JSN rapsaisi Turun Sanomia leipäjonokuvasta

Pekka Vehviläinen
Arkaluontoista.
Tässä kuvassa esiintyvä henkilö kanteli JSN:lle. Journalistin toimitus on käsitellyt Turun Sanomilta saamaansa PDF-tiedostoa neuvoston linjauksen mukaisesti.

Julkisen sanan neuvosto on antanut Turun Sanomille huomautuksen ruokajonosta otetusta kuvasta. Kuvaaminen julkisella paikalla oli hyväksyttävää, mutta tunnistettavan henkilön kuvan julkaiseminen olisi vaatinut kohteen suostumuksen.

Kantelun tehnyt henkilö esiintyi 14. syyskuuta julkaistussa kuuden palstan kuvassa omilla kasvoillaan. Kuvan ilmestyminen oli yllätys. Kantelija sanoi kuulleensa Pelastusarmeijan palvelukeskuksen johtajan sanovan toimittajalle ja kuvaajalle, ettei yksittäisiä ihmisiä saa kuvata. Kantelija kertoi lehden lisänneen hänen kärsimystään näyttämällä hänen kasvonsa.

Päätoimittaja Kari Vainio kertoi Turun Sanomien vastineessa, että lehden edustajien tulosta oli sovittu etukäteen ja ettei kukaan asettanut rajoituksia kuvaamiselle. Päätoimittaja kiisti kantelijan joutuneen halveksunnan kohteeksi. Vainion mukaan lehti ei tuonut kuvan julkaisemisella esiin erityisen arkaluontoista asiaa. JSN katsoi, että leipäjonossa seisominen on erityisen arkaluontoinen seikka.