Nukkuva vahtikoira
 Kirjoittaja on radiotoimittaja. |
Media on lepsu ja syykin on selvä. Katja Boxbergin ja Taneli Heikan Lumedemokratia-kirjan mukaan Suomi ei ole länsimaa ja 70-luvun suomettuminen sekä konsensus elävät edelleen tiedotusvälineissä. Huojentavaa on, että hampaattomuutemme on perisynti kolmen vuosikymmen takaa.
Kekkoslandian valkopyykkiä pestään vielä pitkään. Kausi oli erikoinen demokratialtaan. Maa seisoi puujaloilla nojaten idänkauppaan. Tiedonvälityksessä ja sananvapaudessa oli omituisia sekä surullisia piirteitä, mutta en silti kaipaa median suomettumissyyllisyysoikeudenkäyntejä.
Menneisyyden piirteitä on edelleen, mutta kyllä toimitusten linjauksissa raha painaa aatetta enemmän. Perusteellisten juttujen tekemistä ei suosita, koska ne ovat työläitä. Lyhyistä jutuista on tehty journalistinen hyve, vaikka lukijoiden aliarvioiminen ei ole hyvää journalismia.
Poliitikkojen aatteet haalistuivat 80-luvulle tultaessa ja puoluelehdet menettivät merkityksensä mielipidevaikuttajina. Samaan aikaan media viihteellistyi ja henkilöityi. Puolueet alkoivat haalia televisiosta tuttuja ehdokaslistoille ja julkkisille riitti kosijoita. Politiikka, poliitikot ja media muuttuivat käsi kädessä. Aatteeltaan kevyet kansanedustajat tarvitsivat viihdettä lisätäkseen painoarvoaan ja media tarvitsi mielenkiintoisia ihmisiä.
Ammattikunnassa maailmanparantajat taitavat olla katoava luonnonvara.
Media on tekijöidensä summa. Erään yliopisto-opettajan havainnon mukaan alalle tulee yhtä taitavampia nuoria, joille yhteiskunnallista havainnointia tärkeämpää on ilmaista itseään.
Menneisyyden perintö ei paina yhtä paljon kuin se, että mediataloissa on nykyisin neuvonantajia, jotka eivät ole tehneet toimitustyötä. Kiilusilmäiset aatteenmiehet ovat vaihtuneet strategiapelleihin. Sukupolveni on seurannut ihmetellen työn muuttumista idealismista tuotteistamiseen.
Roolinsa kadottaneen vallan vahtikoiran pehmeyden syitä ei ehkä kannata hakea vuosikymmenten takaisesta konsensuspolitiikasta. Jutustelujournalismista hyötyvät tekijä, työnantaja ja kohde. Harmiton journalismi on vallanpitäjille turvallista ja erityisesti silloin, kun ei ole mitään sanottavaa. Kriittisyys vaatii taustatyötä ja tulee kalliiksi työnantajalle. Kriittinen toimittaja on ikävä ja kuka sitä nyt ikävä haluaisi olla.
