Tuuraajana tulikokeeseen

Hanna Rusila

MTV3:n Huomenta Suomen toimittaja Tuomas Forsell joutui todelliseen tulikokeeseen uudenvuodenaattona, kun hän tuurasi uutisvuorossa kanavan vakituisia ankkureita.

Kokemusta hänellä oli lähinnä aamulähetyksistä. Sellosta tuli Forsellin ensimmäinen iso uutinen pääuutisten ankkurina.

”Kotoa lähtiessä kännykkä piippasi tiedon tapahtuneesta. Silloin tajusin, että nyt tulee pitkä päivä.”

”Onneksi toimittajamme ehti Selloon ensimmäisten joukossa ja saimme hyvää materiaalia, ennen kuin poliisi eristi alueen. Iltapäivän uutislähetyksen polkaisimme kasaan puolessa tunnissa. Jälkeenpäin tuntuu aika hurjalta suoritukselta”, hän kertoo.

Maikkarilla oli tuuria, sillä työvuorossa sattui olemaan useita toimittajia, jotka olivat uutisoineet jo Jokelan ja Kauhajoen tapahtumia.

”Tunnelma pysyi yllättävän rauhallisena, vaikka kiire oli hurja. Vasta iltaseitsemän lähetyksen jälkeen ehdimme hetkeksi pysähtyä ja tajuta, mitä oli tapahtunut”, Forsell miettii.