Vapaissa on voimavara

Keväällä tehtyjen tuntuvien henkilöstöratkaisujen seuraukset alkavat paljastua sanomalehtien toimituksissa. Pois potkittujen ja eläkeputkeen työnnettyjen tilalle ei oteta uutta väkeä. Pätkätyötkin ovat päättyneet tai päättyvät monessa talossa.

Saneeraustoimien tavoitteeksi on kerrottu organisaatioiden nykyaikaistaminen. Iskulauseissa sanotaan, että näin halutaan tehdä entistä parempia lehtiä ja panostaa nettitoiminnan kehittämiseen.

Työsuhteensa säilyttävälle vakituiselle henkilöstölle rivien harvennus on kauhun paikka. Asetettujen tavoitteiden ja toteuttamiseen osoitettujen voimavarojen välillä on ylikäymätön epäsuhta.

Miten kehittää toimintaa ja luoda uutta, kun pelkkä arjesta suoriutuminen edellyttää äärimmäistä venymistä? Normaali syysflunssa voi viedä työpaikalta monta tekijää kerralla, laajasta epidemiasta puhumattakaan.

Pelkkä kulujen metsästys ja jäljelle jäävien työn loputon tehostaminen johtavat umpikujaan, jos henkilöstön kuormitus vain kasvaa. Yksi ratkaisu pulmaan olisi, että tehtävien uudelleenjärjestelyssä freelancerit otetaan huomioon todellisena voimavarana. Tähän mennessä heitä on liian usein käsitelty kulueränä, jonka aiheuttama taloudellinen kuorma ei saa ainakaan kasvaa.

Tehokkuutta tavoittelevat kustantajat laajentavat kiihkeästi lehtien yhteistyötä. Juttuja, sisältöpaketteja ja kokonaisia osastoja hoidetaan keskitetysti. Freelancerien näkökulmasta ilmiö on ristiriitainen. Joillekin se merkitsee lisää töitä ja vakaampaa toimeentuloa. Toisilta se vie työn ja tuo tilalle epävarmuuden.

Lehtien yhteistyön laajeneminen lisää painetta avustajasopimuksien yhtenäistämiseen. Kustantajien selvä tavoite on ottaa kaikki oikeudet ilman erityistä lisäkorvausta.

Tekijöille ei haluta antaa kuin kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä! Tämä ei ole sopimista, vaan sanelua.

Kun tarjontaa on enemmän kuin kysyntää, hinnasta tulee helposti laatua tärkeämpi arvioperuste yhteistyöstä sovittaessa. Mutta onko halvin tässäkään parasta; turha nuukailu vasta kalliiksi käykin.