Kulttuuritoimitus uhkaa puolittua STT:ssä
STT:n kulttuuritoimitus on kovimman uhan alla, kun talossa neuvotellaan työnantajan esittämistä säästöistä. Nelihenkisestä kulttuuritoimituksesta ehdotetaan vähennettäväksi jopa kaksi toimittajaa.
Työnantajan neuvotteluesityksessä todetaan STT:n säästötavoitteeksi 600 000 euroa, mikä tarkoittaa korkeintaan 12 työntekijän vähennystä.
Kulttuuritoimituksesta kukaan ei suostu haastatteluun, ja muutenkin talossa kaikki ovat varpaillaan. Laskeskellaan, keiden työpaikat ovat vaarassa.
”Tietenkin olemme kaikki huolissamme, ja koko talo on ihmeissään kulttuurin asemasta. Siellä ehdotettu vähennys on prosentuaalisesti korkein”, sanoo pääluottamusmies Nina Törnudd.
Teini-ikäisille suunnatun viikoittaisen Nuortenpalvelun STT haluaa lakkauttaa kokonaan – samoin päivittäisen uutisvideotuotannon. Kesäsijaisuuksia aiotaan vähentää ja urheilutoimitusta kutistaa.
Aiemmin tänä syksynä Törnudd sanoi Journalistille, että viime aikoina asiakkaat ovat halunneet pysyä päivittäisessä uutisseurannassa ja erilaisten lisäpalveluiden myyminen on ollut hankalaa.
Toimittajille on tarjottu ero- ja eläkepaketteja. Jos jotkut päättävät lähteä näiden turvin, irtisanottavien määrä voi vähentyä. Paketit ovat Törnuddin mukaan vaatimattomia.
STT:ssä työskentelee noin 120 toimittajaa. Eräät mediatalot, esimerkiksi Suomen Lehtiyhtymä ja Nelonen, ovat tänä vuonna irtisanoneet sopimuksiaan STT:n kanssa. Talossa pelätään, että irtisanomisia tulee lisää.
Työnantaja vetoaa säästöajatuksissaan muun muassa alkusyksystä tehtyyn asiakaskyselyyn. STT kysyi vajaalta viideltäkymmeneltä media-asiakkaaltaan, millaisia tuotteita ja palveluita ne haluavat ja mitä ne toisaalta pitävät tarpeettomina.
Päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Pettersson ei suostu kommentoimaan kesken olevia neuvotteluita mitenkään, mutta pääluottamusmies Nina Törnuddilla on säästöjen painotuksista näkemys.
”Kun päätoimittajia pyydetään arvioimaan, kumpaan STT:n pitäisi panostaa, eduskuntauutisointiin vai kulttuuriin ja viihteeseen, kovat uutiset painottuvat.”
Törnuddin mukaan toimitusosasto ei ole tyytyväinen työnantajan esitykseen vaan odottaa vielä tarkennuksia siihen, mihin säästötarve perustuu. STT:lle tehdyt sopimukset ovat pitkäaikaisia. Sellaisia myynnin romahduksia kuin muilla medioilla ei STT:llä ole.
”Tuntuu, että nyt on päällä yleinen juustohöylädraivi, ja STT:n vain pitää tehdä vastaavat vähennykset kuin kaikki muutkin”, hän sanoo.
Toimitusosasto vastaa työnantajan säästöehdotukseen perjantaina 9. lokakuuta.
”Varsinaisia ehdotuksia säästöjen kohdistamisesta toisin meillä ei vielä ole, mutta ajatuksia on kyllä. Esimerkiksi työajan lyhentämiseen on ollut kiinnostusta. Töitä voisi jakaa ainakin vaikeiden aikojen yli”, Törnudd sanoo.
Toisella kierroksella
Monessa mediatalossa käydään jo yt-neuvottelujen toista kierrosta. Taloudellisten syiden sijasta neuvotteluissa haetaan säästöjä tuotannollisiin syihin vedoten. Talot tekevät organisaatiossaan ”rakenteellisia muutoksia” eli lopettavat toimintoja ja muuttavat organisaatioita. Seuraavassa katsaus meneillään oleviin yt-neuvotteluihin:
Forssan Lehti, uhattuna kaksi työpaikkaa (koskee toimitusta ja konttorihenkilökuntaa).
Lapin Kansa, Kemijärven aluetoimitus ja Koillis-Lappi-lehti, uhattuna neljä työpaikkaa.
Lehtiyhtymä, Lahden Uutisten lakkauttaminen, uhattuna yksi työpaikka.
Kalajokilaakso, työnantaja esittää seitsemän henkilötyövuoden säästöjä.
Keski-Pohjanmaa, työnantaja esittää 24 henkilötyövuoden säästöjä (koskee kaikkia henkilöstöryhmiä).
Kaleva, uhattuna 15 työpaikkaa. Tarjottu vapaaehtoisia eläkepaketteja.
Suomenmaa (myös Koillissanomat), työnantaja esittää koko Joutsen-konserniin 21 henkilötyövuoden säästöjä. Suomenmaan toimituksessa yksi vapaaehtoinen järjestely.
Turun Sanomat, uhattuna 10 työpaikkaa.

