Sananvapauden lait tarkasteluun

Jaakko Kilpeläinen

Oikeusministeriö arvioi, pitäisikö Suomen sananvapautta koskevaa lainsäädäntöä muuttaa. Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka Helsingin yliopistosta tekee arvion pohjaksi selvityksen, jossa vertaillaan Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä Hollannin, Norjan sekä Ruotsin vastaaviin.

Selvityksen taustalla on seitsemän langettavaa tuomiota, jotka Suomi on saanut sananvapauden loukkaamisesta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT). Näistä kolme liittyy tuomioihin, joita suomalaiset tuomioistuimet ovat antaneet tiedotusvälineille herjauksesta ja yksityiselämän loukkauksista.

”EIT:ssä on lisäksi noin kymmenen mediaan liittyvää tapausta odottamassa käsittelyä. Suomen valtio saa tiedot tapauksista vasta, kun ne on otettu tutkittaviksi ja valtiolta pyydetään vastausta. Siksi on vaikea tehdä ajantasaista tilastoa EIT:n käsittelemistä tapauksista”, Tiilikka sanoo.