Hyvinvointityötä

Kirjoittaja on Jyväskylän ylioppilaslehden päätoimittaja.

On olemassa kohta, jossa jonkin asian analysointi karkaa käsistä. Se sijaitsee jossakin, missä ihastuksen yksirivistä tekstiviestiä tulkitaan tyttöporukalla tunti tai normaali murhe tunnistetaan nettitestillä lääkitystä kaipaavaksi masennukseksi.

Siinä samassa paikassa työhyvinvointi ymmärretään seikaksi, jota tulee hoitaa loputtomin kyselyin, palaverein ja palautekeskusteluin.

Työhyvinvointi käy nykyisin työstä.

Ei sillä, etteikö työhyvinvoinnista tulisi olla huolissaan.

Työterveyslaitos kiinnitti jo muutama vuosi sitten huomiota erityisesti journalistien kiireen ja kilpailun takia kasvavaan stressiin.

Työhyvinvointiyritys Odum ja eläkevakuutusyhtiö Varma tekivät puolestaan tänä syksynä tutkimuksen, jonka mukaan miltei joka kymmenes työelämässä oleva 18–29-vuotias ei usko jaksavansa samoissa hommissa kahta vuotta pidempään. Kolmekymmentävuotiaana työelämään väsyvä on suorastaan karmaiseva merkki siitä, että asiaan pitää puuttua.

Samalla voidaan kuitenkin kysyä, onko olemassa mitään niin absurdia kuin toisten yritysten työhyvinvointiin erikoistunut yritys.

Kun toimitustyötä tehostetaan ja työilmapiiriä parannetaan väkisin, unohtuu usein jäsentelemättömän ajan tärkeys. Ihan tavallisen kuulumisten vaihdon sijaan palaverit ja palautekeskustelut syövät työajan luontaiset ja luovat suvannot. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta mitä tiukemman rakenteen voimin avointa keskustelua luodaan, sitä varmemmin se tukahtuu.

Palaverien välillä työtä kun tulee nykyisin painaa hengittämättä ja nauramatta, kukin omalla päätteellään. Ja sitten ihmetellään, miksi jollakin on työhyvinvointikyselystä ja ryhmäyttävistä elämyspikkujouluista huolimatta paha olla.

Paras lääke työhyvinvointiin on joutilaiden hetkien arvostus.

Suosikkihetkeni eräässä menneessä työpaikassa oli koko iltavuoron yhteinen ruokatauko. Nuorelle toimittajalle tauko tarjosi mahdollisuuden tutustua vanhempiin kollegoihin.

Taittovalinnoista ja jutuista saattoi saada välittömämpää palautetta kuin palavereissa. Samalla työilmapiiristä rakentui avoimempi ja keskustelevampi – ihan vahingossa.

Hyvinvointityötä parhaimmillaan.