Todellista viisautta
![]() Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja. |
Jälkiviisaus on oikeastaan ainoaa todellista viisautta. Se on harmillista, sillä suurinta viisautta tarvittaisiin silloin, kun asiat tulevat päätettäviksi.
On myös hassua, miten vähän apua tosiasioita koskevilla tiedolla on käsillä olevien ongelmien ratkaisuissa.
Juuri kun tiedot analysoitu ja johtopäätökset on tehty, maailma muuttuu. Tai jostakin tulee esiin tietoa, jota ei ollut aiemmin käytössä.
Historian suurimmat sotataistelutkin on käyty perinpohjaisten suunnitelmien, mutta käytännössä puutteellisen tiedon ja epäselvien käskyjen pohjalta.
Uutistyössäkin tiedon määrä on rajallinen ja usein sattumanvarainen. Kun haastattelet yhtä ihmistä, kädessäsi on uutinen. Kun haastattelet toista, uutinen vääntyy tai vesittyy. Kolmas lähde sitten vie kärjen aivan muualle. Seuraavalla viikolla tai myöhemmin tulevaisuudessa sitten paljastuu, kuinka asia oikein olikaan.
Jos katsoo analyytikkojen ja muiden asiantuntijoiden vuoden aikana esittämiä talousennusteita, ei voi olla miettimättä, kuinka tyhjän päällä monet näkemykset ovat.
Korkotason lasku uutisoitiin keväästä lähtien moneen kertaan loppuneeksi, mutta korot vain jatkoivat itsepintaisesti laskuaan. Kurssien noususta innostuneet omaisuudenhoitajat antavat tolkuttomia ostosuosituksia, vaikka talouden kristallipallo on heille yhtä sumuinen kuin meille muille.
Vuosi sitten lehdistön työehtosopimusneuvottelut kävivät kovilla kierroksilla. Neuvotteluhuoneiden ulkopuolella rytisi vieläkin kovempaa.
Neuvottelutulos toi kiitostakin, mutta se synnytti myös ennen kokemattoman parjauskampanjan netissä.
Puskasta-ampujat eivät arvostelleet pelkästään neuvottelutuloksen sisältöä vaan nimittelivät myös neuvottelijoita monenlaisilla adjektiiveilla.
Maailma on nyt aivan toinen kuin vuosi sitten. Toimittajia irtisanotaan, eräissä taloissa on menossa jo toinen kierros. Lomapalkkoja on vaihdettu vapaiksi ja luovutettu työnantajalle vastikkeetta.
Joillakin taloilla menee edelleen hyvin, mutta ilmoitus- ja levikkitulojen lasku sekä verkkomaailma varjostavat painetun sanan tulevaisuutta.
Ehkäpä voimassa olevasta sopimuksesta kannattakin tehdä lopullinen arvio vasta vuoden tai parin kuluttua. Etäisyys voi antaa pohdiskelulle uudenlaisen horisontin.


