Yle selätti kaupalliset mediatalot

Pasi Kostiainen

Yleisradio hakeutui nettiin johdonmukaisesti, kaupalliset mediatalot haparoivat. Näin voidaan kiteyttää Tomi Linbdlomin uuden median murrosta käsittelevän väitöskirjan anti.

”Yleisradio on toteuttanut johdonmukaisesti samaa strategiaa jo vuodesta 1997. Sanoma ja Alma ovat edenneet käsi kädessä. Niiden toimintaa on leimannut suhdannepoukkoilu”, Lindblom sanoo.

Uusien mediakanavien valloitusretkillä ei ole opittu vanhoista virheistä.

”Ensimmäisiä kokeiluja tehtiin jo 1980-luvulla. Mediataloissa eletään kuitenkin tässä ja nyt: keksitään uudelleen asioita, joissa on epäonnistuttu 10–15 vuotta sitten.”

Lindblomin väitöskirja Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Oy:ssä ja Yleisradiossa 1994–2004 tarkastettiin Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.