Iso sydän hiljeni
Avun toimittaja Markku Laitinen kuoli Helsingissä lokakuun 31. päivää seuranneena yönä. Syyksi on epäilty sairauskohtausta.
Leppävirralla heinäkuun 31. päivänä 1951 syntynyt Laitinen oli teologian kandidaatti ja pastori. Toimitukselliseen työhön hän sai tuntuman 1970-luvulla ollessaan Suomen NMKY:n Kirppu-lehden toimitussihteeri ja Uuden Suomen avustaja. Alalle ryhdyttyään hän työskenteli Uudessa Suomessa ja Ilta-Sanomissa. Varsinainen harppaus tapahtui Avussa, jossa Laitinen vaikutti kolmella vuosikymmenellä. 1980-luvun jälkipuoliskolla hän oli toimituspäällikkönä, mutta palasi siihen mistä eniten piti eli kirjoittamaan.
Markku Laitinen oli laaja-alainen ja tuottelias toimittaja. Hänellä oli hyvä uutisjournalistin vainu, mutta hän oli myös kotonaan syvällisissä henkilöhaastatteluissa ja eläytyvissä urheilujutuissa. Laitisen saattoi lähettää vaikeisiinkin kohteisiin, sillä hän pystyi selviytymään hankalista tilanteista, jotka ovat toimittajan arkea esimerkiksi Lähi-Idässä. Rauhanomaisempi rupeama sijoittui 1990-luvun alkuun, kun Laitinen siirtyi pariksi vuodeksi Strasburgiin raportoimaan Euroopan yhdentymisestä.
Tärkeä osa Markku Laitisen elämänpiiriä oli laaja kontaktien, tuttavien ja ystävien verkosto. Siihen kuului viihdeartisteja ja taiteilijoita, tunnettuja ja myös syrjittyjä poliitikkoja, piispoja Kuopiosta Palestiinaan, urheiluvaikuttajia, toimittajia, yritysjohtajia, talousrikollisia ja niitä, joita julkisuus ei tunne.
”Sanotaan, ettei kukaan ole korvaamaton, mutta Markun tapauksessa täytyy olla eri mieltä. Ei tällaista toimittajaa löydä mistään”, Avun päätoimittaja Matti Saari sanoo.
Markku Laitisen renessanssihahmoon kuului sekin, että hän teki paljon arjen sielunhoitotyötä ja suostui mielihyvin hoitamaan hengellisiä toimituksia – monien journalistienkin ja heidän sukulaistensa ristiäisissä, häissä sekä hautajaisissa toivon ja lohdun sanat tulivat suoraan Laitisen suuresta sydämestä.
Markku Laitinen on toiminut A-lehtien toimitusosaston puheenjohtajana ja SJL:n liittovaltuuston varajäsenenä. Rohkea veto oli suostuminen Antero Laineen vastaehdokkaaksi Suomen Sanomalehtimiesten Liiton puheenjohtajavaalissa 1988. Näkyvin tunnustus tuli myöhemmin liiton järjestötekopalkinnon muodossa: energinen Laitinen johti Helsingin Pressiklubin uuteen nousuun.
Uusi vaihe oli koittanut myös henkilökohtaisessa elämässä. Laitinen oli vasta äskettäin mennyt taas avioon ja tehnyt suuren elämäntaparemontin, joka näkyi olemuksessakin. Tämän muistokirjoituksen kuva on otettu viimeisenä työ- ja elinpäivänä viimeiseen kolumniin. Teksti on Laitiselle tyypillinen: hän puolustaa fiksusti vähemmistön, tässä tapauksessa kielellisen vähemmistön, oikeutta tasa-arvoiseen asemaan.
