Kauppalehti hävisi myös hovissa
Kauppalehdellä ei ollut oikeutta luovuttaa sille työskennelleen freelancerin artikkeleita Alman Media-arkistoon. Helsingin hovioikeuden mukaan Kauppalehden suorittamassa edelleenluovutuksessa ei ollut kysymys kustantajan tietovarantoon perustuvasta uudesta tuotteesta.
”Tuomio on merkittävä. Hovioikeus päätyi liittojen freelancerien toimitus- ja myyntiehtojen tekijänoikeusehdon arvioinnissa samalle kannalle kuin Journalistiliitto. Uusi tuote eli Media-arkisto syntyi vasta Almalle, joten se ei voinut olla edelleenluovutuksen kohteena. Lisäksi hovioikeus kiinnitti huomiota tekijänoikeuden luovutussopimusten suppeaan ja tekijämyönteiseen tulkintaan”, työehtoasiamies Petri Savolainen sanoo.

