Suomi rikastuu lähempää katsottaessa

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta koskeville jutuille on runsaasti kysyntää. Aiheet nousivat etusivuille keväällä perussuomalaisten eurovaalikampanjan myötä, ja keskustelu sai puhtia turvapaikanhakijoiden kasvaneesta määrästä.

Toimittajien pitäisi yhtäkkiä osata kertoa, mistä ulkomaalaiset ovat Suomeen tulleet ja miksi. Olemmeko valmiita siihen? Tiedämmekö kenelle soittaa ymmärtääksemme afganistanilaisen turvapaikanhakijan tai intialaisen tietotyöläisen sielunmaisemaa?

Kuntoutussäätiön erikoistutkijan Magdalena Jaakkolan pitkän aikavälin kartoitukset osoittavat, että suomalaisten maahanmuuttoasenteet ovat muuttuneet myönteisimmiksi. Yhä useampi myös kertoo tuntevansa ihmisiä muista kulttuuritaustoista. Suuri osa hyväksyy yhteiskunnan monimuotoistumisen.

Rinnakkain kytee kuitenkin vastakkainen kehitys. Kielteisesti maahanmuuttoon suhtautuvien asenteet kovenevat.

Repeämä on tuttu muualta Euroopasta. Juuri kahtiajako tekee monikulttuurisuutta käsittelevän journalismin haastavaksi. Jokainen juttu joutuu poliittisen suurennuslasin alle: onko toimittaja puolesta vai vastaan?

Vastakkainasettelu näkyy suomalaisessa maahanmuuttoa koskevassa journalismissa jo nyt, sanoo aiheesta väitellyt viestinnän tutkija Karina Horsti Helsingin yliopistosta. Päinvastaiset näkökulmat elävät usein rinnakkain jopa saman tiedotusvälineen eri osastoissa.

Osa toimittajista käsittelee Horstin mukaan maahanmuuttajia korostetun positiivisesti. Jutuissa korostuu monikulttuurisuuden rikkaus. Ujoja suomalaisia peilataan värikkäisiin tulijoihin, ja niin Afrikasta Suomeen muuttanut terveyskeskuslääkäri kuin kielitaidoton rakennusmieskin kutistuvat yhdeksi ja samaksi, ”hyväksi” maahanmuuttajaksi. Tampereen yliopiston mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen on kuvannut ilmiötä etnofiliaksi.

Vastakkainen asenne on lähestyä maahanmuuttoa ongelmien kautta, Lehtosen termein etnofobisesti. Lähteinä ovat rikollisuustilastot, poliisi ja muut viranomaiset, mutta harvemmin maahanmuuttajat itse. Aiheita ovat pakolaisten ”virrat”, rikollisuus, ”sopeutuminen” ja huoli syrjäytymisestä.

Miten purkaa vastakkainasettelua? Horstin mukaan lajityyppejä yhdistää liioittelu. Tulijat ja valtaväestö erotetaan toisistaan todellisuutta voimakkaammin. ”Tiedämme hyvin vähän siitä, miten maahanmuuttajat erilaisine tapoineen elämäänsä elävät.”

Kansalliset ominaisuudet eivät ole muuttumattomia tai selkeitä. Eiväthän kaikki suomalaiset ole nytkään hiljaisia viinaanmeneviä saunojamiehiä, jotka haluavat omakotitaloon nikkaroimaan. ”Se kuva suomalaisuudesta, jota meille näissä jutuissa tarjotaan, tuntuu uskoakseni monista hyvin vieraalta.”

Tunne on varmasti sama myös juttua lukevalle maahanmuuttajalle. Journalismin logiikka kuitenkin suosii vastakkainasetteluja. Kullakin henkilöllä on tarinassa selvä rooli. Elämäntarinat taas ovat väistämättä monimutkaisia.

Horstin mielestä myös metodeja ja valmiuksia pitäisi parantaa. ”Nämä aiheet eivät edelleenkään ole kunnolla mukana toimittajien koulutuksessa”, hän muistuttaa.

Tiedonhankinta monikulttuurisesta arjesta edellyttää kontakteja ja kuuntelua. Monikulttuurisuutta perkaava toimittaja tarvitsee aikaa. On löydettävä maahanmuuttajien parista vastalähteitä viranomaisille. Luotettavien ja laajojen verkostojen merkitys kasvaa.

Siinä voisivat auttaa uussuomalaiset toimittajat. Heitä on alalla kuitenkin vielä kovin vähän. Päätoimittaja Alexis Kouros muistutti kuitenkin journalistiliiton maahanmuuttajaseminaarissa, että journalismin ja journalistin väri eivät ole sama asia. Aiheesta kirjoittamista ei tule jättää vain maahanmuuttajataustaisille toimittajille eikä heitä voi karsinoida kirjoittamaan vain maahanmuutosta.

Tarkastelemalla maahanmuuttajien elämää poikkeavuuden sijasta journalistille avautuu mahdollisuus puolustaa pientä ihmistä järjestelmää vastaan. Seminaarissa Tampereen yliopiston tutkija Anna Simola ihmetteli, miksei rasismista kirjoiteta enempää, vaikka rasismikokemukset jos jotkut ovat raflaavia.

Kekseliäät uudet aiheet ja näkökulmat auttaisivat myös. Horsti mainitsee esimerkkinä Thaimaasta tulleet puolisot. ”Heidän miehistään monet ovat keski-ikäisiä maaseudulla asuvia miehiä, joiden parissa maahanmuuttokriittisyys on usein vahvaa. Silti he ovat tehneet tällaisen valinnan. Mitä seurauksia sillä on ollut ja millaista heidän arkensa on?”

Vaikka moni asia on vielä epävarmaa, yksi tiedetään: maahanmuuttajia tulee lisää, luultavasti runsaastikin. Suomalaisten journalistien on otettava haaste tosissaan. Onneksi emme ole yksin. Muualla maahanmuuttajia on ollut pidempään ja keinoja on keksitty. Oheisissa kainalojutuissa ajatuksiaan jakavat hollantilainen, ranskalainen, ruotsalainen ja yhdysvaltalainen kollega ja tutkija.