Puolueelliset vahtikoirat
Puolueisiin kuuluvia toimittajia ihmettelevät kollegat ja joskus poliitikotkin. Toimittajilla on poliittisia yhdistyksiä, ja puoluelehdissä niihin kuuluminen on tavallista. Sitoutumattomassa mediassa jäsenkirjan haltijat ovat harvassa.
Toimittaja Matti Huhdalle on kelvannut naureskella: hän kantaa ylpeänä puolueen jäsenkirjaa – ja vieläpä kaikista puolueista maalaisimman, keskustan. Huumoria on riittänyt, sillä Huhta työskentelee Helsingin Sanomien urbaanissa kaupunkitoimituksessa.
”Jäsenkirjani on ollut leikinlaskun väline. Muuten sillä ei juuri ole ollut vaikutusta työhöni”, Huhta sanoo.
Puolueeseen sitoutunutta toimittajaa pidetään alalla usein outonalintuna, sillä journalisteilta odotetaan täydellistä puolueettomuutta.
”Minusta toimittajan ammattitaitoon kuuluu, ettei anna puoluekantansa näkyä uutisissa”, Huhta sanoo.
Hän lienee siinä onnistunutkin, vaikka on raportoinut pääkaupunkiseudun kunnallispolitiikasta yli 30 vuotta.
”Keskustalainen poliitikko valitti kerran esimiehelleni, etteivät puolueen näkemykset tule riittävästi esille valtuustouutisissa”, Huhta kertoo.
Hän ei tosin myöskään mitenkään karttanut keskustan asioista kertomista. Maalaispuolue vain oli pääkaupunkiseudulla niin vähäinen toimija, että se harvoin ylitti uutiskynnyksen.
Huhta, 63, on ollut keskustalainen 18-vuotiaasta, ja hän kuuluu myös Keskustan lehtimiehet -yhdistykseen. Huhta on rivijäsen; puolueen ja yhdistyksen toiminnassa hän ei ole ollut aktiivinen.
Aktiivista puoluetoimintaa onkin monen päätoimittajan vaikea sulattaa. Useat Journalistin haastattelemat päätoimittajat kertovat, että esimerkiksi kuuluminen kunnanvaltuustoon estää kunnallispolitiikasta raportoimisen.
Toisaalta kaikki korostavat sitä, että toimittajalla on oikeus puoluejäsenyyteen siinä missä muillakin ihmisillä. Ehdokkuus vaaleissa on jo ongelmallisempi.
”Muistan yhden tapauksen, jossa toimittaja halusi ehdolle euro- tai kunnallisvaaleihin”, kertoo Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen.
”Kun kerroin, että hänen olisi siirryttävä ehdokkuuden ajaksi toisiin tehtäviin, hän luopui ehdokkuudesta. Tosin perhesyytkin vaikuttivat ratkaisuun.”
Tourusella on toinenkin esimerkki: kunnallisvaaliehdokas siirtyi taustatehtäviin ehdokkutensa ajaksi, mutta palasi aikaisempaan toimeensa vaalien jälkeen, kun ei tullut valituksi.
Televisiotoimittajien ehdokkuus ei ole yhtä mutkatonta.
”Ylessä ruutukasvot on vanhastaan siirretty ehdokkuutensa ajaksi toisiin tehtäviin eikä paluu ole helppoa”, Ylen uutisten vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoo.
MTV:n uutiset noudattaa samaa käytäntöä niin sanotun vaalikaranteenin suhteen, kertoo vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila.
”Ruutuun palaamisessa meillä ei ole ollut ongelmia. Muistaakseni toimittaja Seppo Huhta palasi entisiin tehtäviinsä heti vaalien jälkeen.”
Ylä-Anttilan mukaan politiikan toimittajan puoluejäsenyys voisi aiheuttaa päänvaivaa, mutta sinänsä hänkin pitää puolueiseen kuulumista jokaisen kansalaisoikeutena.
Jääskeläinen sanoo, ettei ”itse pidä siitä”, että uutisten toimittajat lähtevät ehdolle vaaleihin.
”Yle 24:n sisältöalueella on valmisteilla työyhteisön yhdessä sopima yhtiön arvojen tulkinta. Siinä luotettavuutta pidetään niin olennaisena arvona, että se on otettava huomioon, jos käyttää oikeuttaan osallistua politiikkaan.”
Toimittajan ensisijainen tehtävä on valvoa poliittista päätöksentekoa. Harppaus valvojasta valvottavaksi on toimittajalle merkittävä.
”Yksi hyppäys on ihan ok”, Atte Jääskeläinen sanoo. ”Olen nähnyt elämässäni hyviä esimerkkejä siirtymisessä toimittajan roolista yhteiskunnallisiin aktiivisuuteen ja päinvastoin. Mutta seilaamista näiden roolien välillä en hyväksy.”
Mitä aiheesta sitten ajattelee seilaaja? Kansanedustaja Tuulikki Ukkola, 66, työskenteli Kalevan politiikan toimituksen esimiehenä ja pääkirjoitustoimittajana, ennen kuin hänet valittiin eduskuntaan sitoutumattomana liberaalisen kansanpuolueen edustajana 1991.
Ukkola liittyi sittemmin puolueeseen. Palattuaan yhden kauden jälkeen Kalevaan hänen toimenkuvansa lehdessä muuttui.
”Poliittisten pakinoiden kirjoittaminen artikkelisivulle jäi minulta pois päätoimittajan käskystä”, Ukkola kertoo.
Hänestä päätoimittajan ratkaisu oli oikea.
”Pääkirjoituksia sain yhä tehdä, mutta nehän menevät aina päätoimittajan kautta. Ja hän tiesi, että olen aina ollut puolueeton.”
Vuonna 2005 Ukkolasta tuli Oulun kaupunginvaltuutettu. Hän oli liittynyt kokoomukseen hieman ennen vaaleja.
”Ehdokkuuteni jälkeen en voinut enää toimia pääkirjoitustoimittajana. Jatkoin erikoistoimittajana ja sain tehdä, mitä halusin, lukuun ottamatta kunnallispolitiikan kommentointia”, Ukkola sanoo.
Vuonna 2006 Ukkola jäi Kalevasta eläkkeelle, ja seuraavana vuonna hänet valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä.
Nyt hän tarkkailee toimittajia poliitikon näkökulmasta.
”Vaikka jokaisella pitää olla oikeus kuulua puolueeseen, politiikasta kirjoittavalle se ei sovi”, Ukkola sanoo.
”Se voi jopa vaikeuttaa tietojen saantia. Poliitikot eivät kerro asioita toimittajalle, jos ajattelevat hänen olevan tietyn puolueen asialla.”
Matti Huhdalla on päinvastaisia kokemuksia. Hän on jopa hyötynyt puoluejäsenyydestään.
”Kun olin nuori ja oli poliittisesti aktiiviset ajat, sain joskus skuuppeja valtuustosta siksi, että tunnen keskustalaisia vaikuttajia. Pienten ryhmien edustajat kertovat keskeneräisistä asioista helpommin kuin isojen puolueiden poliitikot, jotka ovat sopineet niistä keskenään”, Huhta sanoo.
Ylen Atte Jääskeläinenkään ei sinänsä paheksu journalistien poliittista aktiivisuutta. Hän sanoo, että toimiminen opiskelija- tai nuorisopolitiikassa voi olla eduksi työhönottotilanteessa.
”Se osoittaa kiinnostusta yhteiskuntaan”, sanoo Jääskeläinen, joka toimi aikoinaan keskustan nuorisojärjestössä.
”Ja journalismissakin käytetään valtaa, koska siinä päätetään julkisuuden sisällöstä. Kyse ei siis loppujen lopuksi ole täysin eri asioista.”
Ylen Pressiklubin toimittaja Riku Siivonen, 32, tuli aikoinaan tunnetuksi Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen kirjoittamistaan yhteiskunnallisista kolumneista. Hän kertoo harkinneensa politiikkaan ryhtymistä, mutta on kuitenkin aina pysynyt sitoutumattomana.
”Ajattelin, että jos toimisin politiikassa, joutuisin lopettamaan kaiken oikeisiin asioihin liittyvän toimittajan työn”, Siivonen sanoo.
Oma päättely on tuntunut kuitenkin joskus ontuvalta.
”Kaikilla toimittajilla on joka tapauksessa yhteiskunnallinen agenda. Näkyykö se sitten voimakkaammin, jos kuuluu puolueeseen?” hän pohtii.
Siivonen sai kolumneistaan paljon palautetta Sdp:ltä, jonka oikeistolaistumista hän arvosteli voimakkaasti.
”Olen yrittänyt haukkua tasaisesti kaikkia puolueita, vaikka demareiden oikeistolaistuminen tuntui minusta vastenmielisemmältä kuin tv:ssä näkemäni istukan syöminen”, Siivonen sanoo.
Yksi puolue pääsi kuitenkin jälkeenpäin ajatellen pälkähästä.
”Kohtelin vihreitä liian lempeästi, vaikka se on nouseva valtapuolue.”
Toimittajien puoluesidonnaisuudet ovat kaiken kaikkiaan hyvin harvinaisia, huomauttaa Savon Sanomien Tourunen.”Ongelmia ei ole esiintynyt. Jos suurin osa sitoutumattoman lehden toimittajista kuuluisi puolueeseen, asiaa pitäisi tietenkin arvioida uudelleen”, hän sanoo.
Matti Huhta pääsi Sanoman toimittajakouluun 1973 ja aloitti Helsingin Sanomissa kaksi vuotta myöhemmin. Silloin poliittinen toiminta puhutti kollegoita nykyistä enemmän.
”Jatkuvasti oli esillä, ketkä ovat taistolaisia ja ketkä eivät”, Huhta muistelee.
Hän oli valinnut keskustalaisuuden paitsi sukutaustansa vuoksi myös ideologisista syistä.
”Olen aina karttanut kaikkia ääriliikkeitä ja kannattanut liberaaleja arvoja”, Huhta sanoo.
Vuoden lopussa eläkkeelle jäävä kunnallistoimittaja saakin viimeisen sanan – kaiken leikinlaskun jälkeen.
”Minä olen ollut samalla linjalla koko ajan. Sen sijaan olen nähnyt, kuinka kollegat vasemmalta ja oikealta ovat vuosien mittaan kääntäneet takkinsa ja ajaneet molemmilta puolilta ohitseni”, Huhta sanoo ironiaa äänessään.
