Sua lähde kaunis katselen
Kun joutuu itse mediakohun osapuoleksi, silmät avautuvat monessa suhteessa. Olen hämmästynyt siitä, kuinka suuri on ollut se varmuus ja yksimielisyys, jolla Silminnäkijän esittämät tiedot Matin talot -ohjelmasta on julistettu perättömiksi.
Samalla yksimielisyydellä julistettiin JSN kriisiin, koska se meni tekemään ”väärän” päätöksen. En usko, että juuri ammattikuntamme mädät omenat olisivat päätyneet JSN:oon. En voikaan välttyä ajatukselta, että moni päätoimittaja ja politiikan toimittaja samastuu valtaan.
Toinen suuri hämmästykseni on se, kuinka nopeasti muissa medioissa nähtiin tilaisuus käydä Yleisradion kimppuun.
Kysymys yhdestä lähteestä on sellainen, että siitä sietääkin keskustella. Sille on perusteita puolesta ja vastaan. Tätä puntarointia teki myös JSN, ja päätyi hyväksyvälle kannalle. Jos asia olisi ollut helppo, koko vääntöä ei olisi käyty.
Nyt arvioidaan, että JSN:n päätös ajaa kohti lähdesuojan kaventamista tai kevyin perustein tehtyjä kohujuttuja. En ymmärrä tätä logiikkaa. Ei tämän jälkeen tehdä journalismia yhtään sen löysemmin perustein tai tarkistamatta perusteellisesti taustoja. Ei tämänkään jälkeen yhden lähteen käyttäminen voi olla muuta kuin tarkoin harkittu poikkeus. Kenen eettinen harkinta alkaa nyt horjua ja miksi?
Vastaavin perustein ja tarkalla lähdekritiikillä on ennenkin tehty paljastuksia. Erona on nyt se, että kohde oli pääministerin virassa ja ryhtyi ankaraan vastahyökkäykseen (kunnes ilmoitti eroavansa). Erona oli myös se, että mahdollinen rikos osoittautui vanhentuneeksi, ja KRP:n tutkinta loppui alkuunsa.
Emme kuitenkaan luetelleet ohjelmassa rikosnimikkeitä tai vaatineet toimenpiteitä. Me kerroimme perustehtävämme mukaisesti, mitä on tapahtunut, sen jälkeen kun tiedot oli varmistettu oikeiksi. On muiden asia tehdä siitä johtopäätökset. Kun yritin vääntää tästä rautalankamallia Uuden Suomen toimittajalle, se kääntyi omituiseksi ”savolaiseksi metodiksi”, jota Marko Junkkari puolestaan kommentoi Journalistissa 22/2009.
On tietenkin sietämätöntä, että asia jää roikkumaan. Usein paljastukset ovat johtaneet johonkin. Joko kohde on eronnut tai asia on selvinnyt muuta kautta. Nyt tätä muuta kautta selviämistä ei ole toistaiseksi tapahtunut. Olen varma, että lisätodisteita tulee myöhemmin.
Uskallan edelleen puolustaa ohjelman lähettämistä. Näillä tiedoilla esittämättä jättäminen olisi merkinnyt poliittisen eliitin suojelua. Tutkitut ja punnitut tiedot on uskallettava kertoa, vaikka muu maailma löisi päähän koko tuppeensahatulla lautakuormalla.
Hannele Valkeeniemi
tuottaja, Silminnäkijä-ohjelma

