Lempeä Timppa

”Kari Suomalainen on edelleen omaa luokkaansa poliittisena pilapiirtäjänä. Aluksi minäkin yritin etsiä karimaista tapaa pelkistää, mutta en ole koskaan ollut kovin hyvä piirtämään isonenäisiä hauskoja hahmoja”, Timo Mäkelä sanoo.

Mäkelä on piirtänyt poliittisia pilapiirroksia Ilta-Sanomiin vuodesta 1980, siis kohta 30 vuotta. Hän ei ole enää aikoihin yrittänytkään piirtää perinteisiä karikatyyrejä, vaan on päästänyt tyylilleen ominaiset yksityiskohdat piirroksiinsa.

Mäkelä on Suomen parhaita poliittisia pilapiirtäjiä ja hienostunut piirrosjälki on yksi hänen tyylinsä tunnus, joka erottaa hänet muista. Itse asiassa hän on Suomen parhaita piirtäjiä missä lajissa tahansa.

Tänä syksynä Timppa-nimimerkkiä käyttävältä Mäkelältä ilmestyi kaksi kirjaa. Jos vain hiihdettäis, Matti kokoaa Mäkelän 2000-luvun pilapiirroksia ja Manu, Mara, Tarja ja mä puolestaan Kansan Uutisissa ilmestyneitä Jukka Parkkarin käsikirjoittamia poliittisia sarjakuvasatiireja.

Piirtämisestä Mäkelä, 58, innostui monen muun ammattilaiseksi kasvaneen tavoin jo lapsena.

”Äiti sanoi, että piirsin ennen kuin opin puhumaan.”

Politiikasta hän taas kiinnostui, kun tuli Helsinkiin opiskelemaan vuonna 1968.

”Sehän oli tietysti hurja poliittinen vuosi. Maailma oli jopa ylipolitisoinut. Politiikka tarttui kaikkeen, ei sitä voinut sivuuttaa. Kaverini olivat vasemmistolaisia ja siihen porukkaan minäkin lähdin. En kuitenkaan koskaan ollut vaarassa luisua taistolaisiin.”

Ihan heti Mäkelä ei päässyt opiskelemaan Helsingissä, vaan ensimmäinen vuosi meni varastomiehenä. Vuonna 1969 hän pääsi Taideteollisen korkeakoulun graafiselle iltalinjalle. Myös TaiKissa leiskuivat niihin aikoihin kiivaina poliittiset liekit.

Päivälinjalla opiskelivat samaan aikaan Mämmilä-sarjakuvan tekijänä tunnettu Tarmo Koivisto ja Suomen menestynein lastenkirjojen tekijä Mauri Kunnas.

1970-luvun alussa Mäkelä etsi töitä ja päätyi muun muassa piirtämään levyn kansia. Niitä syntyi niin Hectorille (Hectorock, 1974) kuin Erkki Junkkariselle. Mäkelä myös kuvitti vasemmistolaisten pioneerinuorten Raketti-lehteä ja työskenteli Postin graafikkona.

Mäkelän ura poliittisena piirtäjänä alkoi sarjakuvista, joita hän piirsi ensin Kutka-vuosikirjaan. Toimittaja Jukka Parkkari värväsi hänet vuonna 1979 piirtämään ideoimiaan satiirisarjakuvia Kansan Uutisiin.

Poliittisia sarjakuvia tehdään paljon vähemmän kuin pilakuvia. Mäkeläkään ei muista äkkiseltään muita kuin Tarmo Koiviston ja kumppaneiden Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä ilmestyvän Pääkaupunki-sarjan.

”Poliittinen satiiri on vaikea laji. Siinä ei riitä, että poliitikot ovat näköisiä. Pilapiirroksessa tiivistyy yksi ajatus, mutta vähänkin pitemmässä sarjakuvassa pitää olla tarina. Joko juonta tai politiikkaa on usein mukana liian vähän. Pitäisi uskaltaa tehdä järjettömän hulluja juttuja, jotta se toimisi.”

Mäkelä myöntää auliisti, ettei poliittisen satiirin soveltaminen sarjakuvaan ole ollut helppoa hänelle ja Parkkarillekaan. Sarjakuvat eivät pärjääkään Mäkelän omille pilapiirroksille, joita hän alkoi tehdä Ilta-Sanomien pyynnöstä.

Mäkelä sanoo olevansa vieläkin ”jonkin sortin vasemmistolainen”, vaikka poliittiset asenteet ovat iän myötä pehmentyneet.

”Aluksi pelkäsin, että vasemmistolaisuuteni tuottaisi ongelmia, mutta ei niitä koskaan tullut. Vuosien varrella vain muutama piirros on tullut takaisin eikä koskaan poliittisista syistä. Joskus lehteen on esimerkiksi kosiskeltu jotain henkilöä haastateltavaksi ja siksi juuri silloin ei ole haluttu astua varpaille.”

”Pyrin siihen, ettei oma poliittinen kantani näy, vaikka pilapiirtäjällä ei ole samoja puolueettomuuden ihanteita kuin toimittajilla. Pilapiirrokset rinnastuvat pikemmin kolumneihin kuin journalismiin, koska niissä on mielipide.”

Eikä Mäkelä ole koskaan kovin ilkeä. Eräs poliittisten pilapiirrosten kenttää seuraava toimittaja totesikin kerran, että hänen ainoa vikansa tällä alalla on liika kiltteys.

”Joo, kyllä minä olen liian kiltti”, piirtäjä myöntää hetken mietittyään.

”Vaikka joskus olen myös miettinyt, että olenko liian ilkeä esimerkiksi Matti Vanhasta kohtaan, kun häntä on lyöty niin paljon. Mutta en koskaan pyri nujertamaan ketään piirroksillani. Näen tämän homman pikemmin havainnointina.”

Henkilökohtaiset näkökannat vaikuttavat Mäkelänkin työhön. Hän myöntää, että vasemmistolle on vaikeampi vitsailla kuin oikeistolle.

”Rahan valta antaa enemmän aiheita ironialle kuin vasemmiston kompurointi. Toisaalta pilapiirtäjän pitää olla valtaapitävien kimpussa ja Suomi on nykyään porvarillinen. Toisaalta luokkajännitteet ovat pitkälti purkautuneet eikä politiikka ole kovin dramaattista.”

Myös pilapiirroskokoelma Jos vain hiihdettäis, Matti keskittyy 2000-lukuun. Kotimaan tapahtumien ohella siinä on monta hienoa kiteytystä maailman suurista tapahtumista. Mäkelä tosin sanoo, että voisi kernaasti piirtää pelkästään kotimaan politiikasta.

”Jotkut globaalit aiheet, EU ja ilmastonmuutos, tosin koskettavat meitä kaikkia. Isot kysymykset, varsinkin ilmasto, vetävät vakavaksi. Mutta eihän pilapiirroksen aina tarvitse olla hauska. Tärkeää on tarjota lukijalle oivaltamisen mahdollisuus.”

Timppa on huomannut työssään, kuinka puolueet ja poliitikot ovat alkaneet muistuttaa toisiaan. Ennen vanhaan poliitikot olivat helpompia malleja ja maaleja.

”Paavo Lipposessa oli vielä vallanhalua ja kiukkuisuutta, hän oli viimeisiä suuria persoonallisuuksia, joissa oli Kekkosen ajan hajua. Nykyiset poliitikot ovat hajuttomia ja mauttomia.”

”Piirrosten kannalta Vanhanen on toivoton, hänen persoonallisuutensa on lähinnä arkuutta ja neuvottomuutta. Ja Jyrki Kataiseen on tosi vaikea tarttua. Hänen luonteestaan ulkonaisen partiopoikamaisuuden takana ei tiedetä juuri mitään.”

Mäkelä voi olla kiltti, mutta eivät hänen ajatuksensa ole suinkaan hampaattomia.