"Työhyvinvointi ei ole suhdanneasia. Terve ja elinvoimainen työyhteisö huolehtii siitä aina ja kaikissa tilanteissa."

"Mitä enemmän skuuppeja lehdistö saa poliisilta, sitä harvemmin se näkee uutisarvoa kriittisissä mielipiteissä", kirjoittaa Martin Scheinin.

"Oletus ilmeisesti on, ettei nuorella toimittajalla kuitenkaan ole pokkaa", kirjoittaa Marja Honkonen.

"Pohjoisessa sadan kilometrin juttukeikka suuntaansa on ihan normaalia", kirjoittaa Auli Terävä.

"Valmentaja Tammisen ego on niin suuri, että sitä pitkin pystyisi kiipeämään taivaaseen", kirjoittaa Pekka Vehviläinen.

8/2009

"Laatua kunnioittava televisiokanava ei kehtaisi kutsua asuntoesittelyjä ohjelmaksi. Koko esittelypaketti on pelkkää mainontaa. Asuntokauppaan kuuluvan tyypillisen välittäjähymistelyn lisäksi siinä pyöritetään firmojen logoja ja tietoa asuntoesittelyn aikatauluista", kirjoittaa Pekka Vehviläinen.

Työkierrossa oppii uutta itsestään ja toisista.

Tuomo Pietiläinen on puhkaissut useita yhteiskunnan mätäpaiseita.

Valtion lehdistötuki muuttui puolueiden tueksi. Alkoiko puoluelehtien kuolinkamppailu?

Maanalaiset kansalaiskuvaajat tallensivat Burman mielenosoituksia oman turvallisuutensa kustannuksella.

Kampanja Yleisradiota vastaan huipentui, kun isot pojat lähettivät paimenkirjeen lehtitaloihin.