Mies joka yllätti Iiron
Arvo Tuominen on tehnyt 30 vuodessa Yleen niin kovia uutisia kuin kulttuurihistoriaakin. Nyt on dokumentin vuoro.
Eletään marraskuuta 1991. Suomi on lamassa. A-Studion toimittaja Arvo Tuominen astelee päättäväisesti kohti Senaatintorin laidalla sijaitsevaa valtiovarainministeriötä. Tuomisella on tehtävä. Hän aikoo lyödä Iiro Viinasen kanssa vetoa siitä, devalvoidaanko markka vai ei. Kamerat käyvät. Tuominen ilmoittaa asiansa, sopivasti draamaa äänessään:
”Tonni vetoa, että devalvoidaan.”
”Ei devalvoida”, valtiovarainministeri vastaa.
Jo seuraavana päivänä Viinanen latoo Tuomisen käteen satasen seteleitä eduskuntatalon kahviossa. Jälleen kamerat käyvät.
”Iirolla oli hirveä kiire maksaa velkansa. Se soitteli peräänkin monta kertaa. Minusta oli selvää, ettei devalvaatiolle ollut vaihtoehtoja, mutta eihän Viinanen voinut sitä myöntää”, Tuominen muistelee tapahtumasarjaa kesäkuussa 2009 kotitoimistossaan Helsingin Kalliossa.
Suomi on taas lamassa.
Työpöydällä on The Economistin uusin numero, kirjahyllyssä sotakirjallisuutta ja Venäjältä tuotuja muistoesineitä. Kadulta kuuluu raitiovaunujen kolinaa. Se on Tuomiselle tuttua jo lapsuudesta. Hänen synnyinkotinsa on vain reilun 30 metrin päässä.
”Muutin tänne takaisin vuosi sitten. Muuten on samanlaista kuin 50-luvulla, mutta kahvilat ovat vaihtuneet baareiksi”, Tuominen sanoo.
Tuominen syntyi lokakuussa 1950. Isä oli kirvesmies, äiti siivooja. Poikaa kiehtoi akateemisuus. Tuominen pääsi, sekä Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan että Tampereen yliopiston tiedotusopin laitokselle.
Opinnot eivät lopulta edenneet, mutta samapa tuo, sillä Tuominen oli jo 15-vuotiaana ehtinyt löytää tulevan ammattinsa. Silloin hän alkoi kirjoittaa paikallislehtiin ”jotain yhteiskunnallista roskaa”.
”Päädyin alalle itsekkäistä syistä. Tämä on harvoja hommia, joissa voi selvittää itseään kiinnostavia kysymyksiä niin, että joku maksaa siitä palkkaa”, Tuominen sanoo.
Tuominen on työskennellyt Yleisradiolle jo kolmen vuosikymmenen ajan. Kovien uutisten ja tutkivan journalismin lisäksi hän on tehnyt myös kulttuurihistoriaa: juuri Tuomiselle Andy McCoy aikoinaan heilutteli lompakostaan löytyneitä seteleitä, joita oli yhteensä ”kolkyt tonnii”, ja sanoi lähtevänsä ”myymään persettään Amsterdamiin” sitten, kun muusikon duuni ei enää kiinnosta.
Tuominen vakinaistettiin A-studioon syksyllä 1979. Hän viihtyi siellä pitkään, vuosituhannen vaihteeseen saakka. Silloin hän löysi uuden ammatillisen elämän Ylen dokumentaristiosastolta.
Tuomisen dokumenteista kuuluisin lienee kansanedustajien taloudellisia kytkentöjä käsitellyt Suomalainen korruptio (2008). Se herätti ilmestyttyään julkisen keskustelun, jota pääministeri Matti Vanhanen kuvaili ”vakavaksi poliittiseksi kriisiksi”.
Korruptio ei Tuomisen mukaan ole Suomesta kadonnut minnekään.
”Se on vain rakenteellista, jolloin sitä ei edes mielletä korruptioksi. Sairaaloissammekin oli ennen kaksi maksuluokkaa. Toinen köyhille ja toinen rikkaille. Mielikuva Suomesta hyvinvointivaltiona on illuusio. Esimerkiksi Ranskassa julkinen terveydenhuolto on hoidettu paremmin.”
Loppuvuodesta Tuomiselta ilmestyy uusi dokumenttielokuva, talvisodasta kertova Sota ilman voittoa. Dokumentti on tehty yhteistyössä pietarilaisen 5-kanavan kanssa ja se lähetettäneen samanaikaisesti sekä Suomessa että Venäjällä.
Itsekeskeinen. Vaikea persoona. Tuhoaa objektiivisen journalismin ohjailemalla haastateltaviaan.
Muun muassa noin ovat kriitikot Tuomista kuvailleet.
”Ei minun tehtävänäni ole miellyttää ketään”, Tuominen vastaa.
Haastattelun aikana hän hymyilee usein ja heittelee ironisia kommentteja myös epäkorrekteista aiheista, kuten vaikkapa viinan juomisesta tai televisiossa työskentelevien naisten ulkonäöstä. Mutta myös journalismista.
”Suomessa vallitsi ennen yleissosiaalisdemokraattinen journalismi. Nyt on ajauduttu yleisvihreään journalismiin. Enkä puhu jäsenkirjoista vaan kansakunnan hengestä. Pian Vihreää Lankaakaan ei tarvita, sillä Hesarista tulee vihreiden oma lehti”, Tuominen sanoo.
Myös Nyt-liitteen toimittajista hänellä on kiintoisa teoria.
”Tuntuu, että sinne ovat valikoituneet kaikki koulukiusaajat.”
Nykynuorten ammattitautina hän pitää turhaa idealismia.
”Liian usein kerrotaan miten asioiden pitäisi olla, eikä miten asiat ovat.”
Haaveellinen ajattelutapa heijastuu Tuomisen mielestä myös siihen, miten Suomessa suhtaudutaan venäläiseen journalismiin.
”Ei median tila ole siellä niin synkkä kuin luullaan. Dokkaripuolellakin saa tehdä oikeastaan mitä vaan”, hän sanoo.
Sitten hän katsoo taas ulos työhuoneensa ikkunasta, kuulee raitiovaunujen kolinan ja kääntää keskustelun takaisin Suomeen.
”Mietitään nyt vaikka tuota Helsingin liikennepolitiikkaa. Täällä on vaikeaa liikkua kesäisin, koska tärkeimmät kulkuväylät ovat revittynä auki. Ensin aiheutetaan siis ruuhkia, joille sitten joudutaan puuhamaan veroja”, Tuominen kärjistää.
”En ole mikään vihreiden vihamies, mutta en muista nähneeni Pekka Saurin kaupunginjohtajuudesta ainuttakaan kriittistä juttua.”
Muistaako joku muu?
Arvo Kalervo Tuominen
Kuka: Ylen 58-vuotias dokumentaristi.
Ura: Aloitti A-Studion toimittajana syksyllä -79. Keskittynyt 2000-luvulla dokumenttien tekoon. Talvisota-aiheinen Sota Ilman voittoa ilmestyy Suomessa ja Venäjällä loppuvuodesta 2009. Toimittaa Itse asiassa kuultuna -keskusteluohjelmaa Ylen kanavilla yhä pari kertaa vuodessa. Haastatellut uransa aikana lukuisia suomalaisia vaikuttajia Arvo Salosta Iiro Viinaseen.
Luonneanalyysi: ”Olen ADHD-tyyppi, joka kiinnostuu kaikesta, mutta ei vie mitään loppuun. Ei opintoja, ei ihmissuhteita ja jututkin jäävät vaille viimeistä silausta.”
Perhe: Eronnut, neljä lasta.
Harrastukset: Huvittelu, moottoripyöräily, työnteko ja uhkapelit.
Jäsenyydet: Tornin ritarit, Seiska boikottiin!!! -ryhmä.
Motto: ”Älä ole tyhmä tai joudut tuottajaksi”.
