Liisa saa lähteä

"Tänään on hieno päivä!”

Syyskuun toisen päivän aamu vuonna 2009 valkenee aurinkoisena. Silti Markkinointiviestintä Dialogin toimitusjohtaja Antti Eränne tuskin ajattelee tänään yhtiön verkkosivuilta löytyvän mottonsa lailla. Kello on juuri lyönyt yhdeksän. Helsingin Salmisaaressa sijaitsevan oikeustalon istuntosaliin numero 401 on asettunut pieni joukko ihmisiä. Salin etuosassa, vastaajan paikalla istuva Eränne tuijottaa vaitonaisena eteensä. Vaikka etäisyyttä ei ole muutamaa metriä enempää, mies ei vilkaisekaan oikealla puolellaan istuvaa naista.

Myös nainen, Eränteen entinen alainen Liisa Vähäkylä, on hiljaa. Se on hänelle poikkeuksellista – ainakin, jos asiaa kysyttäisiin toimitusjohtajalta. Juuri Vähäkylän tapa puhua ja kommunikoida on yksi syy siihen, että he nyt istuvat oikeussalissa. Vajaa vuosi sitten Vähäkylä on irtisanottu Dialogin toimituspäällikön tehtävästä. Irtisanomisilmoituksessa syyksi todetaan ”toistuva epäasiallinen käytös” sekä ”yhtiön asiakassuhteen kehityksen vaarantaminen toiminnallaan”.

Vähäkylän mielestä irtisanomiselle ei ole aihetta. Hän uskoo, että työnantaja on hankkiutunut hänestä eroon aivan muista syistä. Yksi niistä on hänen suhteellisen korkea, noin 4 500 euron kuukausipalkkansa. Mainostoimistotaustansa ansiosta hänen palkkansa on ollut useita kollegoja korkeampi.

Toiseksi syyksi hän epäilee persoonansa, joka ei ole miellyttänyt pomoporrasta. Lisäksi Vähäkylä uskoo, että myös hänen pari vuotta sitten läpi käymillään hedelmöityshoidoilla on ollut vaikutusta.

Mutta millaiset tapahtumat ovat johtaneet nykytilanteeseen?

Lähes tasan kaksi vuotta aiemmin, syyskuun kolmantena päivänä vuonna 2007 Liisa Vähäkylä astuu työterveyslääkärinsä vastaanotolle. Olo on huono: 42-vuotiaalla Vähäkylällä on takanaan kaksi yritystä tulla raskaaksi hedelmöityshoitojen avulla. Voimakkaat hormonihoidot ovat saaneet olon kummalliseksi, ja nyt puhkeamassa on myös flunssa. Viisi päivää aiemmin tehdyssä verikokeessa on todettu, ettei hän odota vieläkään lasta.

Vähäkylä keskustelee lääkärinsä kanssa hoidoista. Pitäisikö niistä kertoa työpaikalla, hän miettii. Lääkäri kehottaa pysymään hiljaa. Raskaana olevia naisia suojaa laki, mutta raskautta yrittäviä hän pitää lainsuojattomina.

Lääkärikäynnin jälkeen Liisa Vähäkylä palaa työpaikalleen Helsingin Naurissaaressa sijaitsevaan Markkinointiviestintä Dialogiin. Hän saa heti muuta ajateltavaa. Dialogin viikoittaisessa maanantaipalaverissa yrityksen johto päättää panna työntekijät ryhmätöihin. Runsaan 30 hengen yritys jaetaan muutamaan porukkaan, joista jokaisen tehtävä on miettiä yhtiön arvoja.

Pienryhmätyöskentelyn jälkeen työntekijät kokoontuvat yhdessä auditorioon. Kukin ryhmä valitsee yhden jäsenen kertomaan ajatuksista muille kollegoille. Vähäkylän ryhmästä arvoehdotuksia esittelee AD Tanja Pellikka. Kun Pellikka päättää puheenvuoroaan, hänen takanaan istuva Vähäkylä kurottautuu koskettamaan tätä harteilta.

”Kerro minunkin ideani”, Vähäkylä sanoo. Hänen mielestään Pellikka ei ole maininnut ainuttakaan hänen ryhmätyössä esiin tuomaa ajatustaan.

Mutta sen sijaan, että Pellikka lausuisi Vähäkylän ajatukset ääneen, tapahtuu jotakin odottamatonta. Tanja Pellikka ei pidä Vähäkylän tavasta koskettaa häntä, vaan hermostuu.

”Älä käy käsiksi!” hän huutaa läsnäolijoiden mukaan kovaan ääneen. Auditorio hiljenee, katseet kääntyvät Vähäkylään ja Pellikkaan. Auditorion etuosassa seisova toimitusjohtaja ei ole nähnyt tilannetta, mutta kääntyy katsomaan.

Liisa Vähäkylä ei tiedä miten reagoisi.

”Minua ahdistaa”, hän saa lopulta sanottua ja kävelee rivakasti ulos ovesta.

Vähäkylän vieressä istunut tuottaja Tarja Sinervo on hämmästynyt.

”Ei Liisa varmasti mitään pahaa tarkoittanut”, hän toteaa Pellikalle. Sinervon mielestä kollega on ylireagoinut.

Pellikka on eri mieltä.

Tapaus ei poistu Vähäkylän mielestä edes nukutun yön jälkeen. Saavuttuaan seuraavana päivänä työpaikalleen hän pyytää saada keskustella Antti Eränteen ja esimiehensä, asiakkuusjohtaja Matti Huttusen kanssa. Kolmikko vetäytyy neuvotteluhuoneeseen.

Vähäkylä haluaisi puhua edellispäivän tapahtumista, mutta Eränne ei kuuntele. Hän alkaa nuhdella Vähäkylää. Pian Vähäkylälle selviää, että Tanja Pellikka on vaatinut johtotasoa puuttumaan tapaukseen. Vähäkylä yrittää selittää, kuinka tilanne on yhtä suurta väärinymmärrystä ja ettei hänellä ole mitään työkaveriaan vastaan. Eränne toistaa, ettei Vähäkylän käytös ei ole missään muodossa sallittua.

Vähäkylälle asiaa ei kerrota, mutta Eränteelle Tanja Pellikka on väittänyt työtoverinsa puristaneen häntä voimakkaasti kaulasta.

”Saat varoituksen”, Eränne toteaa nuhteiluidensa päätteeksi.

Liisa Vähäkylä on tyrmistynyt. Hetkeen hän ei ymmärrä kuulemaansa, mutta sitten sanat kolahtavat.

”Ette te voi tehdä näin”, hän sopertaa ja purskahtaa itkuun. Varoitus tuntuu niin kohtuuttomalta, että Vähäkylä romahtaa tuolilta lattialle. Itkulle ei tule loppua.

”Mikä sinulla on?” miehet alkavat tivata hetken kuluttua. Lattialla kyyhöttävä Vähäkylä tietää, että hormonihoidot saavat hänet tavallista itkuisammaksi. Hän vastaa nyyhkyttäen, että kyse on hänen terveydentilaansa liittyvästä asiasta, jonka vuoksi hän on ollut yhteydessä työterveyslääkäriinsäkin, mutta ettei halua kertoa enempää.

”En ole nyt aivan oma itseni. Kerron joskus myöhemmin mistä on kysymys”, hän vastaa. Miehet yrittävät kysellä lisää, mutta Vähäkylä kieltäytyy kertomasta syytä itkuisuuteensa.

Tanja Pellikan väkivaltasyytökset tulevat Vähäkylän tietoon vasta runsaan vuoden päästä tapauksesta. Väitettyä väkivaltaa ei näytetä toteen.

Vaikka Vähäkylä kokee, että suullinen varoitus on kohtuuton ja epäreilu, hän ei tee asiasta numeroa. Hän ei puhu siitä edes Dialogin pääluottamusmiehelle Riitta Nikkolalle. Asia unohtuu nopeammin näin, Vähäkylä ajattelee ja päättää jättää asian taakseen.

Kotona hän kuitenkin puhuu tapauksesta puolisolleen. Hän on pohtinut myös hedelmöityshoitojen jatkamista eikä ole varma, jaksaako yrittää enää uudelleen. Vähäkylä on alkanut pelätä, että hoidot vaikuttavat hänen työhönsä. Silti hän ei halua jäädä pois töistä. Elämässä on oltava muutakin sisältöä kuin raskauden yrittäminen, hän ajattelee.

Parin kuukauden ajan arki sujuu tavanomaiseen tapaan. Töissä tilanne rauhoittuu, eikä suuria yhteentörmäyksiä tule sen enempää Tanja Pellikan kuin johtotasonkaan kanssa. Silti Vähäkylä kokee, että erityisesti Eränne on ottanut häneen tietoisesti etäisyyttä ja suhtautuu häneen viileästi.

Syksyn välikohtaus palautuu Vähäkylän mieleen vasta joulukuussa, juuri ennen joululoman alkamista. Silloin Eränne pitää koko yritykselle puheen, jonka hän nimeää ”joulusaarnaksi”.

Noin tunnin mittainen monologi saa Liisa Vähäkylän surulliseksi. Saarnansa päätteeksi Eränne jakaa kunniamainintoja työntekijöille, joita ei ole hänen mielestään huomattu riittävästi. Työntekijöiden palkitseminen nostaa Vähäkylän mieleen syksyisen varoituksen ja Eränteen kanssa käydyn keskustelun. Häntä alkaa taas itkettää. Herkistymiseen vaikuttaa myös hiljattain tehty päätös lopettaa hedelmöityshoidot.

Eränteen lopetettua joulusaarnansa Vähäkylä kävelee tämän pöydän luo. Hän muistaa luvanneensa kertoa esimiehilleen hoidoistaan sitten, kun aika on kypsä. Nyt on se hetki, hän ajattelee.

Eränne istuu tuolillaan, kun Vähäkylä seisahtuu hänen pöytänsä viereen. Vähäkylää itkettää edelleen. Eränne nostaa katseensa työntekijäänsä ja kysyy, mikä tätä vaivaa.

”Haluaisin puhua kanssasi”, Vähäkylä vastaa, mutta toimitusjohtaja kieltäytyy. Hän toteaa olevansa kiireinen.

Itkuinen Vähäkylä kävelee pois ja päättää lähteä kotiin. Ovella hän törmää vielä asiakkuusjohtaja Matti Huttuseen.

”Ehtisitkö jutella hetken?” hän kysyy Huttuselta. Koska Vähäkylä ei halua puhua yksityisasioistaan avokonttorissa, hän ehdottaa, että Huttunen veisi hänet autollaan melko lähellä sijaitsevaan kotiinsa. Matkalla olisi mahdollisuus keskustella. Huttunen ei ole kuitenkaan halukas juttelemaan, vaan toteaa olevansa liian kiireinen. Hän jatkaa matkaansa avokonttoriin kysymättä, mikä itkevää alaista vaivaa.

Liisa Vähäkylä lähtee työpaikalta. Parin päivän kuluttua on jouluaatto.

Vuosi 2008 alkaa hieman valoisammissa merkeissä. Tammikuun lopulla Dialogin uutena luovana johtajana aloittaa Kotivinkin entinen päätoimittaja ja Forman kustannusjohtaja Anneli Myller. Liisa Vähäkylää nimitys ilahduttaa; hän uskoo, että naispomolle on helpompi puhua myös henkilökohtaisista asioista.

Myller ja Vähäkylä käyvät keskustelun lähes heti uuden johtajan aloitettua työnsä. Vähäkylä kertoo tälle hedelmöityshoidoistaan. Häntä helpottaa saada vihdoin jaettua asia esimiestason kanssa. Myllerin ja Vähäkylän välit ovat muutenkin asialliset.

Kunnes tapahtuu käänne.

Syyskuussa Liisa Vähäkylä tiedustelee Mylleriltä sähköpostitse mahdollisuutta pitää tavallista pidempi joululoma. Hän on keskustellut virkavapaamahdollisuudesta jo pari vuotta sitten Matti Huttusen kanssa käymässään kehityskeskustelussa. Silloin Vähäkylä on ilmaissut halunsa olla jossakin vaiheessa tavallista pidemmällä vapaalla. Keskustelussa Huttunen on todennut, että Vähäkylälle, joka ”tekee työtä kuin muuli”, pidempi vapaa ”tulee järjestymään”. Tämän vuoksi Vähäkylä on säästänyt lomiaan ja tehnyt jatkuvasti ylitöitä laskuttamatta niistä.

Vähäkylä kirjoittaa Anneli Myllerille sähköpostin, jossa hän pyytää viiden viikon vapaata joulukuun puolestavälistä tammikuun puoleenväliin. Hänen toiveenaan on yhdistää vapaaseen pitämättömiä kesälomia, joulun ja uudenvuoden pyhät sekä puolisonsa työmatka. Osan lomasta hän kertoo pitävänsä mielellään palkattomana. Vähäkylä ehdottaa myös, että hän voisi tehdä Intiaan suuntautuvalta reissultaan kaksi artikkelia toimittamaansa Painomaailma-lehteen. Maassa järjestetään samaan aikaan graafisen alan messut, joista Vähäkylä uskoo saavansa kiinnostavaa sisältöä lehteen. Työkeikasta huolimatta Vähäkylä ei laskuttaisi työnantajalta mitään matkansa kuluja.

Perjantai-iltana, syyskuun 19. päivä, Myller lähettää vastauksensa. Hän kieltäytyy myöntämästä Vähäkylän pyytämää vapaata. Myöhemmin Myller perustelee kieltäytymistään keskustelulla A-lehtien, Dialogin emoyhtiön henkilöstöpäällikkön Pirjo Puuperän kanssa. Puuperän mukaan pitkät vapaat eivät ole talon käytäntö.

Liisa Vähäkylä lukee sähköpostin seuraavana päivänä. Hän saa hillittyä itsensä vaivoin ja päättää selvittää asian maanantaina.

Maanantaina Vähäkylä lähettää Anneli Myllerille tekstiviestin. Siinä hän pyytää saada keskustella loma-anomuspäätöksestä. Myller kieltäytyy todeten olevansa liian kiireinen.

Viikkopalaverin jälkeen Vähäkylä näkee Myllerin seisovan avokonttorin AD-pöydän luona. Hän päättää kysyä uudestaan. Ehtisitkö jutella hetken, Vähäkylä tiedustelee, mutta saa jälleen kieltävän vastauksen. Myller vetoaa ”akuuttiin työtilanteeseensa”. Vähäkylä ei kuitenkaan anna periksi, vaan pyytää Mylleriä uudestaan. Lopulta naiset siirtyvät käytävään.

Käytävässä kiukkua ja turhautumista on mahdoton pitää sisällä. Vähäkylä alkaa itkeä, eikä pysty pitämään tunteitaan kurissa. Hän päästää suustaan juuri sen, mitä ajattelee: Myller on julma ihminen, joka ei edes yritä ymmärtää työntekijänsä elämäntilannetta ja sitä, miten tärkeää tälle olisi saada pitää kunnon vapaa. Alkaa kiivas sananvaihto, jonka aikana kumpikin korottaa ääntään. Sisällä avokonttorissa töitä jatketaan huudon kaikuessa taustalla. Keskustelun sisältö ei kuitenkaan välity avokonttorin sisälle.

Kun Myller ja Vähäkylä astuvat takaisin konttoriin, Vähäkylä ei saa vieläkään pidäteltyä kiukkuaan. Myllerin palattua AD-pöydän luo Vähäkylä nimittää häntä vielä kerran julmaksi ihmiseksi. Silti Myller ei anna periksi: loma-anomusta ei hyväksytä.

Seuraavana päivänä Liisa Vähäkylä saa kirjallisen varoituksen käytöksestään. Vaikka hän kokee edelleen, että työnantajan päätös olla myöntämättä lomaa on kiusantekoa, Vähäkylä tietää myös reagoineensa liian vahvasti. ”Ellei varoitus johda muutoksiin työntekijän menettelyssä, voidaan työsopimus päättää”, kirjallisessa varoituksessa todetaan.

Liisa Vähäkylä allekirjoittaa varoituksen arvaamatta, kuinka lähellä irtisanominen odottaa.

Marraskuu osoittautuu Dialogissa pimeäksi ajanjaksoksi – työntekijöiden kannalta. Kuun ensimmäisinä päivinä yritys saa hankittua uuden asiakkaan, mistä johtoporras iloitsee avoimesti. Toimitusjohtaja Eränne lähettää koko yritykselle sähköpostia, jossa hän kehuu, kuinka mahtavaa uuden asiakkaan saaminen on.

Samana päivänä pääluottamusmies Riitta Nikkola tekee töitä etänä. Hän lukee sähköpostin kotikoneeltaan. Hän vastaa viestiin lähes välittömästi. Nikkola toteaa kaikille yrityksen työntekijöille lähettämässä viestissään, että asiakkaan saaminen on hieno juttu, mutta että nyt työ vasta alkaa. Hän toivoo, että yrityksestä löytyy riittävästi päteviä työntekijöitä uusien töiden tekijöiksi – nykyisillä työntekijöillä hommia kun on jo valmiiksi paljon. Hän muistuttaa työntekijöitä myös ylityökorvausten perimisestä.

Seuraavana päivänä Nikkola saa kutsun kiireelliseen palaveriin. Hän aistii heti, että kyse on vakavasta asiasta. Neuvottelutilassa ovat koolla Antti Eränne, Anneli Myller sekä A-lehtien pääluottamusmies Paavo Martikainen.

Eränne avaa ”kiireellisen palaverin”. Hän alkaa nuhdella Nikkolaa moittien tätä yhteishengen nakertamisesta. Hänen mukaansa sähköpostiviestin lähettäminen on ollut väärin. Nikkola, joka on moitteista täysin häkeltynyt, yrittää puolustautua parhaansa mukaan. Hän koettaa selittää viestiään ja pyytää anteeksi, että on aiheuttanut mielipahaa. Selittelyt eivät Erännettä kuitenkaan vakuuta: hän iskee Nikkolan eteen kirjallisen varoituksen.

Dialogissa pääluottamusmiehen varoitus otetaan säikähtäneenä vastaan. Sekä Riitta Nikkolan että Liisa Vähäkylän saamat varoitukset ovat monien mielestä pelottelua – vahvan persoonan omaavat työntekijät halutaan hiljentää.

Liisa Vähäkylän lähtölaskenta alkaa muutamaa päivää myöhemmin. Marraskuun 11. päivä hän piipahtaa Xeroxin järjestämässä asiakasseminaarissa, josta hän toivoo saavansa otettua valokuvia Painomaailma-lehteen. Koska Dialogissa on hiljattain keskusteltu nimenomaan lehtien visuaalisuuden kehittämisestä, Vähäkylä kiertelee ympäri salia yrittäen saada mahdollisimman hyviä otoksia seminaarin puhujista. Otettuaan suuren määrän kuvia Vähäkylä päättää luovuttaa: Seminaaritila ei ole riittävän kuvauksellinen, jotta kuvista tulisi kiinnostavia. Myös puhujat liikkuvat lavalla niin, ettei heistä saa tavanomaisia ”pönötyskuvia” parempia.

Vähäkylä poistuu seminaarisalista käytävään, jossa hän törmää Xeroxin assistenttiin. Hän toteaa tälle, ettei saa tilaisuudesta tarpeeksi hyviä valokuvia. Assistentti ehdottaa hakevansa paikalle Xeroxin myynnin kehityspäällikön Milla Alhon, mutta Vähäkylä vastustelee. Ei, se ei ole tarpeen, olen juuri lähdössä, hän sanoo, mutta assistentti pujahtaa silti seminaarisaliin. Pian hän palaa mukanaan Milla Alho. Vähäkylän mielestä tämä vaikuttaa närkästyneeltä.

Alho ja Vähäkylä juttelevat hetken, ja keskustelun päätteeksi sovitaan uusi tapaaminen tammikuulle 2009.

Seuraavana aamuna Dialogin asiakkuusjohtaja Matti Huttunen saa puhelun Milla Alholta. Hieman ennen puolta päivää Huttunen vastaanottaa Alholta myös sähköpostin otsikolla ”Palautetta Xeroxilta”. Viestistä, joka on lähetetty Huttuselle hänen pyynnöstään, tulee lopulta Vähäkylän oikeudenkäynnin yksi raskauttavimmista todistuskappaleista.

”Tällä ilmoituksella edellä olevien osapuolten välinen työsopimus irtisanotaan. Irtisanomisen syy: Toistuva epäasiallinen käytös, yhtiön asiakassuhteen kehityksen vaarantaminen toiminnallaan.”

Kaksi päivää Huttusen ja Alhon yhteydenpidon jälkeen toimitusjohtaja Antti Eränne, henkilöstöpäällikkö Pirjo Puuperä ja luova johtaja Anneli Myller allekirjoittavat Liisa Vähäkylän irtisanomisilmoituksen. Vähäkylä itse kieltäytyy allekirjoittamasta. Perjantai 14.11.2008 jää hänen viimeiseksi työpäiväkseen Markkinointiviestintä Dialogissa.

Taistelu irtisanomisen laillisuudesta sen sijaan vasta alkaa. Potkuista järkyttynyt Liisa Vähäkylä ottaa pian yhteyttä Journalistiliittoon, jossa irtisanomista pidetään laittomana. Tapaus päätetään viedä oikeuteen.

Dialogissa Vähäkylän irtisanominen aiheuttaa hämmennystä ja pelkoa. Kun tapauksesta kerrotaan koko yrityksen yhteisessä kokoontumisessa, harva kysyy johtoportaalta, miksi näin on käynyt. Pomoportaalta piilossa moni miettii ääneen, uskaltaako yrityksessä enää sanoa mitään. Tunteenpurkauksilta ei vältytä. Muutaman viikon ajan irtisanominen värittää koko yrityksen arkea.

Pari kuukautta myöhemmin A-lehdissä – konsernissa, jossa ei henkilöstöpäällikkö Pirjo Puuperän mukaan myönnetä virkavapaita – palkataan erääseen lehteen sijaiseksi toimituspäällikkö. Syynä on vakituiselle toimituspäällikölle myönnetty vuoden virkavapaa.

Syyskuun toisena päivänä vuonna 2009 Antti Eränne, Anneli Myller ja Liisa Vähäkylä joutuvat jälleen kasvotusten. Irtisanomisesta on kulunut lähes vuosi. Helsingin käräjäoikeudessa kuullaan asian vuoksi yhteensä yhdeksää todistajaa.

Todistuksessaan Vähäkylä kertoo oman versionsa tapahtumista. Hän kiistää, että Xeroxin marraskuisessa seminaarissa olisi tapahtunut mitään, mikä olisi vaarantanut Dialogin ja Xeroxin välisen asiakassuhteen. Hänen mukaansa kehityspäällikkö Milla Alho oli saapunut seminaarisalista käytävälle närkästyneen oloisena. Vähäkylä sanoo Alhon olleen ärsyyntynyt erityisesti hänen tavastaan ottaa valokuvia seminaarissa. Hän epäilee myös Alhon toivoneen Xeroxille enemmän näkyvyyttä kuin Vähäkylä sillä hetkellä pystyi tarjoamaan. Vähäkylä teki läheistä yhteistyötä yrityksen kilpailijoiden, kuten Canonin ja Punch Graphixin, kanssa, mutta olisi halunnut luoda suhteita myös vähemmälle jääneen Xeroxin suuntaan.

Milla Alhon todistuskappaleena toimineessa sähköpostiviestissä tapahtumia kuvaillaan rankemmin:

”Kuvaamisen jälkeen hän siirtyi salin ulkopuolelle ja ilmoitti tuohtuneena assistentillemme, että kyseisestä tilasta ja puhujista on mahdoton saada kuvia saatikka tehdä artikkelia. ---

Olin pöyristynyt ja täysin sanaton henkilön ylimielisen röyhkeästä ja epäkohteliaasta tavasta toimia, etenkin kun en ollut henkilöä koskaan ennen tavannut. Lisäksi hän varautuneeseen olemukseeni ja tarkentaviin kysymyksiini totesi, että ei kannata olla niin jäykkänä ja negatiivisena, että tässähän vain rupatellaan. ---

Kaiken tyyppistä toimintaa on vuosien varrella tullut nähtyä, mutta ei mitään tällaista. Pahoin pelkään, että yhteistyömme ei etene tällaisella lähestymistavalla nykyisestä tasosta. Tämän tyyppistä palautetta en ole koskaan kenestäkään antanut, ja tämänkin tekemiseksi piti nukkua yön yli.”

Se, miksi Milla Alhoa ei nähdä Dialogin todistajana, jää oikeudessa kertomatta. Journalistin tiedustellessa asiaa Alholta puhelimitse tämä kertoo, ettei ole edes kuullut Vähäkylän oikeuskäsittelystä. Hänen mukaansa asiakkuusjohtaja Huttunen oli kertonut Alholle puhelimessa Vähäkylän saaneen samankaltaista palautetta aiemminkin. Todellisuudessa Alhon lähettämä palaute oli ensimmäinen Vähäkylän saama negatiivinen asiakaspalaute kuuden ja puolen vuoden työsuhteen aikana. Milla Alhon mukaan hän ei ollut ”missään nimessä” lähettänyt viestiä siinä tarkoituksessa, että sitä käytettäisiin tällä tavalla Vähäkylää vastaan.

”Ajattelin, että henkilöllä oli jokin vahva stressitila, ja että työnantajalla oli oikeus tietää, että sen työntekijä oli ylikierroksilla”, Alho sanoo.

Muut todistajat – Antti Eränne, Anneli Myller, Tanja Pellikka, Tarja Sinervo, Riitta Nikkola, Vähäkylän entinen asiakas Silja Linelta sekä Myllerin ja Vähäkylän yhteenottoa todistanut AD Jessica Leino – kertovat oikeudessa oman näkemyksensä tapahtumista. Tanja Pellikka pysyy edelleen tarinassaan: Vähäkylä kuristi häntä kaulasta auditoriossa. Tapauksen vierestä nähnyt Tarja Sinervo puolestaan todistaa Pellikan tarinaa vastaan. Hänen mielestään Vähäkylän kosketus ei ollut voimakas eikä sitä ollut tarkoitettu loukkaavaksi. Sen lisäksi Sinervo epäilee, että Pellikka kärsii voimakkaasti stressistä, jolloin pienikin asia tuntuu suurelta.

Oikeudenkäynnissä kuullaan myös Dialogin entisen työntekijän, luovana johtajana työskenneelleen Joonas Rockasin todistus. Kun Eränteen ja Myllerin mukaan useat työntekijät pelkäsivät äänekästä ja suorasanaista Vähäkylää, Rockas luonnehtii entistä työtoveriaan osaavaksi, ammattitaitoiseksi ja pidetyksi työntekijäksi – yhdeksi Dialogin parhaista.

Samaan tapaan Vähäkylää kuvailevat Riitta Nikkola ja Tarja Sinervo. Todistuskappaleena nähdyssä työtodistuksessa Painomaailma-lehden päätoimittaja ja Graafinen Teollisuus ry:n johtaja Lasse Krogell kirjoittaa, kuinka ”opin arvostamaan Vähäkylän hyvää ja aktiivista otetta lehden tekemiseen. --- Vähäkylä tarttui aina rivakasti esitettyihin juttuehdotuksiin ja vastasi niiden toteutuksesta. --- Suosittelen Liisa Vähäkylää vilpittömästi vaativiin toimituksellisiin tehtäviin.”

Yksikään todistajista ei kyseenalaista Vähäkylän ammattitaitoa tai osaamista. Silti Vähäkylä käyttäytyi Eränteen ja Myllerin mukaan niin arvaamattomasti, että hänen päästämistään asiakkaiden lähelle oli pelättävä. Tuomarin tiedustellessa Dialogin todistajalta Jessica Leinolta onko hän kokenut, että Vähäkylää pelättiin, vastaus on kieltävä.

Syyskuun 18. päivä, kolme viikkoa oikeudenkäynnin jälkeen tuomari Heikki Paimio julkistaa tuomionsa. Liisa Vähäkylän kannalta tuomiolauselma on tyly: kanne hylätään. Siitä saa kuitenkin valittaa hovioikeuteen.

Käräjäoikeus katsoo, että Tarja Sinervon todistuksen ansiosta Tanja Pellikan väittämästä väkivallasta ei ole näyttöä. Siitä huolimatta tuomarin mielestä työnantajalla on ollut peruste ensimmäisen varoituksen antamiseen.

Myös toinen varoitus on tuomarin mukaan aiheellinen. Hänen mielestään Vähäkylä on ”toiminut asemaansa soveltumattomalla tavalla haukkuessaan esimiestään työntekijöiden läsnäollessa ja muutoinkin käyttäytymällä uhkaavasti”.

Xeroxin asiakaspalautteen tuomari näkee raskauttavana. Hänen mukaansa todisteet näyttävät toteen, että Vähäkylä on ”käyttäytynyt asemassaan epäasiallisesti edustamansa yrityksen asiakasta kohtaan niin, että uhkana on ollut asiakassuhteen vaarantuminen”.

Tuomiopäivänä Helsinki kylpee syksyisessä auringossa. Lämmin tuuli puhaltaa lempeästi.

Jollakin on tänään hieno päivä.