Kymmenen vuotta rajamaalla

Kirjoittaja on Nya Ålandin valokuvaaja.

Kun aloitin työt Nya Åland -lehdessä keväällä 2000, tuntui kuin olisin tullut teatteriin. Näytelmän aihe oli, miten tehdään sanomalehteä. Niin paljon toimituskulttuuri ja yhteiskunta poikkesivat neljän aiemman työpaikkani lehdenteosta.

Täällä tehdään ison lehden sisältöä paikallislehden raameilla ja iltapäivälehden ulkoasulla – kokeilunhaluisesti, ennakkoluulottomasti ja keskustelevasti. Virheitä tehdään ja toistetaan, mutta opitaan.

Ahvenanmaalla on oma hallitus, parlamentti ja kuusitoista kuntaa. Ollaan kuin valtio valtiossa, mistä syntyy paljon uutisia. Saarimaakunnassa on asukkaita vain mantereen pikkukaupungin verran.Joukkotiedotus on siihen nähden tuhtia: kaksi paikallislehteä Åland ja Nya Åland, joista jälkimmäisellä on uunituore paikallistelevisio Åland 24. Saarella toimivat myös julkisrahoitteinen ja kaupallinen radioyhtiö.

Aikaa kulutetaan paljon omien uutisten ja reppareiden ideointiin, mikä tuo elintilaa kahdelle puitteiltaan samankaltaiselle sanomalehdelle. Lehdet myös kärjistävät imagojaan eri suuntiin.

Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, että haastattelupyyntöihin suostutaan. Lehdet ovat lähellä lukijoitaan, ja naapureiden tai tuttujen tekemisiä luetaan – ja kerrotaan sitten omistakin tekemisistä! Ruotsinkielisessä kulttuurissa omaleimaisuudesta osataan olla ylpeitä, eikä eksoottisia kiinnostuksen aiheita häpeillä.

Kesäisin saaren väkimäärä moninkertaistuu matkailijoiden ja mökkiläisten saapuessa. Vieraiden joukossa on taatusti enemmän korkean tason julkkiksia kuin missään muualla vastaavan kokoisessa paikassa. Samana päivänä saatan kuvata prinsessa Victoriaa ja iltapäivällä marttojen käsityöpiiriä. Ei ole itsestään selvää, kumpi saa enemmän palstatilaa.

Ahvenanmaasta on vaikea kirjoittaa törmäämättä kielipolitiikkaan. Tein mantereella töitä suomeksi, vaikka sattuma heilauttikin Åbo Akademihin kieltä ja politiikan tiedettä opiskelemaan. Puhun kymmenen täällä vietetyn vuoden jälkeen yhtä hyvin ruotsia kuin suomeakin, joten voin onneksi katsella kielidebattia syrjästä. Minulle eri kielet ovat työkaluja, eivät aseita tai kansallisromanttista mystiikkaa.

Kieliriidat elävät poliitikkojen puheissa, nettikeskusteluissa ja otsikoissa omaa elämäänsä. Vain lehtiä lukemalla luulisi, ettei täällä suomenkielisenä voi elää ollenkaan, mutta meitä on toista tuhatta, jotka viihtyvät täällä.

Ruotsissakin journalisteilla on huonot ajat, ja nuorilla on matala kynnys hakea avointa työpaikkaa Ahvenanmaalta. Työpalavereita piristää, kun mantereinen, merellinen ja lahdentakainen toimituskulttuuri törmäävät.

Juttumatkoille lähdetään usein yhteysaluksilla tai veneillä. Päivät venyvät pitkiksi Kökariin tai Brändöhön lähdettäessä, mutta mikäs siinä, saariston- ja luonnonkaipuu minut tänne vetivätkin.