Hurmaava lurjus

”Ilmaiset terveyspalvelut pois hyvätuloisilta”, ehdotti Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos toimittaja Heikki Ali-Hokalle TV1:n A-Plussassa.

Se, että rikas Nalle ehdottaa etujen poistoa rikkailta, on paljon mielenkiintoisempaa kuin hänen myöhäiset selityksensä Sammon laajamittaisesta vaalirahoituksesta. Se, että osittain valtio-omisteinen Sampo on tukenut Kokoomusta vuosittain 50 000 eurolla ei ole tässä skandaalissa enää, Paavo Arhinmäkeä lainaten, ”törkeyden huipentuma”.

Media ja oppositio grillaavat pääministeri Matti Vanhasta säätiörahoista päivittäin, mutta Wahlroos leikkii toimittajien kanssa kuurupiiloa yli kuukauden. Konnan sijasta Nalle on taas se ihastelevan journalismin kohde, joka hän on ollut lähes koko 2000-luvun ajan.

Toisin oli vielä viime vuosituhannella. Taistolaisopiskelijasta RKP:n jäseneksi ja Hankenin professoriksi edennyt, sitten SYP:in pankinjohtajaksi ja sieltä Mandatum-pankin johtajaksi noussut Wahlroos oli tuolloin myös kriittisessä lehdistöseurannassa. Esimerkiksi YLE:n Olli Ainola kutsui vuonna 1999 Imagessa Björn Wahlroosia Suomen talouselämän Uuno Turhapuroksi.

”Minusta hän on mies, joka keräilee degeneroituvien aatelissukujen perintöhopeita, elää huoletonta elämää tyytyen osaansa ja nauraa makeasti meille tyhmemmille”, Ainola kirjoitti.

Sitten Wahlroos rikastui Mandatum-pankin sulauduttua osaksi Sampo-Leoniaa. Samalla hänestä tuli Sampo-konsernin pääjohtaja. Etevän sijoittajan maine muuttui guru-ihailuksi viimeistään silloin, kun Walhroos kymmenkertaisti Postipankin arvon ja ulosmittasi Sampo Pankista neljä miljardia euroa tanskalaisilta 2007.

Nalle on kokeneellekin taloustoimittajalle vaikea aihe. ”Vaikka hänen haastatteluunsa yrittäisi kuinka etukäteen valmistautua, tilanteet ovat hankalia”, sanoo lukuisia kertoja Walhroosista ja Sammosta kirjoittanut Suomen Kuvalehden toimittaja Kustaa Hulkko. Hän työskenteli aiemmin pitkään Kauppalehdessä.

”Haastatteluissa tuntee aina olonsa vähän turvattomaksi ja heikoksi, koska vastustaja on niin kova. Hänellä on informaatioylivoima, hän on nopea”, Hulkko sanoo. ”Wahlroosin kanssa on hankalaa esittää kriittistä toimittajaa. Tilanteissa haastaminen on vaikeaa.”

Lisäkysymyksiä tulee usein mieleen vasta, kun on palannut toimitukseen ja purkanut nauhoitteen.

”Varmaankin sitä suhtautuu kohteeseensa turhan kunnioittavasti”, Hulkko pohtii. ”Se maksaa journalistisesti, riskintotossa ja rohkeudessa. Pitää silti uskaltaa. Omat juttuni Wahlroosista ovat olleet ehkä vähän naiivejakin: ’nyt mennään haastattelemaan viisasta miestä’. Wahlroos heittää ideoita markkinoille, ja sillä perustellaan itse juttu.”

Yksi Wahlroosin mediamenestyksen salaisuus on, että hän tuottaa valmiita nostoja, otsikkoaiheita. Suurin osa tyytyy siihen.

”Ei tarvitse vaivata miestä sen enempää, kun valmis nosto tulee jo ennen kuin ehtii pyytääkään”, Talouselämän toimittaja Esko Rantanen toteaa.

Hän ei pidä Wahlroosia toimittajalle mitenkään vaikeana.

”Se, ettei hän suostu välillä antamaan haastatteluita, on toki hankalaa. Mutta hän kertoo suoraan, milloin hän suostuu, milloin ei.”

Kartanohaastattelua ei Wahlroos ole kyselyistä huolimatta Talouselämälle antanut, Glorialle ja Salon paikallislehdelle kyllä. ”Pyysin kerran Nallea esiintymään sokerijuurikkaan viljelijänä, mutta hän ei suostunut siihen. EU:n maatalouspolitiikasta hän kyllä suostui keskustelemaan”, Rantanen sanoo.

Paitsi kiehtova persoona, hän on myös huomiomagneetti medialle. ”Kyllä Nalle aina myy jutuissa. Hänet kannattaa nostaa otsikkoon. Wahlroos on vähän kuin Sarasvuo.”

Sammon keulahahmossa on myös ulkoista vetoa. ”Hän on häkellyttävä ilmestys esimerkiksi Sammon osavuosikatsauksissa”, Helsingin Sanomien talousosaston ex-pomo ja nykyinen politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari sanoo.

”Wahlroos on pukeutunut täydellisesti istuvaan, räätälillä teetettyyn pukuun, riettaaseen pinkkiin solmioon, hiukset ovat tiptop, viikset ovat juuri niin kuin pitääkin. Hän on pitkä, suoraryhtinen ja vetää esittelyt täydellisellä Oxfordin englannilla.”

Wahlroos on paitsi tyylikäs, myös neron finanssisijoittajan maineessa. Hän näkee milloin tulee lama, milloin kannattaa sijoittaa. Hän on päässyt sellaiseen asemaan, ettei häntä enää analysoida.

”Aina kun Nalle antaa markkinanäkemyksen, oletetaan, että hänellä on jotain yliluonnollisen salaista tietoa.”

Uskotaan, että Nalle näkee enemmän kuin muut. ”Eihän tämä uskomus perustu mihinkään. Hänellä on ollut siirroissaan hyviä ajoituksia, muttei hän varmasti ole näiden kuvitteellisten voimiensa ansiosta viisaampi kuin muut sijoittajat”, Junkkari pohtii.

Suomen Kuvalehden Hulkko muistuttaa, että vaikka Wahlroos harrastaakin normaalin yrityspomon tapaan omien asioittensa puffaamista, valheisiin tämä ei ole sortunut. ”Tietynlainen rehellisyys” on myös Talouselämän toimittaja Rantasen mukaan Wahlroosin salaisuus. ”Hän on hurmaava lurjus”, Rantanen lainaa kollegaansa.

”Hän on ekstrovertti ja impulsiivinen, hyvin läksynsä lukenut. Kun hän on vielä peruslahjakas, niin eihän sellainen ihminen mokaa.”

Wahlroos tunnusti, että Sampo alkoi ostaa Nordeaa vuotta liian aikaisin. ”Mutta tuolla alallahan nyt sattuu pieniä miljardivahinkoja, kenelle tahansa”, jo 1980-luvulla Hankenin proffa-ajalta Wahlroosin tunteva Rantanen naurahtaa. Heidän käydessään lounaalla kolumnisti-Wahlroos paasasi ja haukkui, kuinka tyhmiä ekonomistit pääsääntöisesti ovat.

”Se vetoaa journalistiseen sieluun”, Rantanen sanoo.

Junkkari kertoo olleensa muutaman kerran Wahlroosin isännöimillä Hesarin toimituksen iltapaloilla. ”Niissä on aina sama kaava: alkuun esitetään kriittisiä kysymyksiä. Joukossa on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan edes tavanneet Nallea. Puolen tunnin kuluttua kaikki ovat aivan myytyjä”, Junkkari kuvaa.

Aamulehden pääkirjoituspalstalla Wahlroos on riemastuttava ”ykkösluokan kapitalisti”, Helsingin Sanomissa ”hippi teki rikastumishistoriaa” ja ”selätti Ruotsin valtion”. Taloussanomissa Nalle harppasi hallituskuninkaaksi, mutta iltapäivälehtien mukaan ”vain kruunu puuttuu” kuningas Björn I:ltä. Talouselämälle Björn Wahlroos on ”ylivertainen”.

Kauppalehden Walhroos-kirjoittelu on maltillista. Kaksi nimettömänä haastatteltua taloustoimittajaa väittävätkin, että almalaiset ovat muita toimittajia muita pidättyväisempiä Wahlroosin henkilöön menevässä kirjoittelussa. Heidän mukaansa syynä olisi Sampo-konsernin liki 9 prosentin omistusosuus Almasta. Sammon uusi konsernijohtaja, Wahlroosin tärkein työtoveri Kari Stadigh, on myös Alman hallituksen puheenjohtaja. Joku muisti myös Wahlroosin mestarineuvottelijan roolin Alma Median myydessä MTV3:n kovaan hintaan ruotsalaiselle Bonnierille.

”Varmasti kaikki olennaiset asiat otetaan esille”, Kustaa Hulkko sanoo. ”Kauppalehdessä on vakuutus- ja finanssialaa seuraavia huipputoimittajia, jotka ovat analyyseissaan lahjomattomia.”

Vaikkei Alma Media ensimmäistä kiveä vaalirahoitusjupakassa Wahlroosin suuntaan heittänytkään, se jatkoi uutista kertomalla Sammon maksaneen Kokoomukselle 50 000 euroa vielä vuonna 2008.

Moni talouden ja politiikan huippunimi on herkkä julkisesta kuvastaan. Kerrotaan, että esimerkiksi ex-komissaari Erkki Liikanen ja Nokian ex-pääjohtaja Jorma Ollila soittelevat maratonpuheluita toimituksiin, jos heitä on käsitelty liian kriittisesti. Wahlroosista ei tällaisia juttuja juuri liiku.

”Ehkä toimittajat ovat olleet niin lässyjä, ettei jutuissa ole häntä ärsyttävää sävyä”, Hesarin Junkkari naurahtaa.

Wahlroosin vaikuttaminen onkin hienovaraisempaa. Hän on esimerkiksi toiminut talousjournalismin mesenaattina 2000-luvun alussa, jolloin Saara ja Björn Wahlroosin säätiö järjesti ja rahoitti kolmena vuonna suomalaisia taloustoimittajia työharjoitteluun Financial Timesiin (FT). Stipendien julkilausuttuna tavoitteena oli kohottaa kotimaisen talousjournalismin tasoa.

Wahlroos nousi Sammon johtoon sen jälkeen, kun Helsingin Sanomien toimittajan Tuomo Pietiläisen kirjoittelusta lähtenyt sisäpiirikauppakohu pakotti pääjohtaja Jouko K. Leskisen eroamaan vuonna 2000. Ensimmäinen FT-stipendi osuikin juuri Helsingin Sanomien toimittajalle, Annukka Oksaselle. Toisena Lontooseen pääsi Kauppalehden Katja Boxberg ja viimeisenä Turun Sanomien Maria Silander.

Boxbergin mukaan FT-kokemus oli ammatillisesti hieno. ”Työskentelin osana toimitusta. Se ei ollut Wahlroosin räätälöimä kurssi, eikä hänellä ollut harjoittelun sisältöön osaa eikä arpaa.”

Stipendistä johtuvat mahdolliset jääviysongelmat Boxberg ratkaisi vetäytymällä Wahlroosia ja Sampoa koskevista rutiinijutuista. Se oli helppoa, sillä palattuaan Suomeen hän lähti Berliiniin Taloussanomien kirjeenvaihtajaksi ja siirtyi sieltä Alman poliittiseen toimitukseen. Mielestään Boxberg voisi kirjoittaa rutiinijuttuja Wahlroosista, vaikka onkin päättänyt itse olla kirjoittamatta.

Mikäli hän kirjoittaisi Sammosta tai Wahlroosista, hänen tulisi mielestään tuoda stipendi esiin jokaisessa jutussa, vaikkapa loppukaneettina. Ostiko siis Nalle hänet hiljaiseksi?

”Päinvastoin”, Boxberg huudahtaa. FT:ssä saamansa oppien mukaisesti Boxberg tarttuisi hanakasti itse jutuntekoon, jos hänellä olisi oikeasti Wahlroosia vahingoittava uutinen. ”Totta kai minä sen julkaisisin.”

Lontoossa Boxberg oppi työn kautta kriittistä journalismia, lähdekritiikkiä ja useiden lähteiden käyttöä.

”Toivottavasti siitä hienosta journalistisesta perinteestä tarttui minuun edes jotain. Niinpä toivoisin, että minulle tulisi vastaan sellainen juttu Wahlroosista, jossa pääsisi kirjoittamaan tuon opin auki.”

Boxberg ei kuitenkaan pidä Wahlroosia isona journalistisena pulmana.

”Toimittajille paljon ongelmallisempina pidän Lapin ryyppyreissuja.” Siellä yritysisännät kaveeraavat ja kestittävät toimittajia ilman käyttäytymiskoodeja. Ja toisin kuin stipendeistä, voitelumatkoista ei tiedä kukaan – paitsi asianosaiset itse.

”Pitäisiköhän Lapin-reissujenkin osallistujalistat tehdä julkiseksi”, hän kysyy, puolileikillään.

Yhteiskunnallisena vaikuttajana kuva Wahlroosista on HS:n Marko Junkkarin mukaan hajanainen. ”Hänen pitäisi ryhtyä kommunikoimaan myös politiikan toimittajien kanssa. Jos hän kerran on niin aktiivinen vaikuttaja ja vaalirahoittaja, niin pitäisihän meidän tietää, millainen hänen poliittinen ajattelunsa on.”

Suomen Kuvalehden Hulkkokin haluaisi lukea jutun siitä, missä kaikkialla Walhroos vaikuttaa yhteiskunnallisesti: RKP, Kokoomus, EVA:n hallitus... Vaikka Walhroos saakin aikaan otsikoita, hän ei Hulkon mukaan kuitenkaan onnistu ”salakuljettamaan ajatuksiaan tai aivopesemään suomalaisia”. Wahlroosin esittämiin, muista poikkeaviin ajatuksiin liittyy aina eräänlainen vastuuvapausleima: ”Tiedättehän, tää on vähän erikoinen kaveri...”

Hulkon mukaan Wahlroos on provosoinnin ohella ottanut tärkeitä asioita esille, kuten finanssivalvonnan ja työeläkejärjestelmän läpinäkyvyyden. ”Ne ovat ainakin osittain hänen ansiostaan edenneet.”

Wahlroos esimerkiksi aloitti viime nousukaudella kärkevän ay-liikkeen arvostelun. ”Sen jälkeen on riittänyt perässähiihtäjiä sillä ladulla. Viimeksi Jukka Hienonen haukkui raskaasti ay-väen”, Talouselämän Rantanen muistuttaa. Hienonen lähtikin Finnairin pääjohtajan pestistä ovet paukkuen.

Pääseekö Walhroos sitten muita helpommalla laukoessaan yhteiskunnalliisia avauksiaan? ”Hänhän on syntynyt 1952”, Rantanen sanoo. ”Siinä iässä mies saa laukoa, mitä ajattelee.”