Ulkomaanjutut yhteistyöllä kolmeen lehteen

Pertti Kangas

Etelä-Suomen Sanomat, Kaleva ja Turun Sanomat kehittelevät Kalevan päätoimittajan Markku Mantilan johdolla yhteistyötä ulkomaanjuttujen tuottamisessa. Selvityksen pitäisi olla valmis kevään aikana.

”Ajatus syntyi, kun näytti siltä, ettei meillä ollut kykyä tuottaa aineistoa itse, ja STT:n jututkin ovat jo kaluttuja lehteen ehtiessään”, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala sanoo.

”Jos päädymme pelkästään yhteisten pääjuttujen tuottamiseen, ei idean kehittely vie kauan.”

Turun Sanomien palkkalistoilla olevien Tukholman, Berliinin ja Brysselin kirjeenvaihtajien juttuja yhteistyökumppanit ovat voineet käyttää jo pitkään, kuten myös ulkomailla toimivien avustajien.

Yhteistyö tähtää siihen, että kotitoimituksiin jää vain muutama toimittaja.