Hutkivaa journalismia

Poliittisessa journalismissa on hylätty eräs keskeinen oikeudenmukaisuusperiaate. Pääministeri Matti Vanhanen on syyllinen – mihin tahansa – kunnes toisin todistetaan.

Vanhanen on toisinaan onnistunutkin siinä toisin todistelussa. Radio Suomen haastattelutunnilla (27.9.) Vanhanen oli vakuuttavampi kuin hänen neljä haastattelijaansa yhteensä.

Alma Median Helsingin toimituksen Taneli Heikan puheessa johdattelevat kysymykset sekoittuivat mustamaalaaviin väitteisiin: ”Teillä ei ole periaatteellista näkemystä, saako poliitikko valehdella. Teillä ei ole periaatetta siitä. Eivätkö muistamattomuus ja vetoaminen kysymyksen epätäydellisyyteen ole epäuskottavia selityksiä?”

Suunvuoron saatuaan Vanhanen sanoi rauhallisen loogisesti, että on vaikea muistaa ulkoa kymmeniä rahoittajia, kun niitä kysytään odottamatta. ”Luetelkaapa viime eduskuntavaalien tukijani”, Vanhanen sanoi asiaan perehtyneille toimittajille. Seurasi hetken hiljaisuus. Vanhanen selitti järkevästi myös sen, miksi monikymmenvuotiset käytännöt ja niiden uudistaminen eivät ole yksin hänen vastuullaan.

Toinen haastattelija, Turun Sanomien Heikki Vento, ei pitänyt siitä, että Vanhanen käsittelee asiaa pelkästään juridisena kysymyksenä. Venton mielestä Vanhanen unohtaa ”yleisen yhteiskuntamoraalin”, ”niin kutsutun kansalaismielipiteen”, ”talonpoikaisjärjen” sekä ”elämän eettisen osan eli Raamatun”.

Moraali ja talonpoikaisjärki ovat epämääräisiä käsitteitä. Asiayhteydestä päätellen ne ovat Ventolle jotain, mihin vetoamalla voi syyllistää haluamaansa henkilöä silloin, kun ei ole luotettavasti tutkittu, kuka on syyllinen mihinkin. Lisäselvitysten paikka olisi siinäkin, kuinka paljon tällainen argumentointi voi vaikuttaa yleiseen moraaliin ja kansalaismielipiteeseen.