Ilmainen lounas

Kuinka hyvältä ilmainen lounas maistuu? Onko se pelkkä ateria? Kuka sen ihan oikeasti maksaa?

Vaalirahajupakka on aiheuttanut hyökyaallon, josta moni sivullinen on tehnyt päätelmänsä: uurnilla tavataan.

Pitkitettynä jännitysnäytelmänä edennyt kohu sai alkunsa pienestä. Se on kasvanut julkisuuden siivittämänä mittoihin, joita harva saattoi kuvitella silloin, kun Keskustan kansanedustaja Timo Kalli tuli puhuneeksi omiaan puolitoista vuotta sitten.

Hermostuvaisia kohu jo hirvittää. Presidentti Martti Ahtisaari totesi hiljakkoin Savon Sanomien haastattelussa, että vaalirahakohu on saanut liian suuret mittasuhteet.

Kohu tunkee päälle joka tuutista, kun melkein joka päivä asiasta paljastuu jotakin uutta. Perinteisen median rinnalla netti hämmentää keittoa tavalla, johon meillä ei vielä ole totuttu. Asianosaisia paiskitaan sanan säilällä – asiallisesti omalla nimellä, pidäkkeettömämmin nimimerkillä.

Vaalirahakohu kuvastaa oivallisesti nykyaikaa. Maan tapa on yksinkertaisesti muuttunut: julkisuutta ei hallita, eikä ihmisten olennaisiksi mieltämien tietojen salaamisella pötkitä pitkälle. Salailu ja harhauttaminen kostautuvat. Ja mikä tärkeintä, väärästä todistuksesta jää kiinni helposti.

Kohu on lisännyt politiikan läpinäkyvyyttä ja sitä kautta vahvistanut sananvapautta. Kaikessa kipeydessään se on tehnyt hyvää, tympeydestään huolimatta se on puhdistanut ilmaa.

Tuskin vaalirahajupakka vielä on lähelläkään päätöstä. Sen takaavat näytelmän päähenkilöt. Kiviä käännetään vähintään seuraaviin vaaleihin asti. Vastaamattomia kysymyksiä on paljon. Henkilöt, yritykset, yhteisöt, summat, pimitykset ja palautukset tulevat esille.

Rahoittamisen motiivien pengonta on olennainen asia. Sitä ei voi kuitata toteamuksella, että vaalirahalla ei vaikuteta. Mikään yritys, yksikään yksityinen henkilö, ei rahoita poliitikkoa pyyteettömästi. Sijoitukselle haetaan katetta. Halutaan meidän miehemme tai naisemme vaikuttajan paikalle.

Hyvä veli – ilmaisen lounaan tarjoaja – kulkee aina ketunhäntä kainalossa.