A-alkuinen radiouutuus

Minna Takkunen

Syyskuun puolivälistä alkaen Yle Radio 1:n aalloilla lähetetty ajankohtaisohjelma Ajankohtainen Ykkönen on ytimekäs paketti.

Tiistain 13.10. lähetyksessä tietokirjailija, Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen ja eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen keskustelevat toimittaja Jan Erolan johdolla, onko poliittinen valta siirtynyt medialle vai imagonrakentajille. Erola antaa keskustelijoille tilaa ja ohjaa asian ohi ja kireään sananvaihtoon eksyneet takaisin pilttuuseen. Keskustelun yleinen linja on silti varsin kiltti. Kysymykset, kuten se että vaaditaanko mediassa uhreja, eivät ole erityisen tuoreita. Insertti, jossa pohditaan puolueiden imagokonsultteihin sijoittaman rahan merkitystä, ei tuo aiheeseen juuri mitään uutta.

45 minuutin mittaisen ohjelman ajankohtaisuus on kyllä kohdillaan. Tiistain 13.10. lähetykseenkin saadaan Åbo Akademin tutkijan kommenttiraita uunituoreeseen Tarastin työryhmän lopputulemaan.

Lisäksi pohditaan sikainfluenssakohun ja epidemiatodellisuuden välistä kuilua. Professori Sirkka-Liisa Kivelältä kysytään yleishyödyllisessä mielessä Paavo Haavikon tapausta vasten, onko vanhuksella mitään oikeusturvaa ja kenen tahtoa viimeisinä vuosina totellaan. On ilahduttavaa, että julkisuudessa skandaalina näyttäytynyttä tarinaa ei enää retostella, vaan keskitytään siihen mitä voisimme tapauksesta oppia.

Ohjelman lopussa otetaan pikaisesti yhteys isompaan sisarukseen eli näköradion Ajankohtaiseen kakkoseen ja tiedustellaan, mitä aiheita Tohlopista illalla televisioitavassa ohjelmassa on työn alla.

Ajankohtaisen Ykkösen nettisivujen blogiin kirjoittavat kolumneja Sauli Niinistö, Esko Seppänen, Suvi-Anne Siimes, Arja Alho ja Nils Torvalds. Kolumni luetaan radiolähetyksen lopussa ja julkaistaan verkossa.

Miksi politiikasta tutuille nimille annetaan näin auliisti verkkotilaa? Jos tehdään journalismia vallasta ja rahasta, olisi perustellumpaa saada kuulla ja lukea muidenkin kuin niiden kahvassa roikkuvien näkemyksiä.

Ohjelman profiilissa luvattua haastavuutta ja rohkeutta jää kaipaamaan. Enemmän ja talttamaisempia hampaita, kiitos.

Ajankohtainen ykkönen

Mikä: Ajankohtaisia ilmiöitä käsittelevä, makasiinityyppinen radio-ohjelma. Kysymyksiä, analyysejä ja studiovieraita. Aiheiden ytimessä raha, valta ja politiikka.

Missä ja milloin: Yle Radio 1 tiistaisin klo 12.15 - 13.00, toinen lähetys samana päivänä klo 17.20. Ohjelman blogissa myös kolumneja.

Tekijät: Ohjelman juontaja toimittaja Jan Erola, toimittaja Olli Seuri ja tuottaja Pirjo Auvinen.