Hankalat haastattelijat
Vaikeat haastateltavat puhuttavat joka toimituksessa. Mutta osaavat haastattelijatkin. Kriisityöntekijä Tiina Taijonlahti, jokelalaiset nuoret, vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen ja kirjailija Sofi Oksanen kertovat kokemuksistaan.
Toimittaja esittäytyi papiksi ja yritti hankkia tietoa Jokelan koulusurmaajan kotiosoitteesta.
Toimittaja soitti surmapäivänä koulun oppilaan vanhemmille ja kysyi, oliko heidän lapsensa tapettu.
Toimittaja tunkeutui lapsensa menettäneiden vanhempien kotiin ja yritti saada väkisin haastattelun.
Ja niin edelleen. Lista toimittajien ja valokuvaajien töppäyksistä Jokelan kouluampumisten jälkeen on pitkä. Joidenkin huono käytös hermostutti oppilaat ja heidän omaisensa niin pahasti, että nämä laativat kaikille tiedotusvälineille avoimen kirjeen. Siinä median toimia kritisoitiin rankalla kädellä.
”Olette kertoneet, että teemme elämästänne hankalaa, kun joudutte seisomaan vesisateessa. Meitä on revitty hihoista, seurattu, vaanittu, maaniteltu ja ahdisteltu puhelimitse. Koteihimme on yritetty tunkeutua, samoin paikkoihin, missä olemme saaneet hiljentyä”, adressissa kirjoitettiin.
Medialta vaadittiin julkista anteeksipyyntöä. Kollektiivista pahoittelua ei kuitenkaan koskaan kuultu.
Tungettelevasta käytöksestä maistiaisia saivat esimerkiksi Jokelan lukion opiskelijat Jenna ja Petra (nimet muutettu). Ampumisten aikana Jenna ja hänen luokkatoverinsa piiloutuivat koululuokkaan. Kun nuoret viimein pääsivät ulos, heidät ohjattiin kävelemään läheiselle Pertun koululle niin nopeasti kuin pystyivät.
Ensimmäinen toimittaja tuli vastaan matkan varrella.
”Hän kyseli mitä oli tapahtunut. Siinä vaiheessa emme tienneet oliko ampujia yksi vai useampia ja missä he olivat. Halusimme mahdollisimman nopeasti pois paikalta turvaan. Tuntui tyhmältä, että toimittaja hidasti matkaamme ja riskeerasi omankin henkensä”, Jenna kertoo.
Pertun koululla vastassa oli useita toimittajia. Yksi heistä pyysi saada kuvata nuoria videolle. Samana iltana jokaisen videolla omalla nimellään esiintyneen nuoren matkapuhelimeen soitettiin. Iltapäivälehden toimittaja halusi kommentteja. Ainakin yhdelle luokkakaverille tarjottiin haastattelusta useiden satojen eurojen palkkio.
”Kun olimme pari päivää myöhemmin muistokivellä hiljentymässä, paikalle tuli toimittaja, joka kyseli, olemmeko nähneet painajaisia ja kuinka olemme selvinneet tapahtumasta. Toimittajia ja kuvaajia oli paikalla jatkuvasti; kun haimme koululta tavaroitamme, kun koulu syksyllä alkoi ja kun tapahtumasta oli kulunut vuosi”, Petra kertoo.
Itse asiassa toimittajia ja kuvaajia parveili Jokelassa niin paljon, että lopulta yhteisö kyllästyi heidän läsnäoloonsa täysin. Muutamia päiviä koulusurmien jälkeen Tuusulan kunnan viestintäosasto ilmoitti, että oppilaat ja opettajat ovat kyllästyneitä mediaan ja haluavat, että heidät jätetään rauhaan (HS.fi 12. 11. 2007). Jopa poliisi vahti joinakin päivinä tiedotusvälineiden edustajia.
Vaikka mediaa kritisoitiin erityisen vahvasti Jokelan surmien uutisoinnista, Tuusulan kunnan palkkaaman kriisityöntekijän Tiina Taijonlahden mukaan Jokelan mediailmiö ei kuitenkaan ole poikkeuksellinen. Hänen mukaansa ahdistelua ja tunkeilua tapahtuu kaikkien kriisien yhteydessä.
”Kun Estonia upposi, kriisityöntekijöitä tarvittiin erityisen paljon siksi, että toimittajat saatiin pidettyä erossa uhreista. Sama tilanne oli myös Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen. Sielläkin meidän oli suojeltava omaisia toimittajilta”, Taijonlahti kertoo.
Hän oli paikalla Jokelan koululla myös silloin, kun Kauhajoen koulusurmat tapahtuivat. Vaikka tiedotusvälineitä oli kielletty tulemasta Jokelan koululle, käskyä ei toteltu.
”Kävelin koulun käytävää pitkin, kun huomasin aulassa neljän–viiden tuntemattoman ihmisen joukon. Kun menin paikalle, selvisi, että he olivat ulkomaalaisia toimittajia. Heitä oli jo aiemmin kielletty puhelimitse tulemasta koululle, mutta he olivat silti tunkeutuneet sisään.”
Taijonlahti pyysi joukkoa lähtemään, mutta toimittajat vitkuttelivat kaikin keinoin.
”Suomalaisten toimittajien kanssa ei ole tarvinnut ottaa noin kovasti yhteen”, hän kertoo.
Pääasiassa nuorten kritiikki tehosi tiedotusvälineisiin, kriisityöntekijä uskoo. Esimerkiksi Jokelan vuosipäivänä median edustajat käyttäytyivät asiallisesti.
”Opimme prosessin aikana kunnioittamaan toistemme työtä. Median tehtävä on tiedottaa, mutta se pitää tehdä hienotunteisesti. Meidän tehtävämme taas on suojella uhreja ja heidän omaisiaan – toimittajien työtä hankaloittamatta. Siihen pystytään, kun pelisäännöistä sovitaan yhteisesti”, Taijonlahti sanoo.
