Orwell siellä ja Orwell täällä

Jaakko Kilpeläinen

Syyskuun Voima kertoo brittiministerin aikeista tarjota ongelmaperheille valvontakameroita lastensa vahtimiseen. Jutun otsikko on 1984 ja siinä mainitaan sana orwellilainen.

Ei ole ensimmäinen eikä toinen kerta, kun Voimassa oivalletaan, että valvontakameroita on nykyään paljon ja että sehän tuo mieleen George Orwellin (1903–1950) romaanin Vuonna 1984.

1984:ssä isoveli valvoi ajatuksiakin ja rankaisi julmasti toisinajattelijoita. Nykysuomalaisessa Orwell-viisastelussa kamerakammon perusteeksi riittää, että joku vihreämielinen älykköbloggaaja saa kameroista orwellilaisia ajatuksia.

Voima osaisi varmasti kertoa kameroiden pahuudesta konkreettisin esimerkein. Milloin kamera on käynyt jonkun kimppuun? Häiritsevätkö turvakamerat viranomaisia henkirikosten tutkinnassa?

Ai niin. Voimahan neuvoi pari vuotta sitten, kuinka citymaasturin renkaat tyhjennetään huomaamattomasti. Siinä puuhassa kamerat ovat pahasta.