Oman toimen ohella

Vapaa journalisti on kekseliäs hankkiessaan tuloja ja osaamista varsinaisen ammattinsa ulkopuolelta. Hän voi olla vaikka eläinkonservaattori, maatalouslomittaja, tuotesuunnittelija tai ryhmäliikuntaohjaaja.

Runsas neljäsosa vapaista journalisteista tekee oman toimensa ohella muun alan ansiotyötä. Vuoden 2008 työmarkkinatutkimuksen mukaan 29 prosenttia heidän tuloistaan tulee sivutöistä.

Lisäansioita haetaan mainos- ja viestintäalalta ynnä muista keikoista. Opetus ja koulutus kuuluvat monen journalistin repertuaariin.

Sivutöihin voi ajaa taloudellinen pakko, mutta ilmeisen harva freelancer laajentaa reviiriään vain rahan vuoksi. Usein toinen ammatti on saanut alkunsa harrastuksesta tai aihealueesta, joka tukee myös journalistista osaamista tai arkipäivän jaksamista.

Savukoskelainen valokuvaaja Antti Saraja on tyytyväinen osakeyhtiönsä toimialaluetteloon, joka ”nielee kaiken”. Luonnossa viihtyvä mies saattaa yhdellä reissulla kuvata, haastatella ja kerätä materiaalia dioraamaa varten.

Dioraamat ovat luonto- tai kulttuurikohteiden kolmiulotteisia visualisointeja, joita Saraja on rakentanut jo parikymmentä vuotta muun muassa kansallispuistojen opastuskeskuksiin ja museoihin. 1990 hän valmistui eläinkonservaattoriksi opiskeltuaan alaa kaksi vuotta freetöiden ohessa.

”Kurssille päätyminen oli sattuman kauppaa, mutta yrittäjyys kiinnosti. Tällä tavalla olen saanut yhdistettyä luonnossa liikkumisen ja monipuolisen kuvanteon.”

Sarajan työnkuva ei ole salaisuus. Hän uskoo, että toimeksiantajat arvostavat hänen laaja-alaisuuttaan. Töiden saantia auttaa sekin, että mies kulkee joustavasti Etelä-Suomen ja Lapin väliä.

Isot näyttelyprojektit ovat parina vuonna tuottaneet lähes puolet Sarajan tuloista, mutta valokuvaus on aina ollut hänen päätyönsä. Aikaa vievät rakentamishommat saavat väistyä niinä päivinä, kun kutsu käy kuvauskeikalle.

”Olen aika hyvä ajankäytön hahmottamisessa. Kuvakeikat ovat lyhyitä ja nopeita, museotyöt pitkiä ja hyvin jo ennalta tiedossa.”

Loppilainen freetoimittaja Johanna Viitanen viettää vuodestaan noin 50 päivää muutaman kymmenen ”hengen” työyhteisössä, jossa työkaverit ovat hevosia. Hän pitää niistä huolta kunnan virallisena maatalouslomittajana.

Päätyönään Viitanen kirjoittaa hevostalouden aiheista lehtijuttuja ja kirjoja. Taustalla on elinikäinen hevosharrastus. Kahden työn yhtälö on kuitenkin varsin tuore.

”Kolme vuotta sitten etsin terveyssyistä sivutyötä, jossa pääsen liikkumaan. Kuulin, että naapuritila oli jo jonkin aikaa etsinyt lomittajaa.”

Viitanen lomittaa kahta hevosyrittäjää. Toiselle hän tekee vuosiloman sijaisuuksia, toiselle lyhyitä arki- ja viikonloppuvapaita. Noin viiden tunnin tallipäivät alkavat kuuden maissa aamulla ja päättyvät iltahämärissä.

”Välissä ehdin hoitaa paperitöitä tai pikkujuttuja, mutta lomitusjaksoina en jaksa keskittyä pitkiin projekteihin. Viikonloppujen lomitukset tulevat joskus lyhyellä varoituksella. Muuten pystyn suunnittelemaan työt sujuvasti.”

Journalistina Viitanen kokee saaneensa kenttätöistä lisää asiantuntemusta juttuihinsa. Lomittajana hän nauttii fyysisestä työstä ja tallissa vallitsevasta rauhasta.

Freeyrittäjänä työskentelevä Viitanen harmittelee, ettei pääse lomittajatuloillaan maatalousyrittäjiä koskevan MYEL-vakuutuksen piiriin, joka olisi halvempi kuin YEL ja tarjoaisi tapaturmavakuutuksen.

Taina Värri on tottunut journalistina monipuoliseen työnkuvaan. Ensiksi rock- ja kulttuuriaiheisiin lehtikuviin syntyi kuvatekstejä, sitten hän ryhtyi laatimaan kokonaisia palstoja. Kuvapuolella hän on tekee yhä enemmän kuvituksia ja sarjakuvia.

Taideteollisen korkeakoulun täydennyskoulutuksessa syntynyt liikeidea pääsi silti yllättämään. Reilun vuoden Värri on kehitellyt ilmastonmuutosaiheista tuotesarjaa, jonka työnimenä on Hellahuoneen Lumiukko.

”Alun perin oli tarkoitus tuotteistaa omia kuvituksia ja tehostaa niiden markkinointia ja myyntiä. Lumiukko lähti syntymään ihan omalla painollaan. Vielä yritys ei tuota, mutta tavoitteena on aito bisnes.”

Täydennyskoulutus ja käytännön yrittäjyys aktivoivat Värrin huomaamaan, että hän voisi siirtää osaamistaan myös muille. Tämän vuoden aikana hän on vetänyt kursseja sarjakuvasta, kuvittamisesta ja valokuvauksesta.

”On kiva huomata osaavansa ja tietävänsä yllättävän paljon asioita, jotka jollekulle toiselle ovat vielä uusia ja hyödyllisiä. Koulutusjaksot ovat minulle myös sosiaalisia tapahtumia, koska yleensä teen töitä yksin kotona.”

Helsinkiläinen toimittaja Anna Takala päätti hoitovapaalla kouluttautua sivuammattiin ryhmäliikuntaohjaajaksi, jotta uskaltaisi heittäytyä freelanceriksi. Hän on pari vuotta ohjannut jumpparyhmiä 10–15 tuntia viikossa.

”Koko toimittajuuteni on kiinni liikunta-aiheissa, jotka ovat osaamisalueeni numero yksi. Lisäksi pysyn kunnossa; en ole ollenkaan niin väsynyt neljän liikuntatunnin kuin pelkän kirjoituspäivän jälkeen.”

Vaikka ohjauksia on iltaisin ja viikonloppuisin, ne helpottavat lapsiperheen arkea. Mies hoitaa lapsia virka-ajan ulkopuolella, Takala voi ottaa tarvittaessa arki­vapaita.

Takala on filosofian maisteri. Hän on käynyt useita liikunta-alan kursseja. Tuorein aluevaltaus on pilatesohjaajakoulutus.

Hän arvostaa koulutusta ja molempia töitään, mutta kohtaa myös ennakkoluuloja.

”Osa jumppa-asiakkaista lokeroi ohjaajat tiettyyn muottiin. Meissä on kuitenkin monenlaista väkeä juristista lentoemäntään, sillä useimmille tämä on sivutyö.”

Liikuntatuntien ohjaaminen ei ole mikään kultakaivos, mutta se tuottaa tekijälleen säännöllisen sivutulon. Takala hoitaa selvyyden vuoksi kaikki tuntinsa yrittäjänä, vaikka palkattuna saisikin seuroilta eläkemaksut ja tarvittaessa sijaisen.

”Sivukulut pitää muistaa neuvotella palkkioon. Suurempi ongelma on tapaturmavakuutus, joka on liikunnanohjaajalle järjettömän paljon kalliimpi kuin toimittajalle.”