Ammattijohtaja
Pauli Aalto-Setälä, 43, aloitti elokuussa Aller Media Oy:n toimitusjohtajana. Kyseessä on hänen viides johtotason työpaikkansa tällä vuosikymmenellä.
Tyydytkö Alleriin vai vaihdatko taas pian työpaikkaa?
En ole mihinkään mennyt lähteäkseni pois. Olen aina ollut innostunut ja kiinnostunut tehtävästä. Kai se on uteliaisuutta ja sen tyyppistä pyrkyryyttä. Tämä on kansainvälinen yritys, jossa on paljon mahdollisuuksia. Erittäin mahdollista on epäonnistua, mutta yhtä suuri mahdollisuus onnistua.
Kadutko urallasi jotain?
Virheitä olen tehnyt, mutta en oikeastaan kadu urani suhteen mitään, se on osa elämää. Olen kunnianhimoinen ja teen paljon töitä.
Onko jotain mitä et tekisi?
Voi olla, että olen ollut niin kauan pois toimittajan hommista, että se tie on kuljettu loppuun.
Tekisikö mielesi puuttua lehtien sisältöön?
Minun on kustantajana vaikea vastata kysymykseen, mitä Seiskassa on, mutta ei pitäisi olla. Se on enemmänkin päätoimittajakeskustelua. Sananvapaudella on suuri arvo. En voi syyllistää medioita, jotka lakia ja hyvää journalistista tapaa kunnioittaen sitä tehtävää toteuttavat.
Ensimmäisiä tehtäviäsi oli lopettaa Hot Now -lehti. Miksi?
Se kuului niihin ikäviin päätöksiin, joita kustantajan rooliin kuuluu. Kokemukseni on, että kun asia on laskettu, arvioitu ja keskusteltu, niin mieluummin tehdään se nopeasti kuin hitaasti. Se oli miljoonien eurojen hanke, jolla ei ollut minkäänlaisia taloudellisia mahdollisuuksia säilyä hengissä.
Miksi kaupallisen mediayhtiön toimitusjohtaja huolehtii siitä, käyttääkö Yle rahaa ulkomaisen viihteen ostamiseen kotimaisen tuotannon sijaan?
En kuulu Yle-kriitikoihin eikä se vahingoita meidän liiketoimintaamme. Olen töissä yhtiössä, joka tekee viihdelehtiä, joten en voi moralisoida viihdettä. Mutta Tangomarkkinat on mielenkiintoinen tapaus. Se on niin MTV- ja viihdeohjelma kuin voi olla, mutta Ylen mielestä kaikki mitä he tekevät on automaattisesti julkista palvelua.
Olet sanonut televisiosta, että ”surkein ja laaduttomin sisältö jää vaille katsojia”. Eikö Seiskasta voisi sanoa, että se on surkeinta sisältöä, mitä Suomesta löytyy?
En sanoisi, että Seiska on surkeaa. Ei ole olemassa vitriiniä, jossa on metrin mitan vieressä laadun mitta. Meidän täytyy vapaassa yhteiskunnassa uskoa, että ihmiset pystyvät itse valitsemaan. Tosin ei saisi mennä kokonaan senkään taakse, että annetaan yleisölle, mitä se haluaa.
Osittain Seiskan maine on pahempi kuin mitä lehti tekee. Toisaalta olen vapaan lehdistön puolustajana sitä mieltä, että arvostelijat ovat oikeassa. Heillä on oikeus olla sitä mieltä.
Kiltti, hyvä ja kaunis
Pauli Aalto-Setälän tehtäviin kuuluu myös kuvatoimisto All Over Pressin sekä Aller Russian johtaminen.
Ennen Allerin toimitusjohtajuutta Aalto-Setälä työskenteli Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtajana sekä hetken Kotimaan toisena päätoimittajana. Hän on johtanut Iltalehteä, Subia sekä Nelosen uutis- ja ajankohtaispuolta.
Lisäksi hän on tehnyt uraa toimittajana, juontajana, puhujana ja tietokirjailijana. Vetää edelleen Radio Suomen Taustapeilin Pyöreä pöytä -keskusteluohjelmaa.

