Ei kynnyksiä vaan avauksia

Kirjoittaja on politiikan toimituksen päällikkö YLE uutisissa.

Pääministerin haastattelutunneilla on vatvottu vaalirahoitusta ja lautakasakeskustelua useaan otteeseen tänä syksynä. Ohjelma on toimiva klassikko, jonka kysymys–vastaus-rakenne avaa kuulijalle niinkin hankalan aiheen kuin vaalirahoituksen uudistamisen. Vastaamatta jättäminen on vastaus sekin.

Eräällä haastattelutunnilla korvaan tarttui pääministerin huokausten sävyttämä pohdinta eurooppalaisten kollegoiden suhteista mediaan. Matti Vanhasen mukaan muualla ei altistuta näin tiheille ja vapaamuotoisille haastatteluille. Vanhaselle on kerrottu, että hänen kollegansa vetävät itse haastattelutilaisuudet ja jakavat kysymykset nimeltä mainiten haluamilleen toimittajille. Pohdinnasta ei käynyt ilmi, onko tällainen uusi maan tapa harkinnassa meilläkin.

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun tuskastunut poliitikko alkaa vieroksua tiedotustilaisuuksia ja ottaa ne omiin käsiinsä. Syksyllä 1988 politiikan toimittajat istuivat tiedotustilaisuudessa, jossa presidentti Mauno Koivisto johti puhetta, jakoi kysymysvuorot ja vastasi kysymyksiin. Kummallinen tilaisuus kertoi enemmän onnettomista mediasuhteista kuin käsitellyistä aiheista.

Vanhasen ajatuksenkulku on vanhahtava erityisesti nyt, kun maassa on käyty poikkeuksellisen vilkasta keskustelua politiikan avoimuudesta. Vikkelässä verkkomediassa kansalaiset ottavat avoimesti ja pönöttämättä kantaa. Avoimilla areenoilla ihmetellään, haastetaan ja jaetaan tietoa eteenpäin. Yhteiskunnalliset epäkohdat puretaan osallistumalla verkkokeskusteluihin ja perustamalla ryhmiä ja adresseja. Yksi Facebook-parahdus voi saada liikkeelle tuhansia myötäeläjiä ja synnyttää virtuaalisen kansanliikkeen.

Yhteiset asiat kiinnostavat kansalaisia, mutta uudella tavalla. Miten hyvin politiikan instituutiot ja niitä seuraava media ovat tässä mukana?

Mennyttä aikaa on myös jahnaaminen politiikan toimittajien puoluekannoista ja suhteista puolueisiin. Uusi journalistipolvi suhtautuu politiikkaan arkipäiväisesti ja rivinvälejä lukematta. Journalistiset arviot tehdään saman tien ja ne lähenevät mielipiteitä. Politiikan kommentaattorit ja syvälliset analyysit taisivat jäädä viime vuosikymmenille. Tämä tuntuu kiusaavan puolueita ja eduskuntaa.

Viime kesänä seurasin poliittista keskustelua, jossa yhdistyi hyvällä tavalla jotakin uutta ja jotakin vanhaa.

Suomi Areenan lavalla istui kolme ulkoministeriä: Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja ja Aleksander Stubb. Yleisö sai seurata harvinaista, terävää ja nopeaa väittelyä ulkopolitiikan linjoista kolmelta vuosikymmeneltä. Tuomiojan mukaan anti jäi aika kevyeksi. Päinvastoin, tälläiselle pitäisi poliitikkojen altistua useammin. Muiden maiden niukkoja käytäntöjä ei kannata matkia, vaan avata uusia yhteyksiä kansalaisiin.