strategian luominen tuottaa tuskaa.

Sanomalehdet ovat eläneet jokseenkin tasaista nousukautta puolentoista vuosikymmenen ajan. Alan tuottavuus on kasvanut ja yrityksien tulokset parantuneet. Henkilöstön määräkin kasvoi viime vuoteen asti.

Vauhdin huumassa ja myönteisten tuloslukujen sokaisemana alan kehittäminen on unohdettu. Sanomalehdet eivät ole löytäneet luontevaa, toimivaa ja tuottoisaa olomuotoa netissä.

Päätä on pidetty pensaassa pitkään. Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen totesi Journalismin päivien mediatalouskeskustelussa, että sanomalehdistö on nettiin liittyvässä kehitystyössä kymmenen vuotta jäljessä. On puuttunut osaavia johtajia ja oivaltavia näkijöitä.

Nyt tulevaisuuteen panostetaan mahdollisimman vaikeissa oloissa, suoraviivaisesti ja kovakouraisesti. Osa viime vuosien hyvää tulosta tehneistä saa tylysti lähteä – jopa kiittämättä. Parissa kuukaudessa alalta on hävinnyt satakunta työpaikkaa. Ainakin tuhannen työntekijän ansi­oita on leikattu.

Kertyneen varallisuuden kasvattamiseen ammatillisen panoksensa antaneet joutuvat katsoa sivusta, kun heidän tuottamansa pelimerkit sijoitetaan nyt tulevaisuushankkeisiin, joissa journalismi ja journalistit uhkaavat ajautua sivuraiteille.

Siirtyminen uljaaseen uuteen aikaan ei tapahdu sormia napsauttamalla. Vanhaa ja hyvää ei voi hylätä tai jättää hunningolle. Yleisön laiminlyöminen laatua heikentämällä kostautuu vääjäämättä.

Yksi taloudellisesti koviin aikoihin ja muutokseen yleisesti liittyvä resepti tuntuu laman kynsissä kouristelevilta unohtuneen lähes kokonaan. Koulutus osoittautui 1990-luvun lamanhoidossa hyväksi välineeksi. Nyt väkeä ei lähetetä täydennyskoulutukseen eikä Journalismin päivien kaltaisiin ammattikunnan tapaamisiin.

Työssä olevat tuntuvat jääneen kahden rintaman sodan linjojen väliin, oman onnensa nojaan.