Näkymättömät työntekijät

Anna-Liisa Haavikko
Kirjoittaja on radiotoimittaja.

Istun kuulokkeet päässä leikkaamassa juttua. Säpsähdän. Takanani seisoo nainen, joka kysyy vieraalla aksentilla: ”Saako siivota?” Hän etenee nopeasti ja äänettömästi.

Yrityksissä työskentelee yhä enemmän näkymättömiä työntekijöitä. Alihankintaketjun alimmaiset ovat ulkopuolisia. Heillä ei ole työyhteisöä eikä säännöllistä työaikaa.

Viime eduskuntavaaleista jäi mieleen mainoslause. ”Ei pätkätöissä ole vikaa, vaan työehdoissa.” Tuolla sloganilla ei tullut valtakirjaa. Oliko julkeaa väittää, että irtotyöläisyys on ok, kunhan ehdoista sovitaan?

Freelanceeramisessa ja pätkätyöläisyydessä on paljon hyviä puolia ja liikkuva työvoima on tullut jäädäkseen. Sitä ei voi kitkeä pois rajoituksilla tai kaunistelemalla tilastoja, mutta työn ehtoja voitaisiin vihdoinkin ryhtyä parantamaan.

Ammattiliitoille merkityksellisiä ovat vain vakinaiset työpaikat. Niiden suurin uhka on halpa työvoima. Liitot toimivat kuitenkin vastoin omaa etuaan, jos eivät ole kiinnostuneita ulkoistettujen työehdoista.

Entä jos ammattiyhdistysliike alkaisi ajaa sellaista politiikkaa, että mitä lyhyempi pätkä, sen kalliimpi hinta ja pätkäläisille sama sosiaaliturva? Eiköhän pidempiä työjaksoja alkaisi löytyä, jos sairaanhoitaja tulisi kunnalle sitä kalliimmaksi, mitä lyhyempi sopimus on.

Skeptisimmät epäilevät työn muuttavan halpamaihin. Ei se pakene. Maitoa ei voi myydä etätyönä eikä sairaita hoitaa kaukomailla.

Toimitusten ympärillä on aina ollut vapaita toimittajia ja valokuvaajia. Ulkopuoliset ovat laajentaneet osaamisen kirjoa. Nyt heitetään vakinaista väkeä pihalle ja samaan aikaan heikennetään freelancereiden työehtoja. Vastaanottajakin huomaa toimitustyön halpahallimarkkinat. Onko tässä järkeä?

Kiitos 60-lukulaisten, MTV 3:n ja Ylen freelancereilla on sopimuksellisesti poikkeuksellisen hyvä asema. Yhtyneet-sopimuksen mukaan palkkiolla töitä paiskiva on työsuhteinen ja työnantaja maksaa sivukulut. Tämä sopimusmalli voisi toimia esimerkkinä muillakin aloilla. Eipä vaan toimi. Sielläkin missä malli on käytössä – Ylessä ja Maikkarissa – se on uhanalainen. Työnantajan intresseissä on tehdä freelancereista yrittäjiä.