Free luo itse yhteisönsä
Freelancer – vapaa ammatinharjoittaja – on oman onnensa seppä. Yksi pärjää yksin. Toinen kaipaa yhteisöllisyyttä. Ammatillinen verkostoituminen ei tunne rajoja.
Freelancerit eroavat toisistaan valtavasti siinä, kuinka paljon yhteisöllisyyttä he kaipaavat”, sanoo Irene Pakkanen, joka tutkii freelancer-journalistien ja toimitusten suhdetta Jyväskylän yliopistossa.
”Toisille on tärkeää käydä toimituksissa ja tavata ihmisiä. Joillekin riittää sähköposti. Osa freelancereista haluaa välttää työyhteisöihin kuuluvat ihmissuhdeongelmat ja orgaanisaatiomuutosten aiheuttamat jännitteet.”
Soittokierros vapaille toimittajille ja kuvaajille nostaa esiin kaksi yleistä haastetta: rakentavan kritiikin puutteen ja yksinäisyyden.
”Juttu joko julkaistaan tai hylätään, eikä usein saa oikein tietää miksi.”
”Joskus menee viikkoja ilman aikuista seuraa.”
Kun ei ole työpaikan illanviettoja ja yhteisiä ideasessioita, miten yhteisöllisyyttä kaipaava free ratkaisee tilanteen?
Erityisesti valokuvaajat ovat perustaneet yhteisiä työhuoneita. Yleensä työhuoneet eivät kuitenkaan merkitse varsinaista ammatillista yhteistyötä, vaan kuvaajat tekevät töitä omille asiakkailleen.
Joillakin työhuoneilla on myös yhteinen nimi – joko leikin tai yhteisen markkinoinnin vuoksi. Monilla on yhteinen nettisivu.
1990-luvulla kuvatoimisto Compic vei yhteistyön pidemmälle ja loi oman tuotemerkin, joka lupasi peruskuvaa lyhyelläkin varoitusajalla. Idea kantoi. Yhteisö toimii edelleen.
1990-luvulla alettiin myös perustaa journalistien osuuskuntia. Tamperelaisessa Viestintä OK:ssa työskentelee kirjoittajia, kääntäjiä ja kouluttajia. Ryhmä näyttäytyy asiakkaille yhtenäisenä viestintätoimistona. Silti suurin osa tilauksista tulee yksilöille heidän omilta asiakkailtaan.
”Osuuskunta hoitaa palkat ja eläkkeet, mikä tekee paperiasioiden hoidosta yksinkertaisempaa. Kyllä tämä ainakin minulle on myös antanut työyhteisön”, sanoo alusta asti mukana ollut toimittaja ja osuuskunnan taloudenhoitaja Kirsi Huhtala.
Vaikka työhuoneita ja osuuskuntia perustetaan, yhteiset työtehtävät eivät näytä olevan yleisiä. Tämä johtuu osittain siitä, että toimitukset työskentelevät tiimeinä, mutta tilaavat jutut yksittäisiltä freelancereilta.
Aiemmin kirjoittaja saattoi ehdottaa jutulle kuvaajaa, nykyisin toimitukset haluavat päättää siitä. Toimitukset ottavat yhä enemmän ohjia myös yhteisöllisyyden järjestämisessä, itse koottujen freelancer-tallien puitteissa.
”Tämä on varmasti kasvava ilmiö”, Irene Pakkanen sanoo. ”Ideoidaan yhdessä, pidetään palavereita. Freet ovat kuin pieni toimitus ydintoimituksen sisällä. Tätä mallia on käytetty esimerkiksi viime vuosina Suomeen perustetuissa tai muualta lokalisoiduissa aikakauslehdissä. Tallimalli on käytössä myös monissa järjestölehdissä.”
Median murroksen ja ydintoimitusten pienentymisen myötä ajan pitäisi olla otollinen uudenlaisen yrittäjähenkisen yhteistyön kehittämiseen.
”Uskon, että mitä enemmän työtä ulkoistetaan, sitä enemmän alkaa yhteistyötä viritä myös freelancereiden kesken”, Pakkanen sanoo.
Tiimiä ei muodosteta välttämättä nimenomaan muiden journalistien kanssa. Median keskittyminen internetiin tekee koodaajista, graafikoista ja webin suunnittelijoista yhteistyökumppaneita kirjoittajien ja kuvaajien kanssa.
”Journalistit ovat menettämässä kollektiivista ammatti-identiteettiään”, sanoo journalismin murrosta Tampereen yliopistossa tutkiva Eeva Mäntymäki. ”Tarvitaan aktiivista verkostoitumista. Samalla journalistit itse yksilöllistyvät. Jopa vakituisten toimitusten työntekijöiltä odotetaan profiilin nostamista esimerkiksi blogien ja muiden webbityökalujen avulla”, Mäntymäki sanoo.
Netti on mullistanut jo nyt yksinäisyyden kokemuksen. Monelle Facebook on merkinnyt paljon. Eräs toimittaja kertoo: ”Ennen oli hylätty olo yksin kotona. Nyt minulla on ihan tarpeeksi työyhteisöä Facebookissa. En enää luopuisi kotona työskentelemisestä.”
