Median ilmastonmuutos

”Tämän vuoden syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin. - - Fossiilisten polttoaineiden tuotanto nousi uuteen ennätykseen viime vuonna. Öljyä, hiiltä ja maakaasua tuotettiin maailmanlaajuisesti päivää kohti peräti 27,4 miljoonaa öljyekvivalenttitonnia (Mtoe).”

Yllä olevat katkelmat ovat Voiman verkkolehden Fifin Sääasema-blogista 21. päivältä lokakuuta. Tekstin on kirjoittanut biologi Maria Haanpää. Hän on seurannut ilmastouutisia maailmalta reilut pari vuotta tiiviisti. Aluksi vain kiinnostuksesta aiheeseen, mutta kesästä asti hän on jakanut tietojaan blogissa.

Hän ei ole vakuuttunut päivittäismedian ilmasto-osaamisesta. Jutuissa on asiavirheitä ja harhaanjohtavia yleistyksiä.

”Media muuttaa kaiken viihteeksi ja yrittää selittää asiat loppuun”, Haanpää sanoo.

Häntä ei häiritse, jos tutkimustulosta ei voi yleistää. Yleisömedian jutuista puuttuu yleensä myös alkuperäinen lähde, eikä hyperlinkkejä ole edes juttujen sähköisissä versioissa. Tiedemaailmassa tällainen ei tulisi kuuloonkaan ja on blogeissakin etikettivirhe. Haanpäästä tällainen juttu vaikuttaa umpikujalta.

”Tällainen ajattelu on kai peräisin printtimedian ajalta.”

Kovaa kritiikkiä. Onko mediasta ilmastokysymyksessä mihinkään?

Ainakin vauhtiin ilmastonmuutosjournalismi pääsi hitaasti.

Ilmasto lämpenee ja se on ihmiskunnan syy. Tiedeyhteisö alkoi olla asiasta vakuuttunut parikymmentä vuotta sitten. Medialle aihe on koko ajan ollut hankala.

Professori Risto Kunelius Tampereen yliopistosta kertoo, että ilmastoasioita seurattiin mediassa jo 1980- ja 1990-luvulla, mutta ei aktiivisesti. Rutiiniuutisoinnissa aihe alkoi näkyä vasta vuonna 2003 tai 2004. Kunnolla aihe löi läpi vasta pari vuotta sitten.

Kunelius on mukana kansainvälisessä tutkimusryhmässä, joka selvittää, miten vuoden 2007 Balin ilmastokokous näkyi 12 maan mediassa ja miten tuleva Kööpenhaminan kokous tulee näkymään. Ryhmä siis tutkii ilmastopolitiikan seurantaa mediassa.

Toinen ilmastojournalismin tärkeä puoli eli tiedeuutisointi on mukana hänen toisessa tutkimuksessaan. Hän tutkii journalismia eri alojen välisen vuoropuhelun organisoijana.

Kuneliuksen mielestä suomalainen media ei pärjää ilmastokeskustelussa erityisen huonosti. Bali-uutisoinnissa ja aiheen käsittelyssä ylipäätään korostuu kuitenkin kansallinen näkökulma. Kansainvälinen keskustelu lähes puuttuu.

Isoissa kansainvälisissä kokouksissa suomalaiset toimittajat seuraavat omia poliitikkoja maailmalla ja selvittävät päätösten vaikutusta meihin. Ilmiö ei ole vain suomalainen.

Balin kokouksen aikaan George W. Bush oli presidenttinä, ja Yhdysvaltain ilmastotoiminta varsin pidättyväistä. Balin kokous näkyi mediassa hyvin vähän. Venäjän mediassa kokous ei juuri näkynyt. Kansantalous on siellä kiinni öljyssä ja kaasussa, eikä poliittinen eliitti halua elämöidä ilmastohuolella.

”Toimittajien työstä suuri osa on oman poliittisen eliitin toimien seurantaa. Siinä on oma järkensä, mutta kuinkahan paljon näkökulma antaa resursseja ongelman ratkaisuun?” Kunelius pohtii.

Yksi erikoisuus meikäläisen median ilmastoraportoinnissa on. Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on suomalaiseen mediaan pääosin tyytyväinen. Hänestä toimittajat ovat asiantuntevia. Suomessa kuitenkin säätilan vaihtelut vaikuttavat hänestä mediaan liikaa. Poikkeuksellisen lämpimät päivät tai vuodenajat tulkitaan usein ilmastonmuutoksen aiheuttamiksi.

”Esimerkiksi lämpimät talvisäät vuonna 2007 johtuivat pääosin matalapaineiden reiteistä ja vain osaltaan ilmastonmuutoksesta.”

Suomen ympäristökeskuksen tutkija Jari Lyytimäki on huomannut saman. Hän on kirjoittanut juuri ilmestyneen kirjan Jälkeemme vedenpaisumus? Ilmastonmuutoksen ja merien suojelun ekologiset kynnysarvot. Hänestä säätilan ja ilmaston eroa ei aina ymmärretä.

”Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisoinnissa ilmastonmuutos löi todella läpi talvella 2006–2007. Se talvi oli poikkeuksellisen lumeton”, hän sanoo.

Jari Lyytimäen mielestä Suomen media korostaa helppoja ja halpoja keinoja vaikuttaa maailman tilaan, vaikka nämä keinot eivät riitä.

”Olisi tietenkin rankkaa sanoa, että meidän pitää muuttaa elämäntapaamme.”

Mediassa myös näkyy, mitä keinoja ongelman ratkaisuun pidetään mahdollisina.

”Ympäristöväki on pitkään kyseenalaistanut jatkuvan kasvun mahdollisuuksia. Mediassa nämä aiheet ovat vasta nyt pääsemässä läpi.”

Risto Kunelius moittii, että media ei haasta poliitikkoja ottamaan ongelmaa vakavammin kuin he nyt ottavat. Sen sijaan media keskittyy kuluttajiin. Tomaattien ja muovipussien ympäristövaikutukset korostuvat, vaikka niiden merkitys ongelmassa on pieni.

”On toki tärkeää pitää esillä tietoa siitä, että tomaatin valinta on ilmastoteko, mutta haastavampikin media saisi olla”, Kunelius sanoo.

Myös Petteri Taalaksen mielestä sanoma pitäisi kohdistaa toisin.

”Suomalaisille on muutenkin ominaista tietty taakkojen alla eläminen. Syyllisyyden lisääminen ei välttämättä ole hyväksi”, hän sanoo ja lisää, että ilmastonmuutoksen hillitseminen on ensisijaisesti poliittisten päättäjien asia kansainvälisellä tasolla. Poliittinen ohjaus toimii kuluttajille tarjottavien verokeppien ja -porkkanoiden kautta.

”Jos ilmastonmuutoksen torjunta epäonnistuu, elinolosuhteet maailmalla kurjistuvat huomattavasti. En kuitenkaan toivo, että näitä asioita reviteltäisiin hirveästi. Media voi pahimmillaan lisätä apaattista mielialaa.”

Taalas myöntää, että on reilua medialta pitää tavallinen kansakin ajan tasalla, mutta hänestä uutisoinnin tyyliä on paikoin hyvä miettiä.

Tällä hetkellä toiveikkaatkin skenaariot maailman tulevaisuudesta ovat rankkoja. Enää ei puhuta vain alavien maiden uppoamisesta veteen. Mediassakin näkyy jo, että kyse on ihmiskunnan selviytymisestä.

Taalaksen huoli mediayleisön passivoitumisesta on varmasti aiheellinen. Jos media tuo julki vain koko ajan hurjempia tutkimustuloksia, voiko leviävän apatian estää? Samalla pitäisi vielä lisätä poliittista painetta.

Jari Lyytimäestä konkreettisen toiminnan mahdollisuuksien tarjoaminenkin on hyväksi. Se antaa ihmisille mahdollisuuksia kanavoida kauhukuvien synnyttämää toimintatarvettaan.

Keskustelua media voisi viedä eteenpäin vaatimalla poliitikoilta pitkän aikavälin tavoitteita ja perusteluja näille.

Lyytimäestä äskettäin julkistettu ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko on tästä hyvä esimerkki. Pitkän aikavälin ilmastotavoitteet synnyttävät parhaimmillaan uuden kierroksen keskustelua, jossa aletaan ehkä miettiä keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi. Miksei tavoitteiden riittävyyttäkin.

”Näin voidaan päästä irti siitä, että keskustelussa nousevat korostetusti esiin tutkimustulokset ilmastonmuutoksen ’vääjäämättömistä’ vaikutuksista.”

Lyytimäen mielestä toimittajat tekevät juttuja helposti vähimmän vaivan kautta. Hänestä olisi hyvä, jos toimittajat pyrkisivät kytkemään eri näkökulmia siitä, miten nyt tehtävät päätökset vaikuttavat rakenteisiin ja mahdollisuuksiimme tulevaisuudessa.

Risto Kunelius muistuttaa, että on kyse myös rahasta. Hankala aihe vaatisi toimittajilta paljon aikaa ja mahdollisuuksia erikoistua. Erikoistumista ei ole viime aikoina mediataloissa suosittu.

”Työkierroissa ja osastojen purkamisessa on paljon hyvääkin. Median toimintakykyä tässä aiheessa ne eivät kuitenkaan lisää.”

Tätä korostavat kaikki muutkin haastatellut: tietoa on paljon, ja sen seuraaminen kaiken muun ohessa on mahdotonta.

Suomessa ilmastonmuutos oli pitkään yksi kysymys muiden joukossa. Parin viime vuoden aikana siitä on tullut iso taustakysymys, joka on osa monia ongelmia. Kuneliuksen mielestä tässä voi olla sudenkuoppansa. Moni asia voi näyttää ilmastonmuutoksen torjumiselta, vaikka se ei sitä olekaan. Esimerkiksi yhteisten varojen käyttöä voidaan perustella ilmastohuolella, vaikka siitä ei olisi kyse. Toimittajien kannattaa olla tarkkana. Tarkkana oleminen vaatii aikaa.