Tienraivaaja

Valokuvaaja Hämäläinen, toimit vuosina 2006–2008 Suomen Lehtikuvaajien ensimmäisenä naispuheenjohtajana. Millainen kokemus se oli?

Se oli hieno kokemus, mutta laukaisi myös hullunkurisia ennakkoluuloja. Yhdistyksellä oli aikaisemmin ollut riitaisan vanhojen ukkojen kerhon maine, eikä joukossa juuri ollut nuoria tai naislehtikuvaajia. Monet ajattelivat, etteivät naiset sovi alalle.

Kun aloitin puheenjohtajana, mustamaalaaminen alkoi heti. Sain kiukkuisia puheluita ja sähköposteja. Eräs jäsen myös keräsi nimilistaa, jotta ”maailman naurettavin puheenjohtaja” erotettaisiin. Eräs miestoimittaja totesi minulle, ettei naisilla ole stressinsietokykyä, eivätkä he jaksa kantaa painavia kantamuksia. Hänen mielestään se on myös syy siihen, etteivät naiskuvaajat saa vakituisia työpaikkoja sanomalehdistä.

Mitä alkuvaiheen jälkeen tapahtui?

Päätin, etten anna periksi, vaan sinnittelen viimeiseen asti. Aluksi ahdisti, mutta kaikkeen tottuu. Sanoin epäilijöille, että antakaa minun näyttää, mihin pystyn. Kahden vuoden aikana muutoksia alkoi tapahtua. Moni totesi lopulta, ettei olisi ikinä uskonut minun onnistuvan. Sain anteeksipyyntöjä. Nykyisellä naispuheenjohtajalla on toivottavasti helpompaa, kun pohjatyö on tehty.

Lehtikuvaus on naisistunut. Miten se vaikuttaa alaan?

Eräs naiskuvaaja sai kuvauskeikan, jota perusteltiin sillä, että kun miehen laittaa kuvaamaan suojatietä, hän kuvaa suojatien. Nainen taas malttaa odottaa, että kadun yli kävelee ihminen. Kun itse katson kuvaa, en osaa sanoa, onko se naisen vai miehen ottama. Puhuisin muutenkin mieluummin alan nuorentumisesta. 2000-luvun alussa on tapahtunut paljon: kuvat digitalisoituivat, tyylilajit sekoittuivat ja alalle tuli paljon hyvin koulutettuja nuoria ja naisia.

Free-kuvaamisen naisistumisen on väitetty olevan syy alan matalaan palkkiotasoon, koska miehet ovat parempia vaatimaan. Itse en tähän kuitenkaan usko.

Miten neuvoisit naiskuvaajaa, joka törmää alalla ongelmiin sukupuolensa vuoksi?

Toivon, että naiset oppivat avaamaan suunsa. Tyhmien kommenttien voi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta selkeissä syrjintätapauksissa on pidettävä puolensa. Naisilla on usein tunne, että heidän on oltava miehiä parempia. Siksi he vaikenevat asioista, joissa ovat epävarmoja, eivätkä valita, vaikka selkä kramppaisi 20 kilon repusta. Oikeuksista täytyy pitää kiinni. Verkostoituminen kannattaa – liitoissa ja yhdis­tyksissä on voimaa. Missään nimessä ei kannata lannistua.