Näytön paikka

Maakuntalehtien yhteinen ulkomaantoimitus tavoittelee laatua pakkoraossa.

Ari Lahdenmäki

Miten ihmeessä toimii kahdeksan lehden yhteinen ulkomaantoimitus, joka koostuu neljästä eri puolilla Suomea työskentelevästä toimittajasta?

”Hyvin”, sanoo Kalevan päätoimittaja Markku Mantila.

”Tähän mennessä saatu palaute on ollut myönteistä.”

Maakuntalehtien yhteinen ulkomaantoimitus on toiminut tämän kuun alusta. Mantilan mukaan kahdeksan maakuntalehteä päätyi yhteistoimitukseen pakkotilanteessa.

”Maaliskuussa taloustilanne vaikutti siltä, että tullaan alas kuin kivi. Silloin ajattelimme, että jos laatukin heikkenee markkinoiden synkistymisen takia, emme saa millään pidettyä levikkimyyntiämme kunnossa”, Mantila sanoo.

Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen kertoo, että lehdelle koituu järjestelystä 45 000 euron säästö. Mantilan mukaa Kaleva hyötyy uudesta toimituksesta taloudellisesti ”huomattavasti enemmän”.

Sen sijaan Pohjalainen ja Karjalainen eivät saa suoraa säästöä, mutta niiden ulkomaantoimittaminen helpottuu.

Lehdet pyrkivät ulkomaantoimituksensa keskittämällä vapauttamaan voimavaroja alueelliseen uutistyöhön. Turun Sanomista on tässä yhteydessä sanottu irti kaksi ulkomaantoimittajaa. Kalevassa kaksi ulkomaantoimittajaa on siirretty kotimaantoimitukseen.


”Laatukin paranee”
, sanoo Turun Sanomien päätoimittaja Kari Vainio.

”Ulkomaanjournalismi on jäänyt sähköisen tietotulvan alle: ulkomaan asioista kiinnostuneet ovat hankkineet tietonsa kansainvälisiltä verkkosivuilta”, Vainio sanoo.

Nyt maakuntalehdet voivat hänen mukaansa tuottaa syvällisiä analyyseja ja juuri omille lukijoilleen suunnattuja uutisia. Ajastus miellyttää Ulkomaantoimittajien yhdistyksen puheenjohtajaa Pirkko Pöntistä.

”Ymmärrän, että tällaisia järjestelyjä tehdään, mutta lukijoiden pitää nyt saada todella paljon syventävältä puolelta”, Pöntinen sanoo.

”Uudella toimituksella on nyt näytön paikka. Toimittajien pitää päästä matkustamaan ja kehittämään osaamistaan.”


Avustajien käyttö
ei ainakaan merkittävästi vähenny, Turun Sanomien Vainio sanoo. Lehtien avustajat työskentelevät vastedes yhteistoimitukselle.

STT:n käyttöön uudistuksella ei Vainion mukaan ole vaikutusta, vaan STT tuottaa vieläkin perusaineiston ulkomaansivuille.

”Olemme tehneet paljon yhteistyötä maakuntalehtien kesken: meillä on esimerkiksi ollut yhteinen Helsingin toimitus Aamulehden kanssa. Omistussuhteet eivät ole koskaan vaikuttaneet yhteistyöhön.”

Mantilan mukaan yhteistyön muotoja pyritään löytämään vastedes lisää. Käytännön esimerkkejä hän ei kuitenkaan halua kertoa.

Vainion mielestä toimituksia ei kuitenkaan enää juuri voi yhdistää.

”Paikallisuus kärsisi. Kuka hoitaisi vaikkapa TPS:n pelit yhteisessä urheilutoimituksessa?”


Lehdet jakavat
toimituksen kulut suhteessa levikkimäärään sekä siihen, ostaako kukin lehti toimituksilta yhden, puolitoista vai kaksi ulkomaansivua.

Kukin toimitus taittaa juttunsa itse. Alun perin suunnitelmissa oli yhteistaitto, mutta siitä luovuttiin lehtien erilaisten ulkoasujen vuoksi.

Karjalainen ja Savon Sanomat ovat kuitenkin päätyneet taittamaan toisilleen sivut vuoroviikoin.

400 000 euron toimitus

Kahdeksaa maakuntalehteä palvelevassa ulkomaantoimituksessa on neljä toimittajaa. He työskentelevät Kalevassa, Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Etelä-Suomen Sanomissa.

Lisäksi yhteistyössä ovat mukana Väli-Suomen Median Savon Sanomat, Karjalainen, Ilkka ja Pohjalainen.

Toimitus aloitti syyskuun alussa, mutta Ilkka ja Pohjalainen liittyvät palveluun ensi vuonna.

Vetovastuu on kaksi ensimmäistä vuotta Kalevalla. Toimitusta johtaa lehden ulkomaantuottaja Seppo Ylönen.

Toimituksen budjetti on 400 000 euroa. Sen on tarkoitus kattaa työvoimakulut, avustajien palkkiot ja toimittajien matkat.

Lehtien yhteenlaskettu levikki on yli 520 000. Niillä on päivittäin noin 1,3 miljoonaa lukijaa.