Kulissien takana

Markku Lappalainen

Venäjän pääministeri Vladimir Putin ratsastaa kuvankauniissa vuoristomaisemassa. Hän paijaa maitovalasta, tutkii Baikalin pohjaa yli kilometrin syvyydessä, saattaa matkaan moottoripyöräkerhoa, ui rajusti perhosta...

Aiemmin judokana, lentäjä-ässänä ja tiikerinkellistäjänä esiintynyt Pietarin poika on tänä kesänä onnistunut tuottamaan lomailustaan kokonaisen sarjan kuvia, jotka ovat kulon lailla levinneet mediaan sekä Venäjällä että eri puolilla maailmaa.

Kuvilla luodaan mielikuvia. Sen Putinin esikunta tietää.

Kansalle kerrotaan, että pääministeri on lomallakin toimelias tosimies. Hän on kovassa vedossa, virtaa riittää. Kuvien avulla voidaan hetkeksi peittää talouskriisin synnyttämä epävarmuus. Maailmalle osoitetaan, että Venäjällä on kaikki hyvin. Maa on vireissä käsissä.

Kulissien takana elämä Venäjällä jatkuu entisellään. Sitä ei hienoinkaan kuva muuksi muuta.

Arki on kovaa varsinkin niille, jotka työkseen tutkivat ihmisoikeuksia tai rahan ja vallan akanvirtoja. Moni tekee sitä henkensä kaupalla, mistä on valitettavia esimerkkejä tältäkin kesältä.

Kansainvälisen journalistiliiton IFJ:n kesäkuussa julkaistussa katsauksessa todetaan, että Venäjällä on viidentoista viime vuoden aikana tapettu 124 journalistia työnsä vuoksi. Vuoden 1997 jälkeen tapauksista on viety oikeuteen vain kymmenen ja vain kaksi vankilatuomiota on julistettu.

Tapauksista kuuluisin on Anna Politkovskajan murha lokakuulta 2006. Ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä syytteessä olleet neljä miestä saivat vapauttavan tuomion, jonka Venäjän korkein oikeus kumosi kesäkuussa. Uutta todistusaineistoa ei sotilastuomioistuimen oikeudenkäynnissä enää tarvita.

Murhan jälkeen Politkovskajan työpaikalla Novaja Gazetassa on jouduttu vakavasti pohtimaan journalistien turvallisuutta. Lehti ei kirjoita enää T?et?enian asioista, koska toimittajan henki on aihetta tärkeämpi. Lehden toimittajien työkalupakkiin on suunniteltu jopa henkilökohtaisen aseen hankkimista, kun yhteiskunta ei pysty takaamaan journalistien turvallisuutta.