Ihmisjätteet pihalle

Pekka Vehviläinen

He ovat paiskineet töitä jo lapsina. Uutteruutensa ja suotuisien konjuktuurien avulla he ylsivät sosiaaliseen nousuun, jonka vertaista kansakunta ei ollut ennen nähnyt – ja voi olla, ettei enää näekään.

Nämä rehellisyyttä, vanhempien kunnioittamista, auttamisen halua ja hyviä tapoja arvostavat lähimmäisemme ovat tasan 92-prosenttisen tyytyväisiä elämäänsä. Sen tyytyväisempää porukkaa ei löydy koko Vanhaslandiasta.

Tätä myhäilevää laumaa kutsutaan suuriksi ikäluokiksi. Joidenkin ikäkriitikkojen mielestä juuri kyseiset naamat ovat luonnollisen kierron tulppina joka saamarin virassa, tehtävässä ja elimessä. Samat eltaantuneet pönökkiöt kehuvat jopa rakentaneensa hyvinvointivaltion. Sitten ne istuvat tuon luomuksensa päällä maailman tappiin.

Suurten ikäluokkien elämänmenoa selvitettiin Yhtyneiden Kuvalehtien teettämässä tutkimuksessa. Lehtitaloille ja kaikille muillekin bisnestä tekeville puoli miljoonaa aktiivista, kohtalaisen tervettä ja pitkin poikin maailmaa matkustelevaa ”senioria” ovat houkutteleva kohderyhmä. Sitä kannattaa tarkastella muutenkin kuin virtsankarkailusuojien potentiaalisina suurkuluttajina.

Suurista ikäluokista, joita jotkut pässinpäät kutsuvat harmaiksi panttereiksi, on siis hyötyä. Mutta joku roti pitää vanhojenkin paapomisessa olla. Mediataloissa raja on vedetty toimituksiin.

Nelikymppiset kalkyylivillet skoolaavat iloisesti, kun eläkkeelle pakotetut harmaantuvat journalistit raahustavat viimeisen kerran kulunvalvonnan läpi kohti kotejaan. Vasta kotona nämä pienet ihmiset itkevät sitä, että syntyivät vuonna 1950 tai aikaisemmin.