Artikkelit

Paperisotaa Pasilan yllä

Kampanja Yleisradiota vastaan huipentui, kun isot pojat lähettivät paimenkirjeen lehtitaloihin. Sen teho jäi laihanlaiseksi. Yle jatkaa itsepäisesti arvostelijoidensa ärsyttämistä.

Väsymätön vahtikoira

Tuomo Pietiläinen on puhkaissut useita yhteiskunnan mätäpaiseita – viimeksi Fortumin kannustinjärjestelmästä.

Uutta iskua

Työkierrossa oppii uutta itsestään ja toisista. Jos homma menee putkeen, kaikki hyötyvät. Eija Aatela hyppäsi naistenlehdestä yhdeksäksi kuukaudeksi rakentamisen erikoislehteen. Oikeustoimittaja Olli-Pekka Nissinen vaihtoi Tampereen Kajaaniin kahden kuukauden ajaksi.

Lehtituki siirtyi puolueille

Valtion lehdistötuki muuttui puolueiden tueksi. Alkoiko puoluelehtien kuolinkamppailu?

Kielletyt kuvat

Maanalaiset kansalaiskuvaajat tallensivat Burman mielenosoituksia oman turvallisuutensa kustannuksella.