Sisulla vai tuurilla?
 Kirjoittaja on vapaa toimittaja-kirjailija, jonka esikoisromaani Vadelmavenepakolainen käsittelee suomalaisten Ruotsi-suhdetta. |
Ruotsalaiset. Keskustelemalla tai tuurilla ongelmat selvittävä herkkähipiäinen moralistikansa, jonka turvallisuutta vahtii hiusverkkoarmeija ja kyvytön poliisi. Itseäni nämä stereotypiat kiehtoivat niin paljon, että päätin kirjoittaa aiheesta romaanin. Tein stereotypioiden tueksi taustatyötä. Mutta mitä enemmän ahmin tietoa ruotsalaisista, sitä tutummilta he alkoivat vaikuttaa. He ovat nöyriä, rehellisiä, hiljaisia, pessimistisiä ja kateellisia. Miettivät mitä muut ajattelevat meistä ja kehuvat viihtyisää kahvilaa epäruotsalaiseksi. Heillä on myös huono itsetunto.
Fiktion kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että saatoin unohtaa totuuden. Keskityin stereotypioihin, jotka kuitenkin sisältävät vähintään puoli totuutta. Uskon vilpittömästi, että ruotsalaiset keskustelevat meitä enemmän. Mutta he myös vetävät tiukemman rajan siihen, mistä puhutaan. Minäkin olen oppinut, etten puhu ruotsalaisilla kutsuilla suosikkiaiheestani kuolemasta. Ruotsalaiset eivät nimittäin kuole, se olisi jotenkin liian yksipuolista ja lopullista. Ruotsissa kuollut menee pois tai ei muuten vaan ole enää keskuudessamme. Ruotsi on demokratian ylin aste ja ihminen päättää kohtalostaan, siksi kuolemakin on valinta, ei pakko.
Väitetystä herkkähipiäisyydestä olen eri mieltä. Ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu yllättävän suora palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Palautekeskusteluun sisältyy vaatimus huonojen puolien etsimisestä, siis ihmisen kehittämisestä. Heihin verrattuna me olemme herkkähipiäisiä. En minä ainakaan osaa ottaa palautetta vastaan, enkä ole tavannut suomalaista journalistia, joka ei pitäisi juttunsa arvostelua tai editointia henkilökohtaisena loukkauksena.
Toisaalta ruotsalaiset ovat huonoja kuuntelemaan ulkopuolista arvostelua omasta yhteiskunnastaan. He uskovat ruotsalaiseen malliin ja ruotsalaisen ihmisen ylevyyteen. Moralismilla on taipumus muuttua kaksinaismoralismiksi. Jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic on Ruotsin suurin urheilutähti, joka ajautuu silloin tällöin ongelmiin temperamenttinsa kanssa. Ruotsalaislehdistö on löytänyt ratkaisun ongelmaan: maaleja tehdessään Zlatan on ruotsalainen, punaisen kortin saadessaan bosnialainen.
On ruotsalaisessa moralismissa hyvätkin puolensa. Ruotsalaiset ovat tarkkoja verokruunuistaan ja vaativat poliitikoilta vastuuta teoistaan. Lupauksista lipsunut puolue kokee vaalitappion ja moraalia rikkonut poliitikko saa potkut. Meillä Juhantalon koplaus, Kanervan naisseikkailut, Jäätteenmäen rikkomukset ja pettäjä-piispuus on palkittu äänivyöryllä seuraavissa vaaleissa.
Yksi ruotsalainen ominaisuus on jäänyt suomalaisissa lehdissä vähälle huomiolle. Se on sisu. Ruotsalaisilla on sisua, varsinkin urheilukentillä. Viime hetken nousut jääkiekossa tai suuret voitot tenniksessä ja jalkapallossa. Niillä ei ole tuurin kanssa mitään tekemistä, ne ovat osoitus sitkeydestä ja sisusta. Mistähän sitä sisua saataisiin edes pieni annos meille suomalaisille?
