Yhteisellä asialla 85 vuotta

Markku Lappalainen
Kirjoittaja on Journalistin päätoimittaja.

”– – toivotaan harrastuksen yhteisiä asioita kohtaan kasvavan ja painetun sanan kantavan hedelmiä sanantekijäin omassakin piirissä.” Poiminta Sanomalehtimiehen ensimmäisen numeron ”Alkusanasta” vuodelta 1924 sopii edelleen kuvastamaan journalistien ammattijärjestön julkaiseman lehden tehtävää.

Journalistilla on ikää 85 vuotta. Juhlavuosi on mennyt työn ja sisäisen uudistumisen merkeissä. Neljä uutta lehdentekijää on tullut viisihenkiseen toimitukseen: päätoimittaja tammikuussa, toimittaja helmikuussa, ulkoasutoimittaja maaliskuussa ja toimitussihteeri marraskuussa.

Journalistin keskeinen tehtävä on kuvata monimuotoisen ammattikuntamme arkea. Toimitus- ja ohjelmatyö sekä sen tekijät ovat lehdessä vahvasti esillä. Media-alan ilmiöt, näkymät ja ammatilliset haasteet kuuluvat myös elimellisesti sisältöön – journalistien ammatillista ja taloudellista edunvalvontaa unohtamatta.

Journalisti haluaa vaalia journalistisen kulttuurin parhaita perinteitä. Mediakritiikki, ammattietiikka ja journalismin pelisäännöt ovat asioita, joita lehti ei voi sivuuttaa. Tuore esimerkki tästä on lautakasapäätös Julkisen sanan neuvostossa.

Tämän numeron eräille vakiopalstoille olemme ottaneet Journalistin historiaan liittyviä, aikaansa oivallisesti kuvastavia anekdootteja. Muuten olemme kiinni nykyajassa ja katsomme eteenpäin.

Teemme myös retken Ahvenanmaalle, jonka mediatarjonta on laaja ja monipuolinen väestöpohjaan nähden. Jutulla haluamme myös painottaa sitä, että Journalistin yleisöstä lähes kymmenesosa puhuu äidinkielenään ruotsia. Ruotsinkielisen palvelun kehittäminen ja toimivan kaksikielisyyden käytännön synnyttäminen on haaste, johon yritämme vastata pian.

Lehtemme on onnistunut työssään, jos se – ensimmäisen näytenumeron tekstiä lainaten – ”pystyisi herättämään lukijoissaan entistä suurempaa ja kestävämpää harrastusta sanomalehtimieskuntamme yhteisiin, sisäisiin ja ammatillisiin asioihin”. Sanomalehtimieskunta on vaihtunut journalistikunnaksi, päämäärä on sama kuin 85 vuotta sitten.