Venäläinen itsetuho

Venäläisen korruptiota arvostelevan toimittajan elämä on lyhyempi kuin lapsella paita. Erityisen vaaralliseksi sen tekee ammattikunnan ääretön itsetuhoisuus. Tämä johtopäätös perustuu Venäjän viranomaisten perusteellisiin selvityksiin kuolleina ja pahoinpideltyinä löydettyjen toimittajien tapauksista.

Tutkivat venäläiset journalistit näyttävät olevan innokkaita hakkaamaan itseään turpaan syrjäisillä kujilla ja rappukäytävissä. Eikä tässä kaikki. Eräskin reporangaksi päätynyt korruptionvastaisen lehden päätoimittaja oli venäläispoliisin mukaan ollut normaalin tappelun osapuolena. Myöhemmin poliisi raportoi, että mies oli kaatunut päihtyneenä kotitalonsa portaikossa. Mitäs tappeli ja vielä ryyppäsi – jos ryyppäsi.

Alkuvuodesta 2009 jo neljä venäläistä toimittajaa on kuollut koskettavalla tavalla. Naapurin rikostutkinnan tehokkuuden tuntien ei olisi mikään ihme, jos poliisiraportit paljastaisivat ainakin kahden näistä ampuneen itseään. Venäläinen tutkiva journalistihan on siitä monitaitoinen tyyppi, että osaa tarvittaessa tyhjentää lippaallisen luoteja omaan selkäänsä. Myös parvekkeelta hyppääminen onnistuu.

Varmoista tietolähteistä huolimatta Pen, Amnesty ja muut suunsoittajajärjestöt jaksavat jankuttaa sananvapauden ongelmista Venäjällä. Onneksi oma mediamme osaa Venäjästä raportoidessaan yleensä pitää kunniassa isänmaan etua ja hyviä naapurisuhteita.

Ei toimituksilla olisikaan aikaa elämöidä venäläisten asioilla. Miksi mäkättää jälkistalinistisen roistovaltion tekemisistä, kun Big Brother -talo avataan piakkoin ja maajusseja ilman morsianta pyörii pitkin kyliä.