Ideavaras kiinni!
Moni vapaa toimittaja elää juttuideoillaan. Mitä tehdä, kun ostaja omii idean ja teettää sen toisella toimittajalla?
Nuoren media-assistentin ensikosketus toimittajan työhön olisi voinut olla kannustavampikin. Lahjakkaaksi luonnehdittu toimittajanalku kävi journalismikurssia ammattiopistossa ja tarjosi kurssilla tehtyä valmista juttua maakunnan sanomalehteen. Toimituksesta todettiin lakonisesti, ettei lehdessä ole tilaa lukijoiden teksteille, ja että juttu käsiteltäisiin juttuvinkkinä. Lehden toimitus kuitenkin pyysi haastateltavien yhteystiedot.
Seuraavaksi nuori toimittaja lähetti jutun saman lehtitalon ilmaisjakelulehteen, jossa juttu myös julkaistiin. Kirjoittaja kysyi toimitukselta kenelle voisi lähettää laskun. Toimitus ihmetteli kysymystä ja piti palkkion vaatimista vedätyksenä. Toimitus väitti, ettei jutun tilaaja ollut ymmärtänyt, että siitä pitäisi maksaa jotain.
Nuori naistoimittaja puolestaan yritti myydä aikakauslehteen juttua, jossa esiteltiin erään yrityksen uudenlaista toimintaideaa.
”Ostava toimittaja vastasi viestiini puolen vuoden viiveellä. Olin nuori ja naiivi, joten annoin pyydettäessä lisätietoja firmasta. Parin kuukauden päästä haastateltavani soitti, että lehti on tekemässä juttua oman toimituksen voimin”, nainen kertoo.
Ideavarkaus ei ole rikos eikä rikosnimike, vaan toimittajien epävirallinen ammattitermi. Tekijänoikeus ei suojaa ideaa.
Journalistiliiton työehtoasiamies Valtteri Aaltonen arvelee, että joissakin tapauksissa mahdollista olisi soveltaa lakia sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa.
”Lain mukaan elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän liiketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä. Ideavarkaus voisi olla tällaista sopimatonta menettelyä. Tiedossa ei kuitenkaan ole, että tätä olisi testattu oikeudessa”, Aaltonen sanoo.
Työehtoasiamies Petri Savolainen kertoo, että ideavarkauksista puhutaan paljon erilaisissa freelancereiden tilaisuuksissa. Liittoon tulee kuitenkin harvoin varsinaisia valituksia ja tapauskohtaisia arviointipyyntöjä.
Ideavarkauden uhriksi joutuu usein nuori toimittaja, mutta sattuu sitä kokeneillekin. Nelikymppinen toimittaja tarjosi erääseen aikakauslehteen viittä ideaa kerralla ja sai tylyn vastauksen.
”Toimituspäällikkö sanoi, että me alamme tehdä tuota viidettä ideaa, sinä et ehdi. Hän siis suoraan ilmoitti varastavansa ideani”, toimittaja sanoo.
Samainen toimituspäällikkö tunnetaan free-piireissä paatuneena ideavarkaana.
”Kuulin saman tyypin kertoneen tuttavalleen, kuinka hän on taas varastanut joltain idean. Hän oli vielä nauranut päälle, että mitähän se toimittaja ajattelee nähdessään ideansa jonkun muun toteuttamana”.
”Monella freellä on toimituspäälliköstä huonoja kokemuksia, mutta hän saa jatkaa tehtävissään, koska kukaan ei nosta kissaa pöydälle. Lehti on menettänyt monta hyvää avustajaa, mutta päätoimittaja ei herää”.
Toimittaja harkitsi valittavansa asiasta lehden päätoimittajalle, mutta päätti jättää asian sikseen, koska pelkäsi saavansa hankalan tyypin maineen.
Eräs toinen toimittaja puolestaan ehdotti lifestyle-lehteen kolmea aihetta. Mikään niistä ei päätoimittajan mielestä sopinut lehden linjaan. Muutaman kuukauden päästä toimittaja luki lehdestä vakituisen toimittajan tekemän jutun, jonka sapluuna oli lähes identtinen yhden hänen tarjoamansa aiheen kanssa.
Pari kuukautta myöhemmin päätoimittaja pyysi häntä ideoimaan joukon terveysaiheisia juttuja.
”En vastannut koko meiliin”, nainen sanoo.
Ideavarkaudet ovat yleisiä lehdissä, mutta myös sähköisessä mediassa osataan. Erään naistoimittajan iso taustatyö meni hukkaan, kun tv-tuotantoyhtiö alkoi toteuttaa hänen suunnittelemaansa dokumenttia.
”Sain tietää tästä kun tuttavani, joiden kautta olin saanut dokumentti-idean, ottivat yhteyttä. He ihmettelivät, miksi en ollut mukana kun heitä käytiin haastattelemassa.”
Toimittaja kysyi omalta ammattiliitoltaan, voiko tuotantoyhtiön saada vastuuseen tapahtuneesta.
Vastaus: Ei voi.
