Välskärit toimituksissa

Kukapa olisi uskonut, että Sanoman Toimittajakoulussa, Aamulehden akatemiassa ja Laajasalon opistossa viestintäkoulutusta saaneille on annettu myös lääketieteen opetusta. Tämä opetus antaa sen huikaisevan varmuuden, jolla sikainfluenssasta raportoidaan ja tehdään johtopäätöksiä.

Lääketieteen kaltaisen erikoisalan yhdistäminen mediaopintoihin tuntuu periaatteessa järkevältä. Nyt lopputulos kuitenkin muistuttaa konttoreiden vanhoja monitoimikoneita: eri tehtävät hoituvat jotenkuten, mutta mikään ei toimi kunnolla.

Helsingin Sanomat raportoi 3. marraskuuta ruotsalaisen maakuntakäräjäedustajan kuolemasta. Jutun päällä lukee, että poliitikko kuoli sikainfluenssaan. Ruotsin viranomaisten antaman tiedon mukaan kuolinsyy oli sydäninfarkti. Toki mies oli myös sairastunut sikainfluenssaan. Miksi kotivälskäreillä täällä, kuten monissa ruotsalaislehdissäkin, oli kiire tehdä lopullinen diagnoosi. Ehkäpä itse uutinen oli toimitusten mielestä liian väritön?

Jokainen omaisiaan ja tuttujaan yllättäen tai muuten selvitystä vaativissa olosuhteissa menettänyt tietää, että lopullinen kuolinsyyn selvittäminen voi kestää kuukausia ruumiinavauksen jälkeen. Ovatko lööppimaakarit täysin varmoja, että 8-vuotiaan torniolaistytön kuolinsyystä tiedetään jo kaikki?

Taudin leviämisessä, rokotusjärjestelyjen sekavuudessa ja terveydenhuollon tiedonkulun ongelmissa riittää raportoitavaa. Näihin asioihin tarttuminen on ollut ryhdikästä. Mutta vaikka olkapään takana kuolaisi millainen uutishurtta, journalistin ei tarvitse leikkiä etäpatologia eikä villitä paniikkiin revennyttä yleisöään lisää. Tämä aihe on uutinen ilman hysteriaa ja totuuden oikomistakin.